torstai 30. toukokuuta 2013

Isyyspakkaus !



Meidän tuleva isukki täytti eilen vuosia, plakkarissa on jo 27 vuotta ! Varsin hyvä ikä tulla isäksi siis.
Synttärilahja mulla oli jo mielessä, mutta tällä kertaa jouduin tyytymään kakkos vaihtoehtoon sillä Nuppu ei
 vielä eilen päättänytkään tulla maailmaan, vaikka niin oltiin kyllä jo salaisesti sovittu mun mielestä ! Lahjaksi
kasasin siis isyyspakkauksen !




Lopputulos oli mielestäni todella onnistunut, ja niin taisi olla myös lahjan saajan mielestä. Tää lahja selkeästi osu ja upposi, pakettia purkaessa meidän "kovanaamakin" taisi silminnähden vähän herkistyä ! 

Näillä eväillä luulis isukin pärjäävän !

Ootteko muut kasaillu isukeille vastaavia paketteja ? Mitä on ollut sisältönä ja mitä kakslahkeiset on tästä paketista tykänneet ?

Illalla jälkkäriksi leipaisin vielä sankarille kakun. Täytyy kyllä sanoa että musta on kovaa vauhtia tulossa hyvinkin pullan tuoksuinen äippä ! Leipominen ja ruoanlaitto on nykyään niin kivaa !




Essi


// Illalla vielä viikkopostaus, se on taas tää päivä 38+0 ! POKS ! //


P.s. Muistakaahan käydä peukuttamassa blogia TÄÄLLÄ !

16 kommenttia:

  1. Hauska idea tuo maahantuoja-juttu! :D Muutenkin kivalta näyttää!

    Meilläkin isi sai oman pakkauksensa samoihin aikoihin kun Kela muisti äitiyspakkauksilla. Ja täytteet oli aika samat kuin tuossa siunkin. Lisäksi laitoin konjakkia ja sikaria, tiskihanskat vaipanvaihtoihin yms. Niin ja äidin hemmottelupaketin ;)

    Testasin muuten sen sun porkkanakakun, mutta laitoin vaan taikinan cupcakevuokiin. Hyvää tuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli hauska myös Nikon mielestä :D

      Munkin piti kasata tää paketti jo aikaisemmin, mutta tapani mukaan jäi myös tää melko viime tinkaan.. Munkin piti sikari ostaa varpajaisia varten pakettiin mutta sehän unohtui ! :/ no eiköhän ne kaverit hoida sikarit joka tapauksessa varpajaisiin.. Tuo äidin hemmottelupaketti olis ollu kyllä hyvä idis vielä tonne laatikkoon ! :)

      Hei kiva, ja hyvä että maistui ! pysykö muuten taikina mehevänä myös cupcake vuoissa ? :) meidän piti alunperin kanssa tehä porkkana cupcakeja mutta päädyttiin sit kakkuun että lopputulos ei vahingossakaan menis kuivaksi..

      Poista
    2. Eiköhän ne hoida! Oli muuten ihan älyttömän vaikee ostaa sikareita! Ne kun on nyt niissä koneissa,eikä kassa osannut yhtään neuvoa mitkä ois sellasia isompia, niin jouduin seittemän kertaa kokeilemaan mitä se kone antaa ennen kuin löyty hyviä :D

      Joo pysy se, ei ehkä ihan niin mehevänä kun ois saattanu kakkumuodossa olla, mutta toimi olleen kiinteämpänä cupcakeissä hyvin! Pakko on kyllä vaikka ens viikolla toi kakkukin testata, oli se taikina sen verran hyvää! :)

      Poista
  2. EIkä miten hauska idea!:D Varmasti tykkäsi lahjastaan, ihan mahtava!

    Mun piti tehdä isimiehelle oma pakkaus mutta en koskaan sitten kerinnytkään...:D Jos sitten seuraavan kerran..;D

    Miten söpö kakku! Oot nähny paljon vaivaa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu no jäi mullakin melko viime tinkaan.. ja jos Nikolla ei olis ollut synttäreitä nyt niin olis mullakin varmaan jäänyt kokonaan väsäämättä.. :P

      Välillä on kiva nähä vaivaa ja ilostuttaa tota toista puoliskoo, edes kerran vuodessa :D no ei vaan.. kyllä tätä tapahtuu useamminkin !

      Poista
  3. Mä tein kans isyyspakkauksen, tuossa postauksessa ei kyllä ole kaikki mukana, eikä sitä laatikkoakaan(laitoin sellasee värikkääseen laatikkoon josta myöhemmin tuli lelukori;) )

    http://live-enjoy-and-love2.blogspot.fi/2012/06/1862012-isyyspakkaus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä käydä tsekkaamassa millanen paketti siellä on ollut :)

      Poista
  4. Aivan mahtava idea! Ja varmasti mieluinen :)

    VastaaPoista
  5. Todella hienon isyyspakkauksen olet väsännyt, laatikkokin on tosi hienosti koristeltu! Upea! :)
    Mäkin tein raskaana ollessani miehelleni isyyspakkauksen. Aika paljon samoja juttuja siellä oli mitä sunkin tekemässä ja sit oli mm. joku vauvan hoitokirja, sisu-aski ja silmänympärysvoidetta (jota itse kyllä käytän nykyään..;)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Emilia :) meni sen tekemiseenkin vähän aikaa ! Tuo Vauva-omistajanopas mun piti ostaa myös pakettiin mutta tulikin vähän kiire paketin kanssa ja en ehtinyt metsästää tota kirjaa kun ei perus marketista löytynytkään :/

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Hahaa, yritys on ainakin kova.. nimenomaan että pääsis joskus vaimoksi asti ;)

      Poista
  7. Mahtava isyyspakkaus! :D Täälläkin päässä ollut mietinnässä väsätä tuollainen ja tästä sainkin vähän vinkkiä ja ideoita sisältöön, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että toi vähän inspiraatioo ! Suosittelen kyllä, meillä ainakin isukki tykkäs TOSI PALJON ! :)

      Poista
  8. Voi miten hauska idea toi isyyspakkaus, oispa itsekin tajunnut aikanaan! :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3