sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Viikonlopun loppu & "ensimmäinen laskettuaika"


9.6.2013 on ensimmäinen laskettuaika joka merkattiin neuvolakorttiin ja myöhemmin nt-ultrassa vaihdettiin tuohon 13.6. Nyt ollaan siis tää "eka" laskettu saavutettu, eikä merkkiäkään että Nuppu olisi pyrkimässä pois masun valtakunnasta.. Tai no viime yön poltteli alaselkää aivan kauhealla tavalla, liekkö supistuksia ? Mutta aamulla polttelu oli poissa, yllätys yllätys.. Se on vain purtava hampaita yhteen ja hyväksyttävä että pieni tulee kun on tullakseen ! 

Kärsimätön mama, pieni hymy kuitenkin vielä irtoo.

Se on viikonloppu taas myös paketissa. Leffoja, mökkeilyä, hyvää ruokaa ja odottavaa fiilistä, ja se olisi ollut täydellinen jos uni saldoksi olisi saanut edes 6h per yö noin 3-4h sijaan.


Näin meillä katotaan leffaa, toinen kuorsaa jo leffan ekalla 15minuuttisella.
Pirtsakka viikonloppu hoidokki.

Mutta eipä tässä tän kummempaa tällä kertaa, joudutte tyytymään tälläiseen "täytepostaukseen". Huomenna onkin sitten taas ihan asiaa luvassa, sillä aamulla on neuvola. Todella toivon että tää nyt jäisi viimeiseksi kerraksi yhdessä koossa !


Sweet Dreams ! 


Essi


TJ 4 !!!


P.s. ISO KIITOS VIELÄ KAIKILLE KIDEBLOGIEN KESÄDUUNI KILPAILUSSA MEISTÄ TYKÄNNEILLE ! Ihan huikea määrä peukkuja saatiin kasaan, mutta se ei tällä kertaa aivan voittoon asti riittänyt. Ehkä ensi kesänä ? ;) 
Lämmin kiitos siis vielä kaikille meitä tukeneille. 

8 kommenttia:

  1. Ootpa sä nätti:) Oon nykyään ihan ihastunut sinisiin silmiin tytöillä,kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !! Aika jännä, katoin ihan samaa että silmät näyttää tuossa kuvassa sinisiltä mutta luonnossa ne on kyllä niin vihreät kuin olla ja voi :))

      Poista
  2. Kaunis mama sielä <3 ja toi dogi, en kestä! Kuin ihana !:D

    Mulla tirpukka syntyi rv 40+3, ennen sitä ei ollut minkäänlaisia "tuntemuksia".. Vaikka kovasti jo synnytystä odotinkin, tuli lähtö synnärille siltikin yllätyksenä kun olin jo niin valmistautunu että kuitenki synnytys käynnistetään :D tosin samaisena päivänä kun Nea syntyi, vetelin vielä päivällä onnellisena potkurilla pitkin kyliä ja tein lumihommia ihan hulluna..Ehkä ne auttoi asiaa, who knows? Mulla oli vielä samana päivänä neuvolakin ja se täti sanoi että lähipäivinä tulee lähtö:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis <3

      Juu näin meidän neuvolatätikin mua tsemppasi tänään että ei se synnytyksen alkaminen välttämättä anna mitään ennusmerkkejä. Se voi alkaa ihan yllättäen, TOIVOTAAN ! huomenna pitää lähtee kyllä hikilenkille jos se pistäs asioihin vauhtia :) tosin en tiiä miten tehokas lenkki voi tällä lylleryksellä olla :D

      Poista
  3. Viimeiset päivät on ihan kamalia.
    Koita jaksaa, kyllä se sieltä ulos tulee. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa odotin että nää on vielä kamalampia ! oon jostain saanu taas vähän malttia ja kärsivällisyyttä. Kyllä tää loppu vielä tsempataan kun tänne asti ollaan päästy :))

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3