keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Mamma irti !

 
 
Lupasin tulla kertomaan lisää meidän normaalia poikkeavasta viikonlopusta. Normaalisti meillä vietetään viikonloput pääsääntöisesti porukassa, että touhutaan asioita perheenä. Niin tehtiin nytkin mutta vietimme myös omaa aikaa, perjantaina Niko oli Jypin pelissä kaverinsa kanssa ja lauantaina mä tein sen rohkean repäisyn ja lähdin illalla tyttöjen kanssa käymään vähän "humpalla". Hyvää tuollainen pieni irtiotto arjesta kieltämättä teki, ja miten kiva oli pitkästä aikaa laittautua, meikata, pukea mekko ja laittaa hiukset nätisti ! Irtautua siitä puklun tuoksuisesta kotilookista oikein kunnolla.
 
 
 
 
Mutta olihan se myös tosi outoa, lähteä ensimmäistä kertaa raskauden ja synnytyksen jälkeen ulos, ensimmäistä kertaa äitinä kunnolla ihmisten ilmoille ja baariin. Edellisestä ulkoilu kerrasta tuli lauantaina tasan vuosi, sitä tyttöjen kanssa naureskeltiinkin, vuodessa on ehtinyt tapahtua NIIN PALJON !
 
 
Sunnuntaina sain kuitenkin Nikolle todeta, ettei tarvitse kyllä lähteä taas pitkään pitkään aikaan uudestaan. Ainakaan baareilemaan, jotenkin siitä on se "hohto" kadonnut täysin vaikka sitä odottikin paljon. Johtuu varmasti siitä ettei meno ole muuttunut mihinkään, aina sama kaava, baarissa samat naamat, drinkit ja jopa musiikki ! Ilta meni muutenkin aikalailla kelloa tuijotellessa ja rehellisesti sanottuna ajatukset olivat lähes koko illan kotona. Siitä huolimatta hauskaa oli, kivan illan teki ihmiset, eli nuo mulle niin tärkeät naiset ! ♥
 
 
 
 
Aivan turhaan tein tästä ulos uskaltautumisesta niin ison numeron, nyt jälkikäteen oon sitä mieltä etenkin että jokainen äiti varmasti tietää itse milloin aika on kypsä. Ei ole yhtä oikeaa aikaa, kyllä sen tietää kun on valmis. Eikä se tee kenestäkään paskamutsia jos antaa itselleen oikeuden lähteä tuulettumaan silloin tällöin, päinvastoin. Meidän vanhempien pitäisi muistaa huolehtia myös omasta jaksamisesta enemmän, ja ottaa sitä omaa aikaa kun siltä tuntuu. Tosin vielä tuosta touhusta ainakaan minä en ehkä osaa ns. nauttia täysillä kun ikävä kotiin oli loppuillasta jo todella suuri. Mutta onneksi nuo murut olivat pärjänneet kotona alkuyön vallan hyvin ilman äitiäkin.
 
Nyt on se "kiellettyhedelmä" maistettu, ja kuten sanoin hyväähän se teki, mutta kyllä mun paikka on kotona Milan luona ja seuraavaa kertaa odotellaan ainakin ensi vuoden puolelle !
 
 
Neiti Nöpö lähdössä mummin synttäreille sunnuntaina !
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


18 kommenttia:

  1. Kiva jos virkistyit :) teki varmasti hyvää:)
    Mun mies kyselee joka viikko milloin lähden mut ei vaa jotenkaa innosta vielä :))
    Oon yleensäkin tosi huono lähtee yöhön kun alkaa väsytttää jo viim klo 23! :D oikeestaan kun täytin 18 ei enää ees kiinnostanut alkoholi, alaikäisenä tuli jammailtua senkin edestä. Ja sit kun en jaksa kavereita jos ne on humalassa ja itse selvänä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä, ja siis ei mikää hinku edes ollut lähteä mutta ajattelin että haluan kävästä ennen kun alkaa ens tiistaina tuo treenijakso, koska sillon tuskin saa humputella :) ja nyt se pienikin polte ulos lähtemiseen on poissa ja seuraavaa kertaa voi odottaa hyvän tovin ! hahah, no mutta kavereiden kanssa istumaan vaikka yhdelle kahdelle, niin sekin tekee jo ihmeitä ;) mulla on vähän sama, pari vuotta sitten meni vielä aika lujaa sinkkuna niin nyt ei menojalkaa enää kovin vipata !

      Poista
  2. Mä yritän käydä säännöllisesti tyttöjen kanssa ulkona (vauva 6kk), mutta joka kerta ajatukset mullakin alkaa loppuillasta varsinkin harhailla kotiin, usein karkaankin etuajassa :D Mutta tekee silti niin hyvää käydä.

    Olet kyllä kaunis nainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla sellanen juttu ettei tuosta tavasta enää irti pääse, kuuluu äitiyteen että jossain vaiheessa tulee ikävä kotiin ? Mutta hyvää se tosiaan tekee välillä päästä :)

      Tässähän ihan punastuu, kiitos ! :)

      Poista
  3. Kiva kun kerroit kokemuksestasi! Tosi kypsää pohdintaa nuorelta naiselta. :) On luonnollista, että äitikin haluaa joskus tuulettumaan ja siinä ei pitäisi olla ongelmaa kun lapsi on parhaassa mahdollisessa hoidossa (isällään). Meillä tilanne on hieman eri, koska en ole moneen vuoteen ollut enää innostunut baareilusta. Neiti on nyt 3 kk ja jollain tapaa odotan ensi kesää. Silloin ajattelin, että ensimmäinen äidin ja iskän kahdenkeskinen yö voisi olla ajankohtainen. Eniten kaipaan kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa, en niinkään tyttöjen iltaa ulkona. Mielessä siintää jo aurinkoinen terassikeli ja siiderituoppi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, samaa mieltä. Kyllä sen sitten tosiaan tietää kun on sopiva aika, ja voi vitsi ! Ensi kesä on jo paljon erilaisempi kun tämä, mutta nautitaan siihen asti täysillä noista meidän pienokaisista <3 ensi kesänä ne on jo niin isoja :) samaa kyllä odotan minäkin, eka yö kahdestaan, voi olla todella outoa !!

      Poista
  4. Itsekään en oikein enää baareista tykkää, niissä on mukavampaa selvinpäin.

    Ja enemmän tykkään sellaisista bar & coffee paikoista, koska niissä pystyt juttelemaan kuulumisia, niissä halukkaat voivat juoda, niissä mahdollisuus pelata ja meno on silti yhtä ihanaa :)

    Mutta hyvä, että pääsit tuulettumaan, se on tärkeää. Olen kanssasi samaa mieltä, että äidin pitäisi myös huolehtia itsestään ja se ei kenestäkään tee huonoa äitiä. Blogisi on tosi ihana, jäänh seurailemaan :)

    http://haaveissaomavauva.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei nuo yökerhot enää ihan hirveästi nappaa, porukka on usein niin jurrissa ja muutenkin tuntee itsensä nykyään vähän ulkopuoliseksi siitä hommasta :P Kiitos, mukavaa että löysit tänne, tervetuloa !

      Poista
  5. Ihan sama juttu täällä...Mietin itsekin, että milloinhan sitä olisi sopivaa tällaiselle äiti-ihmiselle lähteä juhlimaan, varsinkin kun meidän tyttö täyttää huomenna vasta 2 kk. Jopa googlettelin asiaa :D Tein sitten kuten itsestä asia tuntui ja kävin kuin kävinkin kohta pari viikkoa takaperin hieman tuulettumassa ja tytsy oli sen aikaa isinsä hoivissa. Olin myös odottanut iltaa melko innolla, oli tosiaan ihana laittautua jne. PITKÄSTÄ AIKAA! Kuitenkin sitten, kun sinne baariin pääsi, teki melkein jo mieli pois. Ei se vain enää tuntunut samalta kuin joskus aikoinaan, en tosiaan jaksaisi juhlia enää useana viikonloppuna, kuten joskus ennen :D Hyväähän se teki, mutta nyt ei ole täälläkään päässä heti kiire lähteä uudestaan. Ja sen tuulettumisillan jälkeen arki tuntuukin taas yllättävän ihanalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, ihana, oot oikein googletellut :D nimenomaan, ja se aika ennen sinne baariin menoa on kyllä edelleen kivaa, laittautuminen ja etkot kavereiden kanssa.. mutta se baari... nääh.. ei tarvi hetkeen uudestaan lähteä :P

      Poista
  6. Ihanko olis lukenut omaa tekstiä. :-D Mulla oli ihan sama tunne kun ekan kerran lähin illanistujaisiin (poika nyt 4KK). Kaikesta oli kadonnut hohto ja kattelin vaan kelloa ja aattelin, että ei tää oo mun paikka. Koko ajan halusin vaan kotia pojan ja miehen viereen nukkumaan.

    Toivottavasti ens kerralla ei tulisi niin paljon tuijoteltua vaan kelloa ja osaisi nauttia myös kodin ulkopuolisesta ajasta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, mikä meitä äitejä vaivaa ? :D toisaalta kyllä toivon että vielä joskus kun lapsi vähän kasvaa, niin voi nauttia vielä tuulettumisesta ihan täysilläkin :)

      Poista
  7. voi vitsit kun olet upea tuossa ekassa kuvassa:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon !! kyllä tän kotiäitiyden lomassa on kiva kuulla kohteliaisuuksia välillä kun tuntuu ettei enää jaksa muuten panostaa ulkonäköön lähes lainkaan kun on vain kotona lähestulkoon.. :)

      Poista
  8. Olet oikea kaunokainen!! Mä uskaltauduin 2 viikkoa sitten lähtemään poikaystäväni kanssa yökerhoon ja jätimme 2kk vanhan mussukkamme kaverilleni hoitoon. Kyllähän sitä mietti kokoajan että miten siellä pärjätään mutta kolmannen soitto kerran jälkeen ystäväni sanoi vain "Nyt lopetat ja nautit täysillä illasta. Jokainen äiti tarttee omaa aikaa ja tänään on sun ilta. Me soitetaan jos tytölle tulee jokin hätä, sen lupaan" Kuinka nuo sanat mua rauhoittikaan!!? Uskalsin laittaa tanssivaihteen silmään ja nauttia täysillä illasta:) Olisihan sitä voinut olla ottamatta niitä drinksuja ollenkaan koska aamulla olo oli aivan kamala vaikka join illassa neljänneksen mitä ennen raskautta:D Nyt voin taas olla uuteenvuoteen saakka kotona ja nauttia vauva-ajasta täysillä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Niin, mä oon kanssa sitä mieltä ettei omassa ajassa oo mitään väärää jos lapsi on luotettavassa paikassa hoidossa ! Kuitenkin tärkeetä on myös vanhempien jaksaminen :) eikä se tuulettuminen sillon tällön tee paskaa mutsia, kunhan se ei oo ihan joka viikonloppuista ! Nautinnollista vauva-arkea sinne <3

      Poista
  9. Ilmeisesti reissu ei mitenkään häirinnyt imetystä?:)

    VastaaPoista
  10. Ihanaa, että sulla on semmonen mies joka jäi vauvan kanssa kahdestaan :) meillä typy kohta 8kk ja mies suostuu just ja just olemaan typyn kanssa kahestaan sen aikaa. Mä kyllä imetin sen 6kk, että aluksi sen takia oli pelottavaa olla vauvan kanssa yksin.. Nyt vauva syö rintaa paljon harvemmin, kun syö jo ihan normaalia ruokaa, mutta eipä silti oo halunnut viettää tyttären kanssa kahestaan. Ja se et mä lähtisin ulos ja hän jäis kahestaa tytön kanssa on ehoton nou nou eikä tuu kuulemma kuuloonkaan. Kieltämättä välillä vähän rankaksi käy tää:/ ihan sama ku yksinhuoltaja ois.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3