keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Fit Mom-viikko 12/15


Toissapäivän etureisitreeni tuntuu edelleen, pakaroissa... No tuntuu vähän siellä missä pitääkin mutta kyllä huomaa että askelkyykyissä on ollut pieni tauko kun liike menee suoraan bebaan !

Tällä viikolla on vihdoin ja viimein selvitty joulunpyhien hiilarikoomasta, treenit alkaa taas maistua niin kuin pitääkin ja ruokailutkin sujuu päivä päivältä kivuttomammin. Lisää motivaatioboostia sain kehiin eilen kun joululahjaksi saatu Polarin FT7 sykemittari pääsi vihdoin tositoimiin. Treeneistä ja lenkeistä saa paljon enemmän irti kun näkee kulutettujen kaloreiden määrän ja kuinka suuri osuus treenistä on ollut rasvanpolttoa ja mikä kuntoa kohottavaa. Olisi pitänyt hankkia mittari heti projektin alussa.




VIIKKO #12 TOTAL

Painonmuutos lähtöön: -9kg
Painonmuutos tällä viikolla: -0,6kg
Salitreenit: 4/4
Lenkkipäivät: 3
Ruokailut: Ruokailut OK, viikossa 1 herkkupäivä.




Niin kuin varmaan huomasitte, on meille joulun jälkeen rantautunut uusi kiva juttu viikkoihin nimeltään herkkupäivä. Kyllä viikottaisella energiatankkauksella vaan on iso merkitys, näin mä ainakin väitän, etenkin henkisellä puolella kun tietää että kerran viikossa saa syödä vapaasti kunhan pitää järjen päässä eikä lappaa kaikkea mahdollista suuhun hirveää määrää. Vapaapäivän ansiosta muina päivinä jaksaa jopa painaa entistä kovemmin.





Treenijaksoa on enää 3viikkoa jäljellä, uskomatonta miten aika on mennyt nopeasti. Vielä olisi kuitenkin matkaa omaan tavoitteeseen 2kiloa, joten hommia on painettava niska limassa että sen saavutan. Jakson jälkeisiä suunnitelmia on pikkuhiljaa alettu tekemään ja heti kun jotain lyödään lukkoon inffoan siitä myös teitä !


Kuinkas moni muuten aloitti taas perinteisesti tammikuussa terveellisemmän ja urheilullisemman elämän ? ;)










30 kommenttia:

  1. Oot ihan mahtavan työn jo tehny tähän mennessä. Upeeta :)

    VastaaPoista
  2. Vautsi, ihan huikeeta :-)! Hyvällä tsempillä projekti loppuun asti!
    Olisiko muuten mahdollista, että tekisit postausta miten koira on suhtautunut Milaan? Eikös teillä ollut koira...?:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ssussuu :) näin olis tarkoitus, sillä uudet jutut alkaa heti perään eikä projekti vielä tähän treenijaksoon lopu :) ensi kesänä sitten hölläillään vasta kunnolla..

      Itseasiassa meidän dogi on muuttanut mummolaan sillä Nikolle puhkesi viime talvena ärhäkkä allergia, mutta toki voin kirjoittaa postauksen sillä mummolassa on kaksi koiraa joiden kanssa ollaan paljon tekemisissä. :)

      Poista
  3. Mist oot hei ostan ton laskuri kellon? Pitäis ite hankkii samanlain :)
    Nii ja tsemppiä loppu rutistuksee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sykemittarin sain vanhemmiltani joululahjaksi, mutta sen verran tiedän että se on tilattu Keskisenkellosta ja on muuten siellä edullisin ! Esim. Nellyssä sama kello on 179e eli hintaero on huima ! :) Suosittelen !

      Kiitos :)

      Poista
  4. Aivan upeita tuloksia viikko toisensa jälkeen! Noi antaa itsellekin motivaatiota syömiseen ja treenien suhteen!

    Oliko helppoa herkutella kohtuudella:D? Millä palkitset itsesi mieluiten?

    http://liliesandginger.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos Nica :) ja huippua jos antaa motivaatiota myös sinne !

      No jouluna annoin kyllä palaa ihan täysillä, ruokaa kohtuudella mutta suklaasta tuli vedettyä pahimmat överit ikinä :D mutta hei joulu on kerran vuodessa... Kyllä nää viikottaiset herkkupäivät menee maltillisemmin kun joulua ennen olin ollut sen 10viikkoa ilman herkun herkkua joten himot oli aika valtavat :D Uudet vaatteet toimii mulla palkintona, tosin nyt en vielä viiti satsata normi vaatteisiin kun ei tiedä kuinka paljon tässä ennen kesää vielä pienentyy, mutta treenivaatteita on tullut hankittua palkkioksi itselle :)

      Poista
  5. Jee jeee hyvä Essi!!! :) Ihanaa et sul menee noin hyvin, tosi inspaavaa! Mä alotin sen perus painonpudotuksen uudenvuoden lupauksena, vaik otin kyl varaslähdön heti joulun jälkeen :P Päätin jouluaattona etten syö enää suupalastakaan mitään hyvää sen jälkeen, enkä oo syönykkään!! Mul on tosi luottavainen fiilis et tällä kertaa tää onnistuu mainiosti, koska en oo koskaan ennen lopettanu herkkujen syömistä kokonaan, vähentäny vaan ja silti laihtunu paljonkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera :)) Kieltämättä ihan oon yllättynyt itsekkin kuinka hyvin oon pysyny ruodussa ja jaksanut kaiken tän vauva/imetysrumban keskellä ! No mut hei WAU, hyvä alku sielläkin ! Tsemppiä vaan, kesään on vielä aikaa, hyvin ehtii karistaa ylimääräsi vielä ennnen bikinikautta ;)

      Poista
  6. mahtavia tuloksia oot kyllä saanu :) minäkin aloitin synnytyksen jälkeen laihduttamisen ja nyt on tiputettu painoa 12,7kg silti vielä ois tehtävää, mutta ei kyllä into lopu minulla kesken ja on salilla käyminen vaan mahtavaa ja huippu fiilis tulee aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sonja ! Hienostihan sielläkin on mennyt, huippua ! Se on myös tosi tärkeetä että salilla käymisestä nauttii, auttaa hurjasti motivaation ylläpitämisessä :) Itellä just salimotivaatio oli alkuun tosi hakusessa, nyt kun osaa jo tehdä ja näkee tuloksia niin kyllä sitä touhua vaan rupee rakastaa :)

      Poista
    2. joo no ihan hyvin on menny kyllä :)Niin tosi tärkeetä on, että tykkää käydä..ei kai siellä innolla tee mitään jos fiiliksest on sillee "onko ihan pakko". Mä tykkäsin salilla heti alusta kyllä käydä kun välillä ennenkin kävin aina, mutta sitten kun mun piti kauheasti tehä aerobista niin se ei alussa iskeny, mutta nytten sekin on ihan kivaa jo.

      Poista
    3. Huippua että siellä on motivaatio noin hyvällä tasolla :) Täällä taas tökkii toi lenkkeily noiden kelien takia, tulis LUNTA !

      Poista
  7. Etureidet on ainaki saanu siulla jo muhkuu :). Sykemittari on kyllä ihan must, treenin jälkeen tulee hyvä fiilis kun huomaa miten paljon kaloreita tuli poltettuu. Plus jälkipoltto tulee tietty siihen päälle :). Itellä on diettii vasta viikko takana, mut nyt jo paljon parempi olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee joku huomas :D meinasin kirjottaa kuvaan että huomaako että jalkapäivä takana ? :D hih. Mut joo niin on, jo parin päivän käytön jälkeen en luopuis tosta enää, ihan mahtava keksintö :) Tsemit sinne dietille !

      Poista
  8. olis kiva kun voisit jakaa tuota sun ohjelmaa täällä, ruokavalion jne ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi mustakin tosi kivaa, mutta tarkkoja ruokavalioita en voi täällä julkistaa kun niitä ei saa jakaa eteenpäin kun ovat maksullisia :/

      Poista
  9. Upee saavutus :) meinasin kans kommentoida et etureidet näyttää tosi hyvältä!
    Meillä vähän venyy tää tammikuun alotus :) LA olisi 1.2 ja katsotaan sitten miten jaksaa ja malttaa lähteä rääkkiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos HannaKarolina ! Reisissä on ollu lihasta jo entuudestaan mutta nyt ne on kyllä alkanu kieltämättä voimistumaan :)

      Ihanaa loppuraskautta sinne ja tsempit synnytykseen <3

      Poista
  10. Sulla on tippunut paino todella hyvin :) Aloitin kans nyt tammikuussa terveellisemmät elämäntavat ja vähensin herkkujen syömistä paljon (ihan ilman herkkkuja en kuitenkaan ole).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kivasti on kyllä karissut, oma tavoite on jakson loppuun -11kg eli vielä pitäs pari kiloa lähtee :) No mutta pienikin muutos on aina hyvästä !

      Poista
  11. Ihanat reidet sulla! Täällä myöskin yksi mamma kohti parempaa kuntoa. Poika syntyi lokakuun alussa. Vähän ennen joulua aloitin salilla treenaamisen. Se on melko koukuttavaa. Liittymiseen kuului yksi ilmainen pt käynti. Ihanaa kun ammattilaiselta saa apua. Tuo vaan on myöskin koukuttavaa ja hinnakasta. Voi olla että seuraava saliohjelma täytyy kehitellä itse. Sykemittari ois kyllä tarpeellinen ja motivoiva. Pitää pistää hankintalistalle.

    Meidän perheen elämää ja maman edistymistä saa tulla seuraamaan. :) Http://perheojr.blogspot.com

    Ps. Tykkään blogistasi hirmuisesti. Olen seurannut jo odtusajastasi lähtien :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei nyt mä kyllä punastun jo näiden reisikommenttien takia, kiitos :D Huippua että sielläkin on projekti pistetty aluilleen ! Totta, PT:n kanssa ois mullakin toive jossain vaiheessa treenata pari kertaa, mieheltä sainkin "Lahjakorti" synttärilahjaksi että se kustantaa mulle jossain vaiheessa personal trainerin ! Jos tuossa keväämmällä kun on jo vähän kovemmassa kunnossa ! Suosittelen kyllä, tuo mun sykemittari oli vain 80e Keskisenkellossa, eli edullinen ! Nellyssä sama mittari 179e, huima hintaero !!

      Ehdottomasti tuun lueskelemaan myös sun juttuja :) Ihanaa että oot viihtynyt mukana jo sieltä asti, toivottavasti pysyt mukana jatkossakin !!

      Poista
  12. Hienoja tuloksia! Luuletko että Fit mom-ohjelma olisi sopiva tällaiselle 8kk pojan äidille, jolla ei ole enää raskauskiloja pudotettavana juurikaan, mutta kiinteytyminen olisi todellakin tavoitteena. Imetys jatkuu vielä toistaiseksi, joten sen takia tästä ohjelmasta kiinnostuin, kun olen blogiasi lukenut. Katsoin siis, että seuraava ryhmä starttaisi helmikuussa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Ehdottomasti olisi sopiva ! Mullakin oli jo raskauskilot tiputettu ennen kuin tän paketin aloitin, eli tää 9kg on ihan niitä ylimääräsiä kiloja mitä oli jo ennen raskautta :P Imetys ei tosiaan oo este, ehkä pieni hidaste jaksolla, mutta suosittelen kyllä pakettiä lämpimästi :) Itse tuskin olisin omin avuin saavuttanut tälläisiä tuloksia !

      Poista
  13. Hei mahtavaa että sullä on nyt herkkupäivä! :) Se tosiaankin on henkisen jaksamisen kannalta hyvin tärkeää. Tässä olen seurannut projektiasi alusta alkaen ja hyvältä näyttää! Pystyt kyllä saavuttamaan tavoitteesi. Ja herranjumala kato sun reisiä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookkin, mustakin se on mahtavaa ! Lauantaita odotellessa...... :D Kiitos Mirka, hyvä että luottoa löytyy ! hahah, kuva otettu just reenin jälkeen, ei ne ihan levossa oo ton näköset ! Mutta joo kyllä ne rupee muotoutumaan siitä ;)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3