torstai 5. kesäkuuta 2014

Ostoslista Ikeaan


Lauantaina startataan jälleen auton nokka kohti Ikeaa, vielä ei olla päätetty suuntaammeko Kuopioon vai Tampereelle. Kotona tapahtuneiden muutosten myötä tarvitaan muutamia isompia juttuja ja vähän pienempiäkin. Ennen Milan syntymäpäiviä halutaan saada paikat tiptop kuntoon jotta on mahdollisimman kiva kutsua vieraat juhlimaan uudistuneeseen kotiin.

Meille kotiutui viikko sitten uusi sohva joka on huomattavasti pienempi kuin edellinen sohva-nojatuoli kombo joten olohuoneeseen vapautui paljon tilaa. Pintojen uusimisen jälkeen moni juttu ei sopinut meidän tyyliin enää vanhan sohvan lisäksi, seinillä olleet taulut saivat myös lähteä vaihtoon ja verhotkin kaipaisi päivitystä sävynsä puolesta joten niidenkin saralla olisi mietittävää. Milan leluja varten pitää myös keksiä säilytystilaa olohuoneesen ja sen takia ostoslistalle onkin eksynyt Kivikin rahi jos se sattuu löytymään sohvaan mätsäävässä värissä.



Olkkariin Ikeasta olisi tarkoitus kotiuttaa...



Parveke alkaa puolestaan olla jo aika hyvässä kondiksessa, viime viikolla haimme kalusteet, Niko sai valmiiksi pöydän sekä tänään käytiin äitini kanssa kesäpihalla hakemassa kukkia ja kasveja. Pieniä viilauksia täytyy kuitenkin vielä tehdä ja pari juttua Ikeasta saapuu sinnekkin. Ensi viikolla pääsen vihdoin esittelemään meidän lähes täydellisen ihanan kesähuoneen. Jee !





Miten tuo Ikea onkin sellainen paikka että sieltä aina keksii ostettavaa ? Muilla sama juttu ? Aikamoinen lista saatiin taas aikaiseksi, saa nähdä mistä osataan karsia...





20 kommenttia:

  1. Jos etsit jotain täysin samanlaista kangasta/mahdollisimman samaa kuin sohvanne, kannattaa napata mukaan jotakin mistä kankaan värin ja tekstuurin saa parhaiten vertailtua sitten siellä Ikeassa. (kuva ainoastaan jos saa sen värin mätchäämään oikeasti olemassa olevaan väriin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä vinkki, mutta ei taida olla mahista muuhun kun ottaa puhelimeen kuva ja sen perusteella vertailla :P

      Poista
  2. Ihana sohva! Mistä toi matto on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on !! Matto on ostettu vuosi sitten Askosta, mutta ainakin Jyväskylässä niitä on ollut edelleen myynnissä :)

      Poista
  3. Kyllä, Ikeassa on niiin kaikkea ihanaa! Me lähdetään juhannuksen jälkeen äitini työ Kemiin. Hän lupas viedä mut & tytöt shoppailemaan, joten voi olla, että täytyy pikapyrähdys tehdä myös Haaparannan ikeaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, liikaa kaikkea ostettavaa :D Oo ihanaa että tekin pääsette humputtelemaan Ikeaan !

      Poista
  4. Ihan mieletön ero pelkällä sohvan vaihtamisella, tosi paljon valoisamman näköistä tuli heti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja toi edellinen oli niin valtava että nyt olkkari tuntuu myös paaaaljon isommalta :)

      Poista
  5. Mikäli Kuopion Ikeaan päädytte niin samat suunnitelmat täälläkin! Aamulla auto starttaa klo 7 Jyväskylästä ja Ikean aamupalan jälkeen koluamaan kauppa läpi ja hommaamaan loputkin jutut kotiin jotta vauva pääsee täysin valmiiseen kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me päädyttiin nyt Tampereeseen kun pikku mimmi jää siksi aikaa mummolaan hoitoon niin on nopeampi reissu käydä siellä :) Kivaa shoppailu päivää teille !

      Poista
  6. Mistä tuo ihana sohva on? :)

    VastaaPoista
  7. Vautsi, tosi paljon raikkaamman näköinen teidän olohuone nyt! :)

    VastaaPoista
  8. Ihana sohva, paljon raikkaampi kuin entinen !:)

    Mulla myös ostoslista ikeaan, ensiviikolla olis taas mentävä, kunn ei silloin viimeviikolla tajunnut ostaa kaikkea...... nyt olis haettava ristiäisiä varten kaikenmaailman tavaroita! Onneks on ikea :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se todellakin on, olkkari on nyt kuin eri huone verrattuna vanhaan :)

      Hahah, sä kyllä jaksat ravata kanssa siellä :D mutta ymmärrän kyllä, oon ihan samanlainen ;) nyt jo muistu mieleen mitä jäi ostamatta........

      Poista
  9. Mieki haluun tuommosen sohvan. Aivan ihana!! Muistatko paljon tuolla sohvalla oli hintaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä mahtava ! Öö juuri pari viikkoa sitten taisi olla alessa 699 (ovh. 1190e) :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3