keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Mila 1v - THE lahja(t)




Nyt esitellään Milan elämän ensimmäinen syntymäpäivälahja, ja sehän ei ole enempää eikä vähempää kuin syötävän suloinen AUTO ja vielä pinkki ! No joo, eihän tästä vielä moottoria löydy, eikä edes sähköllä toimi mutta 1-vuotiaalle juuri passeli potkuauto.





Ihan vielä neiti ei ole hiffannut auton ideaa, autoa työnnellään pitkin kämppää kontaten, sitä silitellään ja renkaan nuppia pikkumimmi erehtyi kerran jopa luulemaan ilmeisesti nänniksi, sitä yritettiin kovasti imeskellä liekkö maidon toivossa ? On toi tyttö välillä kyllä niin höppänä.





1-vuotislahjaa mietittäessä meillä ensimmäisenä kriteerinä nousi mieleen että lahjan täytyy olla pitkäikäinen ja helposti muistettava. Ja melko äkkiä mulla välähti - POTKUAUTO sen olla pitää ! Ehdottomasti vaaleanpunainen ja ei mikään muovihärpäke vaan peltiä. Ajatus polkuautosta ja sen käyttömahdollisuuksista teki valinnasta melko helpon, siitä on varmasti iloa ainakin koko taaperoajan leikeissä, sen jälkeen se saa toimia sisustuselementtinä Milan huoneessa ja joskus kun Mila on aikuinen saa hän ottaa auton halutessaa mukaan myös omaan kotiinsa ja antaa sen mahdollisesti jonain päivänä eteenpäin omalle tyttärelleen. Niin ihana ajatus - toivottavasti se toteutuu. Potkuauton lisäksi Milalle askareltiin muistoksi tietenkin myös kortti joka pääsee vauvakirjan väliin.

Pikaisen googlettelun jälkeen tämä suloinen yksilö löytyi Lelutalo.fi -verkkokaupasta. Tilaus naputeltiin sunnuntai-iltana ja auto oli postissa sopivasti keskiviikkona juuri ennen torstaisia syntymäpäiviä. Nopeaa ja hyvää palvelua, suosittelen !






Parin päivän aikana on tullut useampi toive postauksesta jossa esittelisin Milan saamat syntymäpäivälahjat, ensin ajattelin etten ala listaamaan niitä erikseen mutta yhdistetään nää nyt tähän lyhyesti. Viime viikolla kokosin listan mitä yksivuotias voisi toivoa ensimmäisenä syntymäpäivänään, ilmeisimmin meidän perheet ja ystävät olivat listan tsekanneet tai muuten vain osanneet ostaa juuri tarpeellisia juttuja meidän neidille. Kaikki lahjat tulivat oikeasti tarpeeseen ja mitään "turhuuksia" ei paketeista löytynyt, Milan mieleen oli tietysti eniten lelut ja äidin mieltä lämmitti sitten puolestaan astiat ja vaatteet.

Millaisilla lahjoilla Milaa sitten muistettiin ? 
- Ensimmäinen oma jalkapallo
- Arabia Lysti lastenastiasto
- Muumiaterinsetti
- Muumilusikka
- Muumi - Hemuli rahasarja
- Välikausitakki, housut ja pipo
- Marimekon helleasu
- Neule ja farkkuhame
- Bodyja ja housuja
- Dublo-laatikko
- Brion vetokoira
- Ensipiano
- Stokke Table Top
- Kirjoja
- Nuppipalapeli

Mielestäni kaikkea hyödyllistä taaperon elämää aloittelevalle pikku tytölle ja kivoja muistoja !









44 kommenttia:

  1. Oli mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea Mila sai - tosi ihania lahjoja kyllä! :) Tuommoiseen listaan olisi helposti tyytyväinen, niin kuin sanoit, ei mitään ns. turhaa. Ja auto! :D Älyttömän hieno, poikkeaa "pikkasen" niistä muovisista polkuautoista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, en olis ikinä kuvitellut että lahjat osuisi NOIN hyvin :) Juuri se olikin kriteerinä autoa valittaessa, ne muoviset kun ei oikein tahdo säilyä ehjänä saati sitten että mielyttäisi silmää...

      Poista
  2. Toi auto on niin upea!! Taidan jo tietää Niilon 1 vuotis lahjan äidiltä ja isiltä, tosin se ei tuu olee vaaleanpunainen ;) p.s rakastan sun blogia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö oo !! Noita on vielä isompi valikoima pojille, joten ehdottomasti Niilolle samanlainen. Ihana oot, mä tykkään kans täysillä sun blogista ! <3

      Poista
  3. Meijän pikkumies sai tuollaisen auton myös 1v lahjaksi mutta mustana. Aivan ihana tuo pinkkikin!! ❤️

    VastaaPoista
  4. Ihania lahjoja :) Tuo auto on todella suloinen, jokaisen pienen prinsessan unelma :)

    VastaaPoista
  5. Tuo auto on ihana! <3 Me harkittiin tytölle tuollaista autoa pitkän aikaa ensimmäiseksi joululahjaksi hänen ollessaan noin vuoden ikäinen. Päädyttiin sitten lopulta toisenlaiseen, mutta hirveen söpö se on edelleen minun silmääni! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on <3 ja varmasti teidän on yhtä ihana, tai ainahan ne on jos on oma valitsema, juuri se mieleinen.

      Poista
  6. Ihanat lahjat! Varmasti on autolle käyttöä vuosiksi eteenpäin :)

    VastaaPoista
  7. Ihana auto, mekin halutaan tuollaiset pojille (mut ei ehkä pinkkinä kumminkaan), noi on niin kivoja!! :) Voi toista raukkaa, tuo rengas kyllä näyttää ihan tissiltä ku alkaa kattoon ja tosiaan jos sitä vauvan silmin katsois, niin ei ihme että toinen erehtyy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten niin, meneehän se pinkki pojillekin ;) No ei, ehkä joku äijämäisempi väri on parempi. NO ÄLÄ ! Mutta pikkasen sai taas nauraa toiselle, ihan tosissaan yritti saada siiä jotain irti :D

      Poista
  8. Ehkä maailman typerin kommentti, mutta ärsyttää suunnattomasti, kun käytät tota THE artikkelia joka paikassa argghhhhhh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, no en kai nyt ihan joka paikassa :D täytyy yrittää hillitä sen käyttöä.

      Poista
  9. Voi miten ihana kärry ja sen omistaja,suloinen tyttö! Ps. Kumman näköiseksi Milaan on useammin sanottu,sun vai Nikon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin <3 Molempien näköiseksi Milaa on sanottu, mutta ehkä hippasen useammin Nikon näköiseksi ja mun mielestä neiti on ihan isänsä kaksoisolento !

      Poista
  10. Teidän tytöllä taitaa olla kaikki vaaleanpunaista prinsessahömppää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä itseasiassa todellakaan ole, synttärit ja lahja nyt pääosin olikin vaaleanpunaista mutta se oli tarkoituskin. Meidän mimmi kyllä pukeutuu kaikkiin sateenkaaren väreihin ja lelutkin ovat suurimmaksi osaksi kaikkea muuta kuin pinkkiä.

      Poista
  11. Onpa paljon kivoja lahjoja :) auto on ihana!

    VastaaPoista
  12. Tuo auto on kyllä niin pähee! ;) Ja miten kaikkia kivoja lahjoja! Ei tosiaan mitään turhaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä ihan vastustamaton, ja kun toi nähtii oli selvää että Milalle se pitää tilata :)

      Poista
  13. ihania lahjoja ja varsinki tuo auto, pakko saada meidän Elvirallekkin!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, ja kantsii melkein joululahjaksi jos meinaa niin nyt tilata kun on sopivasti alessa ;)

      Poista
  14. Aivan ihana tuo auto! Tykkään vielä tuosta ideasta, että Mila voisi sitten mahdollisesti antaa joskus sen omalle lapselleen ja varmastikin muistona tuo auto tulee olemaan joka tapauksessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä myös, ihana ajatus jos saisi jonkun asian ns. kulkemaan suvussa tyttäreltä tyttärelle <3

      Poista
  15. Voi että miten hieno toi auto on! :) Onnea pienelle sankarille<3

    VastaaPoista
  16. On muuten hauska idea tuo auto, en oo itse edes tajunnut että tuollaisia saa vielä! Nimenomaan peltisiä siis, mitkä kestävät aikaa. Mun miehen vanhemmilla on edelleen tallessa pojille ostettu peltinen polkuauto ja se on nyt varmaan jo 30 vuotta vanha. Edelleen toimii ja oiva kulkupeli pienille ihmisille. Varmasti siis kestävä ostos tuo :)
    Meillä tuli tosi paljon samankaltaisia lahjoja ekoilla synttäreillä, meillä taisi nuo duplot ja omat uudet astiat ja aterimet olla silloin se paras juttu. Myös lasten teeastiasto leikkeihin oli kova juttu, on käytössä edelleen melkein päivittäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tossa yhdistyi kaikki mitä meidän lahjalta haluttiin <3 lapselle mieleinen, pitkäaikainen ja kestävä lelu. Oon niin tyytyväinen ! Ja noi Duplot, ihan parhautta :) Mila on viihtynyt jo nyt niiden parissa viimeisen viikon ja koko ajan pitäs äidin tai isin kanssa olla rakentelemassa.

      Poista
  17. Huippumagee pirssi! Kelpaa Milan kaasutella menemään!! :D <3

    VastaaPoista
  18. Käytättekö te vielä bodyja? Mä miellän ne ite enemmän ihan vauvan vaatteeksi ja oo lopettanu niiden käytön meiän 10kk:lla jo aikaa sitten. Ne on hirveen epäkäytännöllisiä esim. potalla käydessä.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3