maanantai 4. elokuuta 2014

Lomareissulla - Helsinki & Korkeasaari


Lomareissumme jatkui tasan viikko sitten Tampereelta Särkänniemi-päivän jälkeen Helsinkiin. Ohjelmassa meillä oli vaikka ja mitä sekä lukuisia ystäviä treffattavana, mutta kuinkas kävikään, ihana norovirus tuli sekoittamaan pakkaa. Puolet suunnitelmista saatiin siis unohtaa, sillä ainut kokonainen Helsinki-päivä meni sisätiloissa pikkupimua hoivaten. Onneksi majoituttiin Nikon veljen, Milan kummisedän luona eikä hotellissa, näin sairastaminen oli edes vähän helpompaa reissun päällä.







Ensimmäisenä iltana kun norosta ei ollut vielä merkkiäkään ehdittiin onneksi treffaamaan mun pikkuveljeä ja hänen poikaystäväänsä Kaivarissa jätskittelyn merkeissä. Käytiin myös vähän dallailemassa pitkin meren rantaa ja vitsi miten mä taas rakastuin mereen. Veneily voisi olla niin mun juttu !







Kaikesta huolimatta ehdittiin myös tekemään pieni kaupunkikierros ja lähtöpäivänä päästiin kuin päästin myös Korkeasaareen, muuten reissu olisi jäänyt aika tyngäksi. Pikkumimmi nautti silminnähden eläimien ihmettelystä ja ihmisvilinästä ympärillä. Tosin Korkeasaareiluun sopisi hieman viileämpi päivä, vanhemmilla ainakin soijaa pukkasi huolella ja eläimetkin viihtyivät paremmin piilossa varjossa joten nähtävääkään ei ollut niin paljon kuin viileämpinä päivinä.








Vaikka loppureissu menikin vähän plörinäksi niin reissusta jäi hyvä fiilis. Olipahan ikimuistoinen ensimmäinen perhelomareissu. Tällä kertaa tosin ei saatu Helsingistä ihan kaikkea irti sattuneesta syystä, joten toivottavasti saadaan järkättyä uusi reissu heti syksylle tai alku talvelle ! 







14 kommenttia:

  1. Hiii onpas ihania kuvia! ^_^ Harmi, että tauti iski, norovirus on kyllä syvältä :/ Ens kerralla parempi onni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna <3 se oli kyllä vähän fiilistä laskeva homma, mutta onneksi iski vasta reissun loppu puolella.

      Poista
  2. Teillä on kyllä kaunis perhe, ihana tuo kuva teistä<3 Oli muuten upeaa lukea sun tulevasta blogimuutosta mamalifelle, oot sen kyllä ansainnut !!! Jatka samaan malliin Essi, ties kuinka pitkälle vielä pääset :) t.alkumetreiltä lukijanasi viihtynyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Se on munkin yks lemppari kuva reissulta ! Kiva että oot tuota mieltä, ja vielä mukavampi että oot seurannut meidän taivalta jo pitkään :) Ihana kuulla että ihmiset on viihtyneet mun höpinöiden parissa, toivottavasti sä viihdyt myös jatkossakin !

      Poista
  3. Sul on tosi kuuma mies! ;) tatuoinnit ja kaikkee...

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Onneksi noro ei päässy pilaamaan ihan koko reissua :)

      Poista
  5. Koska vieroitette tutin? Ajattelitko siis vierottaa ollenkaan? Mihin mila tarvitsee tuttia? Tottumuksesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä olla vielä aikataulua vieroitukselle laadittu, varmaan viimeistään ensi keväällä. Mila tarvitsee tuttia nukahtamiseen helpommin sekä sitä käytetään meillä myös lohdukkeena. Mun mielestä 1-v ei ole vielä liian vanha syömään tuttia, ja me mennään näillä siihen saakka kun hyvältä tuntuu.

      Poista
  6. Mun mielestä 1v ei todellakaan oo liian vanha syömään tuttia :) monethan imettää 2 vuotiaaksi asti, joka on myös WHO:n suositus! Tai siis sillä tarkoitin, että jotkut lapset saa sen lohdun imemällä, oli se sitten tissi tai tutti :) joka on ihan luonnollista! Älä välitä noista tutti/tissi vouhottajista, ja ottakaa tutti pois kun siltä tuntuu, myös milasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä :) Mä en nyt oikein ymmärrä tätä anonyymiä suorastaan kun tuo tuttiasia tuntuu olevan niin ihmeellinen juttu :o ja tosiaan meillä edelleen myös syödään rintaa niin senkin puolesta varmasti tutti on entistä tärkeämpi Milalle vielä.

      Poista
  7. Hassua lukea sit blogis mis kehutaan kun tyttö on jo niin ISO ja silti tutti suussa kulkee pitkin poikin ;)

    VastaaPoista
  8. Mila ei todellakaan kulje tutti suussa pitkin poikin, vaan juurikin niin kuin Essi asian ilmaisi. Ja 1- vuotias lapsi ei ole mitenkään liian vanha tuttia syömään silloin kun on väsynyt tai muuten kaipaa lohdutusta!!!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3