perjantai 5. syyskuuta 2014

Meriherkut mielessäin


Tää on täyttä kidutusta kirjoittaa tälläistä postausta kun on ensimmäistä viikkoa ilman herkkuja ja kaiken lisäksi tiukalla ruokavaliolla. Voitte varmaan kuvitella mikä kuolaposki täällä muokkaili kuvat ja näpyttää ruudun ääressä. Tasan viikko sitten perjantaina oltiin siis reissussa, ja juhlittiin myös mun syntymäpäiviä. Mun juhlapäivän kunniaksi koko päivä piti sisällään herkuttelua isolla kädellä, aamusta iltaan saakka. Heti aamiaisella päästiin nautiskelemaan Food Garden-aamiaisesta johon sisältyi mm. lasillinen kuohuvaa. Mikäs sen parempi tapa aloittaa ensimmäinen aamu 24-vuotiaana? ;)






Aamiaisbuffetin pöydät notkuivat toinen toistaan herkullisempia vaihtoehtoja. Lämpiäruokia oli perus pekonit, munakokkelit ja lihapullat sekä tarjolla oli myös muutamia erikoisuuksia, maustettuja pikkumakkaroita, grillattuja tomaatteja sekä amerikkalaisia pannukakkuja. Leipiä oli varmaan kymmentä eri sorttia, leivänpäällisistä puhumattakaan. Lisäksi tietysti löytyi hedelmiä, jogurtteja, puuroa, muroja, hedelmäsalaattia jne. Syntymäpäivä-aamun johdosta mä panostin aika hyvin myös siihen herkkupöytään, sieltä löytyi mm. prinsessakakkua, croissantteja, muffineja ja muita minileivoksia. Tulevaisuudessa kun meidän porukka risteilee, aamiainen nautitaan varmasti tuolla rauhallisella Food Gardenin puolella, sillä toisena aamuna eksyttiin normaalille meriaamiaiselle, jossa meno oli kuin eläintarhassa. Ei kiitos enää sellaista kokemusta uudelleen !

Tukholmapäivän jälkeen illalla nälkä kurnikin juuri sopivasti ja meitä odotti pöytä laivan illallis buffetissa. Buffetissa laivoilla ruokailleet tietävätkin millainen foodheaven tuo illallinen on ja sen näette myös kuvista. Ruokailun jälkeen meidän koko porukka sai lähes tulkoon vyöryä hyttiin.






Vaikka aika pohjattomalla mahalla oltiinkin liikenteessä, niin ei sitä ihan kaikkea kuvien ruoista saanut ahdettua alas asti, mutta pakkohan se oli maistaa lähes joka sorttia. Erityisesti kalapöytä, lämpimät lihat ja jälkkäripöytä saa meikäläisen peukun kohoamaan, niin hyvää!

Mila ruokaili reissun ajan myös hienosti ravintolan ruoilla. Kiva juttu että Viikkarilla lapsille on buffetissa ihan oma noutopöytä josta löytyy varmasti jokaisen naperon makuun mahan täytettä. Bolognesepasta oli Milan herkku kasviksien ohella ja nakkisämpyläkin jaksoi kiinnostaa niin kauan kun nakin sai sieltä kaivettua ulos. Kotona meillä Milan ruoat kokataan lähes aina ilman suolaa ja tästä asiasta pitääkin ehkä vähän antaa noottia laivan kokeille, sillä lasten ruoat oli omaan makuun vähän liian suolaisia. Mun mielestä olisi kiva että lastenpöytä pidettäisiin mahdollisimman vähäsuolaisena, jotta jokainen saisi iän mukaan sitten suolaa lisätä annokseen jos on tarvis. Anyway, hyvin maistui meidän pienimmällekin laivan antimet !




Ehdoton suositus kyllä kaikille lapsiperheenä risteileville on, että ruokailut kantsii hoitaa buffeteissa. Ruokia ei tarvitse odotella, jokaiselle löytyy mieleisiä ruokia ja juomia sekä tietysti mikä parhainta, saa santsata niin monesti kun napa vetää!

Tänään on ollut tuplapostaus päivä, eli Mamalifen puolellakin on tapahtunut. Käyppä siis lukemassa meidän syysfiilistelyt TÄSTÄ!

Mahtavaa viikonloppua ihanat! ...nää safkat niin tulee mun uniin ensi yönä...



Yhteistyössä, Viking Line




14 kommenttia:

  1. Meille ainakin 1.v neuvolassa sanottiin että suolaa saa jo lisätä? Miksi teillä ei saa ollenkaan suolasta ruokaa olla? Eihän sen nyt älysuolaista tarvii olla,mut miksi kieltää kokonaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysehän taisi olla suolan lisäämisestä. Monessa ruuassa sitä on jo itsessään niin paljon, että turha lähteä lisäilemään, jos maistuu muutenkin :)

      Ihania herkkuja! Toi merenherkut erityisesti näyttää mahtavalta!

      Poista
    2. Nimenomaan niin kuin Nelli sanoi, ja mun mielestä 1vuotiaan lapsen ei tarvitse saada suolaa samaa määrää mitä aikuinen ja siis ei meillä kuitenkaan mitään nollatoleranssia suolan suhteen sentään ole :)

      Ne oli niin nam <3 melkein kalaa tulikin syötyä eniten.

      Poista
  2. Voi vitsit mitkä tarjoilut. Ihan nälkä tuli täälläkin, joten voin kuvitella sun tuskan! :D
    Mitä noissa ekan kuvan shottilaseissa on? :) Ja myöhäiset synttärionnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä, pystyn melkein maistamaan noi suussa kun on niin jäätävä himo :D Shottilaseissa on smoothieita. Kiitos kiitos :)

      Poista
  3. no nyt valuu kuola mullakin! nami mitä herkkuja! pakko päästä pian taas laivalle! :)

    VastaaPoista
  4. Voi ei en kestä tämmösiä ruokapostauksia! Pakko päästä laivalle, edellinen kerta tais olla kymmenen vuotta sitten O.O Oli muuten hauska huomata, että meillä on ollut aika lähekkäin synttärit :) Itsekin täytin juuri 24, niitä bileitä tosin vietettiin ihan vaan hoplopissa ja grillillä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt olis siellä jo aikakin lähtee merelle herkuttelemaan :) Toi ruoka oli kyllä parhautta ! Heu hauska juttu, myöhästyneet synttärionnet sinne !

      Poista
  5. AAH, buffetit on parhautta! ♥ Mun täytyy kans päästä laivalle. Onneks on reissu edessä viimeistään joulukuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne todella on <3 ai että, joulun aikoihin on varmasti ihana risteillä !

      Poista
  6. Näitä kattoo mieluusti, kun tietää ite pääsevänsä samoihin pöytiin aika pian! :D Muuten iskis kateus. Synttärionnet!

    VastaaPoista
  7. Nyt tuli nälkä!!!!! Nam nam! :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3