tiistai 29. tammikuuta 2013

Ihanat pienet liikkeet

Tänään on ollut aika tyhmä päivä. Tällä mammalla on ollu nuppi kipeenä ja koko päivä meni pipariksi
heti aamusta. Sain mä sentään käytyä pitkällä lenkillä Denyn kanssa aamulla mut sen jälkeen
rupes jomottaa niin pahasti päätä että piti mennä takas petiin ja koittaa väkisin nukkua. Pieni pelko
 heräs jo kunnon migreenikohtauksesta mut onneks siltä säästyttiin. Eli edelleen pitää kutinsa
väittämä että raskaus on paras 9 kuukautta kestävä migreenilääke, sillä kertaakaan ei kohtaus iskeny
 tämän odotuksen aikana. Jotain "positiivisiäkin" oireita tässä raskaudessa siis myös on. Iltapäivällä
särky onneksi rupesi helpottamaan panadolin voimalla ja sain vähän pestyä pyykki ja siivoiltua + 
suoritin myös kovan väsytys taistelun Denyn kanssa, sillä sain vihdoin leikattua sen kynnet. Jes !
Se ei nimittäin oo mikään helppo juttu kun tuo dogi tuntuu vihaavan sitä hommaa enemmän kuin
 mitään ja kovin ronskeja otteita tollasen 2 kilosen sintin kanssa ei voi käyttää. Noin puolentunnin 
taistelun jälkeen Demppa tajus sitten että helpomalla pääsee itsekkin kun antaa periksi.

Eilen oli huomattavasti mukavampi päivä, lähdettiin jo aamupäivällä Lauran kanssa taas
kirppistelemään. Lauralla on reilu 4kk tytär, joten oli kivaa käydä vähän katselemassa lasten juttuja
seurassa joka etsii aikalailla samoja juttuja kuin minä. Miten mukavaa oli myös saada hyödyllisiä vinkkejä
kaikkiin vauvajuttuihin ja myös vertaistukea, sillä eihän siitä kauaa ole kun Laura on itsekkin vielä ollut 
tässä samassa tilassa. Ihanaa oli taas höpötellä vauvahömpötys juttuja oikein ajan kanssa ! 

Reissulla tuhlasin hurjat 5,50 euroa ! Mukaan tarttui beiget samettipökät 0,50e, ihanat kuviolliset Lindexin
pökät 1e, valkoinen Pikkuiset haalari 1,50, Elloksen raita tossut 1e ja Marimekon ihanat tumput 1,50e. 
Kyllä tuolta aina tekee jotain löytöjä jos vain sattuu olemaan malttia mukana. 


Maanantain kirppislöydöt.

Illalla sitten aloitin tän vauvanvaatteiden pesu prokkiksen. Tuli ihan äiti-olo jo kun laitteli niitä mini
kuteita narulle kuivumaan. Tänään tuo prokkis jatkui sillä meillähän on jo jostain tupsahtnut kaksi
täyttä koneellista babynkuteita ? Hupsss. Kaipaisin vähän vinkkejä tohon pyykkaamiseen, onko
fiksumpaa pestä 40 vai 30 asteessa ? Ja kannattaako pesuaineen lisäksi ostaa hajusteeton huuhteluaine ?
Ilmeisesti noita vaatteita ei myöskään kannata kuivurissa käyttää ? Onko lukijoilla antaa tähän apuja,
 anyone ? Oon pohtinut nimittäin sitäkin että miks se kuivausrumpu on niin kätevä sitten juuri
 lapsiperheissä jos sitä ei voi vaatteisiin loppepeleissä edes hyödyntää.

Eilen illalla tehtiin vielä pannaria, kun Nikolle iski taas pieni mielihalu. Tässä rupee pikku hiljaa tulee 
sellanen fiilis että Niko taitaakin olla se joka on meistä raskaana, koska sillä tulee noita mielihaluja 
paljon enemmän kun mulla.. Eihän siinä auttanu ku lähtee hakee kaupasta maitoo, munia, mansikkahilloa
ja vanilijajädee että herra sai herkkunsa.


 Postauksen otsikko kertoo sen että on tässä päivässä ollut jotain positiivistäkin, 
nimittäin nupun liikkeet masussa. Pikkuinen oli lauantaista lähtien majoittunut jonnekkin
pissarakon lähettyville, tässä on muutaman päivän aikana ollut aika jänniä hetkiä kun suoraan
sanottuna välillä oon säikähtänyt että lirahtaa housuun kun monoa tulee suoraan rakkoon !
 Aamupäivällä kun heräilin noilta päänsärky-päikkäreiltä pallero oli vissiin heittänyt kuperkeikan
ja monoa tuli navan viereen, ihan todella tunsi ne liikkeet jo kädellä mahan päältä. <3
Oi voi, nyt nuo liikkeet vissiin rupee todella tihenee ja voimistumaan ! Näistä hennoista potkuista 
täytyy kyllä vielä nauttia, ei varmaan montaa viikkoa mene kun nuo liikkeet voi alkaa tehdä jo kipeetä.

Tais tulla melko sekava postaus, toivottavasti jotenkin pysyitte perässä ! 

Essi























4 kommenttia:

  1. Mä oon niin tykästyny tähän sun blogiisi.... :) Varmaan suurin syy on se, että me ollaan tismalleen samassa vaiheessa raskautta, nimittäin mullakin laskettu aika on 13.6. :D Mukava seurata muiden suunnilleen samoilla viikoilla olevien juttuja ja tää blogi on kyllä sitten just ihan samassa vaiheessa menossa :D Katotaan kumpi sitten saa pikkusen eka maailmaan ;)
    Peeäs, täälläki ootellaan muuten tyttöä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Heidi että oot löytänyt blogini, ja vielä kivempi että oot tykästynyt :) Hauska juttu että ihan samoissa mennään, pitää ruveta lueskelemaan noita sunkin postauksia ! Kesällä on tosiaan sit jännä nähä kumpi puolittuu ensin ja pitääkö molempien tyttöveikkaukset kutinsa ! Tervetuloa mukaan :)

      Poista
  2. Heips! Ensimmäistä kertaa selailen sun blogia läpi ja tuosta pyykkäämisestä halusin kommentoida, että vauvanvaatteet voi ja on ihan hyvä pestä 60 asteessa.Toki ehkä jotain hienoimpia vaatteita voinee pestä vähemmälläkin asteilla, jos ovat erikoisempaa materiaalia.
    Itse en käytä huuhteluainetta ollenkaan. Pesuaineena käytän aina jotain sensitive-pesunestettä. Eli merkki saattaa vaihdella, mutta silti aina sensitive.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä ! Neutralin sensitivee hommailin ja sillä nuo pari ekaa koneellista pesin 40, mutta jos sitten ihan perus kuteita voi 60 pestä niin hyvä.. paremminhan ne pöpöt kuolee kovemmassa lämpötilassa :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3