tiistai 7. toukokuuta 2013

Sairaalakassi ?


Päätin että tänään alan valmistella sairaalakassia.
Vaikeaa se on kun ei tiedä mitä kaikkea sinne voi tarvitakkaan ?
Tein pientä listaa mitä itselle tuli äkkiseltään mieleen.

Sairaalakassiin;

- NIKO !!!
- Hygieniakamat
- Kotiin lähtö vaatteet itselle ja Nupulle
-Meikit & harja +ponnareita ja pinnejä
- KAMERA
- Puhelimen ja kameran laturit
- Nikolle eväät
- Imetysliivit & rintakumit+liivinsuojat
- Lukemista & musiikkia
- Neuvolakortti
- Korvatulpat (tod.näk. samassa huoneessa voi olla muutama muukin..)
- Turvakaukalo

Puuttuuko listasta jotain oleellista ja listasinko nyt jotain aivan turhaa
mukaan ? Olenpa taas avuton.


Tässä saattaisi olla Nuppusen kotiin lähtö vaatetus ?

Eilen oltiin toista kertaa perhevalmennuksessa, illan aihe oli Elämää vauvaperheenä.
Tykkäsin todella paljon illan sisällöstä, paikalle oli saapunut 2kk ikäinen Petteri-vauva
ja Petterin äiti ja isi kertomaan odotusajasta, synnytyksestä ja ensimmäisistä viikoista
pienen kanssa. Omaa hienoista paniikkia helpotti suuresti se kun sai kuulla ihan
oikeita käytännön kokemuksia ensimmäisen lapsen tuoreilta vanhemmilta. Joskus sitä
unohtaa täysin ettei pienen vauvan hoito ole mitään rakettitiedettä ! Petteri oli syntynyt
sektiolla ja myös kokemukset sektiosta helpottivat omia pelkoja siitä että mitä jos mun
kohdalla joudutaan päätymään jostain syystä sektioon. Monella tavalla oli hyötyä
tästä valmennus kerrasta. Suosittelen kyllä lämpimästi kaikille ensimmäistään odottaville
perhevalmennuksia, itsellä on näistä parista kerrasta jäänyt hyvä fiilis, samoin Nikolla !
Eli kannattaa ne isi-miehetkin sinne raahata, valmennuksista voi olla miehille jopa enemmän
hyötyä kun meille naisille ! Meidän valmennukset jatkuu jo heti lauantaina, päästään
Keskussairaalalle synnytysvalmennukseen ja ensi keskiviikkona on viimeinen kerta
jolloin käsitellään Imetys. 


Essi

37 kommenttia:

  1. Sanoisin, että kannattaa tehdä oma ja vauvan kassi erikseen. Isä voi sitten tuoda turvakaukalon ja vauvan kassin tullessaan teitä hakemaan. Onnea matkaan, hyvin se menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OK, tämä on varmasti kätevä tapa ! Kiitos, onnea varmasti tarvitaan :))

      Poista
  2. Edellisen kanssa samaa mieltä. Sain sairaalasta juuri ohjevihkosen ja siinä oli erikseen huomautettu, että ei turvakaukaloa mukaan vielä tässä vaiheessa. Osastolla kun noi säilytystilat on niin pienet, että siellä tuo kaukalo olisi koko ajan tiellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siis en sitä kaukaloa ihan sinne sairaalaan asti ajatellut kiikuttaa, mutta varmaan asennetaan se autoon jo ennen kun lähtö on ihan käsillä :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Meikit meikit, voihan se olla että jäävät tarpeettomaksi mutta sen verran turhamainen ja pinnallinen ihminen taidan olla että olisi se kiva kotiin lähteä ihan ihmisen näköisenä eikä ihan haamuna :)

      Poista
  4. Pakkaa tosiaan itselle ja nyytille eri kassit, oma kassi oven viereen että saa napattua heti mukaan jos tuleekin kiire lähtö. Muita vaatteita ei tarviikkaan kuin imetysliivit, kotiin voi varmaan lähtee samoissa vermeissä mitä oli sairaalaan tultaessa päällä :) Alleviivaisin tuon lukemisen ehdottomasti, enkä usko että meikkejä tarviit, siinä vaiheessa kun on pieni ihme putkahtanut maailmaan ei jouda miettimään miltä itse näyttää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nuo eri kassit on ilmeisesti kätevä käytäntö eli täytyy tehdä niin ! :) Saa nähdä nyt mitä kassiin mahtuu, ja voihan tuo mieskin sitten tuoda kotoa tavaroita mitä on jäänyt ja kokee sairaalassa tarvitsevansa..

      Poista
  5. Oi teillä on jännät ajat käsillä!
    Hyvä lista on. :) ite pakkasin kanssa itelle kaikenmaailman tekemistä mukaan (kirjan ja musiikkia) mut ei ehtiny semmosia.. :D riippuu kaua joutuu olee osastolla?
    Mut tsemppiä teille viimeisiin odotteluviikkoihin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä kieltämättä pikkuhiljaa alkaa jännitys nousemaan. :)
      Kiitos, tsemppi on varmasti tarpeen loppurutistuksessa !!

      Poista
  6. Hyvä lista!Korvatulpat on tosin vähän niin ja näin, koska pitää kuitenkin kuulla oman pienen ääni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se voi tosiaan olla, mutta joillakin olleet vissiin ihan tarpeenkin :)

      Poista
  7. Käteistä. Keskussairaalan parkkitalon automaatista on pankkiyhteys tosi usein poikki. Onnellista odotusta!

    VastaaPoista
  8. Jotain syötävää itselle, otin kuivattuja hedelmiä ja oma vesipullo. Turvakaukalon ja vauvan vaatteet voi isi tuoda myöhemmin, siellä ei oo ku yks pieni ja kapee kaappi teille. Meikit, ottaisin kyllä, meikkasin lähtöpäivänä ja heti tuli parempi fiilis :) riippuu tietenkin ihmisestä mut jos on tottunu meikkaamaan melkein joka päivä, ota ihmeessä :) osastollakin on naisten lehtiä ja sieltä kahviosta löytyy uusimpia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, pitää siis itellekkin varata purtavaa ! juu kyllä nuo meikit lähtee mukaan, juuri samasta syystä.. mukavampi lähteä kotiin ihan ihmisen näköisenä :)

      Poista
  9. Lista vaikuttaa hyvältä :) ja vaikka joku ihmetteli meikkejä niin ainahan ne voi mukaan ottaa jos siltä tuntuu. Mullakin on meikit osastolla mukana (nojoo oon kyl kauan täällä mut anyway) ja piristää jos joku päivä laittaakin vähän esim.aurinkopuuteria :D ja mulla kun ei oo ku aikaa ni mikäs siinä naamaa sutiessa. Omia alushousuja kannattaa ottaa, sairaalan on ihan kauheita! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo meikit lähtee tosiaan mukaan vaikka jotkut sitä voikin ihmetellä :D sen verran pinnallinen sit vissiin olen jos haluan lähtee kotiin vähän ehostautuneena :)
      apua, no varuiks sitten parit omat mukaan !!

      Poista
  10. Tuskinpa Essi mitää sotamaalausta on tekemässä siellä sairaalassa vaikka meikit ottaaki mukaan, onhan se kiva jos kerkee vähä laittautuu kotiutumis päivänä :)

    VastaaPoista
  11. Mä tarvitsin imetysliivejä.Mulla oli niitä kolmet mukana,enemmän olisin tarvinnut.Kaikki meni hetkessä hikeen ja maitoon,suojista huolimatta.Ja lisäksi olin ostanut liian pieniä liivejä.Kun maito nousi,oli kuppikoko kolminkertainen siihen nähden mitä käytin raskausaikana.Koin myös hyväksi että oli omiakin särkylääkkeitä mukana,ei yöllä tarvinnut häiritä kiireisiä hoitajia sen takia ;) ja lisäksi aivan ehdottomat oli myös omat eväät,pillimehut...vähän jotain karkkia ja kuivattuja luumuja vatsantoimintaa ajatellen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhhoh, no sulla on herunu melkosesti maitoa sitten :D Pitää varmaan parit vielä hommata itellekkin jos niitä tohon tahtiin menee.. Eväät pitää tosiaan itellekkin vielä ottaa :)

      Poista
  12. Niin,ja noi lukemiset ja musiikit on aika turhia ;) korkeintaan jotain lehtiä olisin voinut siellä lukea mutta en ainakaan mitään kirjoja...ei sellasiin siellä kyllä pystyny keskittyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu voihan se olla että jos jotain ajanvietettä tarvii niin puhelin riittää siihen :)

      Poista
  13. Korvatulppia ja rintakumeja löytyy osastolta :) hyvältä muuten kuulostaa lista, vauvan kamppeet kannattaa vasta sitten kotiinlähtö päivänä tuoda. Turhaan niitä sitten vaan edestakaisin joutuisi kuljettamaan :) omia särkylääkkeitäkin turha ottaa, se ei paljon kätilöiden aikaa vie vaikka niitä joutuisi pyytämään. Ovatpa sitten myös perillä siitä paljon olet niitä ottanut. Tervetuloa vaan synnyttämään :) t. Kätilö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä tietää niin ei tarvii omia turhaan mukaan ottaa ! Kiitos paljon vinkeistä ja toivottavasti siinä kesäkuun alussa sitten päästään tositoimiin :)

      Poista
  14. Itse otin mukaan omia alushousuja, mutta ei niitä kyllä pystynyt pitämään niiden valtavien siteiden kanssa. Ja synnytyksen jälkeen kyllä mielummin pitää vähän löysempiä pöksyjä ja sellaisia, mihin sitten mahtuukin kunnon suojaukset jälkivuodolle. Vaikkakin ne sairaalan pöksyt on kyllä aivan järkyttäviä, niin kyllä sitä vaan synnytyksen jälkeen kun alapää on hellänä niin mielummin ne vetää jalkaansa, kuin omat tiukat alushousut!
    Suosittelen ottamaan itsellesikin jotain purtavaa mukaan, esim. suklaata, jotain juotavaa ja kuivattuja luumuja.(Luumut ihan siksi, että kakka luistaa. Synnytyksen jälkeen et halua joutua ponnistamaan.:))
    Korvatulpat synnytyksen jälkeen taitavat olla aika turhat, pitäähän sitä sitten kuulla se oma pieni.
    T.Viime syyskuussa synnyttänyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo tuo on varmasti totta että jos on isot vaipat itelläkin jalassa niin ei omat pikkuhousut siihen touhuun riitä :D Kiitos vinkeistä sinnekkin !!

      Poista
  15. Aika jännittävää, että jo sairaalakassin sisältöä pitää alkaa miettimään! :) Hyviä neuvoja sulle tullut tänne keskusteluboksiin.

    Mekin oltiin eilen perhevalmennuksessa ja koettiin, ettei ollut ihan turha reissu. Aluksi oli tosin erittäin jähmeää vieraiden ihmisten keskellä, mutta pian alkoi juttu luistamaan. Tuntui, että meillä homman koki tärkeämmäksi tuleva isä, koska hän ei ole päässyt kertaakaan neuvolaan mukaan. Sai vihdoin osallistua johonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä muuta viserrä, aika mieletöntä että ollaan jo näin pitkällä !! :)

      Niin tosiaan vähän samat fiilikset täälläkin, noi valmennukset tekee miehille varmaan asiasta taas asteen todenpaa kun saavat olla mukana.. Ei meilläkään Niko oo ollu neuvolassa kertaakaan mukana niin kiva että edes noissa pääsee mukaan :)

      Poista
  16. Meille perhevalmennuksessa sanottiin, että tuttia ei kannata ottaa sairaalaan mukaan vauvalle (kuvassasi on). Vaikka tuttia myöhemmin haluaakin antaa, ei sitä vielä tarvitse. Vauva kuulemma väsyy imiessään tuttia eikä välttämättä jaksa sitten niin imeä rintaa. En muista perusteluita tälle niin kovin hyvin, mutta paikan päällä ne kuulostivat järkeviltä. :) Omakohtaista kokemusta ei siis ole, itselläkin laskettu aika kesäkuun puolessa välissä ja sairaalakassia pakkailen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, no tutit jääkin sitten kotiin :) kiitos tiedosta, en tullut yhtään ajatelleeksi tuollaista..

      Hei onnea sinnekkin loppuraskauteen siis :))

      Poista
  17. Tuttiasiaa. Itsellini kerrottiin neuvolassa ettei tuttia saa käyttää ihan alussa. Vauva oppii muuten liikaa kumiseen tuttiin eikä enää pakosti osaa imeä rintaa. Kun vauva on tottunut rintaan voi myös tuttia alkaa käyttämään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä toinen anonyymi tietää päteä että meidän vauva nyt kolmatta päivää tehohoidossa ihan vaan tarkkailussa ja tutti ollut suussa alusta asti, siellä käsittääkseni laitetaan melko helpostikin se tutti suuhun kysymättä vanhemmilta, ja siltikin on imetys lähtenyt käyntiin todella hyvin!!! :) Vauvat ovat toki erilaisila, joillain voi haitatakin, mut mulla ei mitään pahaa sanottavaa tutista alusta asti :)

      Poista
  18. LÄMMIN KIITOS VIELÄ KAIKILLE KOMMENTOINEILLE !! <3 Paljon hyviä vinkkejä ja tietoja mitä ei itsellä tullut edes ajatelleeksi.

    VastaaPoista
  19. Suosittelen myös ottamaan toiset sukat vauvalle käsiin:) nekun raapii niin hirveästi:( ja pipo:)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3