perjantai 31. toukokuuta 2013

Syntymäaika VEIKKAUS !


Nyt kun h-hetki alkaa olla käsillä minä hetkenä hyvänsä, sain idean että pistetään tänne 
blogin puolelle veikkaus pystyyn ! Jos joku lukijoista osuu nappiin niin keksin jonkun kivan pikku porkkanan
palkinnoksi niin loistavasta meedio kyvystä !

Kirjoita kommentteihin oma veikkauksesi milloin meidän Nuppu syntyy, päivämäärä ja kellonaika.
Lisäksi voit veikata painoa, pituutta ja sukupuolta ! vaikka tyttöveikkaus onkin pariin otteeseen saatu
on ne tytötkin ollut usein syntyessään poikia ja toisin päin. 

Oma veikkaukseni on 11.6, tää päivämäärä on ollut mun mielessä ihan raskauden alusta asti. 
Tällä hetkellä oon kyllä sitä mieltä ettei Nupun tarvis pantata itseään ihan noinkaan pitkään !
Klo. 01.47, 3245g, 47cm ja tyttö.

Sitten ei muuta kun veikkailemaan, toivottavasti veikkauksia tulee paljon. Hauska nähdä sitten kuka
osuu lähimmäksi !



Käytiin äidin kanssa aamupäivällä kukkakaupoilla hakemassa kesäkukat porukoiden pihalle ja mökille. Samalla eksyttiin pyörähtämään myös Kappahlissa ja mukaan tarttui ihan vahingossa pari tyttömäistä juttua. Mä en vaan voi vastustaa näitä Newbien vaatteita, eikä vissiin tuleva mummikaan ! Onneksi on 30päivän vaihto- ja palautusoikeus, näitä ei ihan pojalle pukisi...


Ihanaa viikonloppua kaikille !


Essi


//Viikonloppuna tulee tasan vuosi mun ja Nikon virallisesta ensitapaamisesta ! 
Toivepostaus meidän tarinasta onkin hyvä kirjoittaa juuri tähän saumaan, joten se tulee varmasti pian. 
Joko viikonlopun aikana tai viimeistään heti alkuviikosta.//

37 kommenttia:

  1. 18.6.2013 klo7:45, 49cm 3480g neiti. ;D

    VastaaPoista
  2. 14.6 klo 00.52, 50,5cm ja 3320g tyttönen :) -henkku

    VastaaPoista
  3. 15.6 klo 02.30 3020g 49cm tyttö :)

    VastaaPoista
  4. Mä veikkaan juhannusvauvaa! 22.6 klo 8.20 3800g ja 50 cm :)

    VastaaPoista
  5. 8.6 on mun veikkaus :)

    Ps. Nuo Newbien vaatteet on ihania!

    VastaaPoista
  6. 10.6 klo. 10:45 ja tyttö 2889g 49cm. :)

    VastaaPoista
  7. 5.6. 04:23 3350g :)t:Pia

    VastaaPoista
  8. 16.6. klo 12.37. 3600g 50cm ja tyttö

    VastaaPoista
  9. 9.6 klo 16:24 , 3430g 52cm ja tyttö :-)

    VastaaPoista
  10. 8.6 klo 15.18 3415g 49cm tyttö

    VastaaPoista
  11. 12.6 noin klo 18 ja tyttö!

    VastaaPoista
  12. 11.6. klo 03:15 3560 g ja 50 cm :)

    -Pauliina

    VastaaPoista
  13. 6.6, TYTTÖ 3500-3800 grammaa

    VastaaPoista
  14. 15.6 klo.4.30, 3750 g ja 51 cm, poika

    Famu

    VastaaPoista
  15. 14.6 klo 05:23 3450g ja 49cm :)

    VastaaPoista
  16. 13.6. Klo 05.27. Tyttö, 3130g ja 54cm.

    VastaaPoista
  17. 19.6 3540g klo6.32 49cm

    VastaaPoista
  18. Tyttö syntyy 4.6 kello 04.06 paino 2840g ja pituus 48cm
    -Carita

    VastaaPoista
  19. Uskon että tyttöveikkaus pitää! Hän voisi syntyä 3.6. klo 04.00, paino 3600 g ja pituus 50 cm. =)
    - Lotta

    VastaaPoista
  20. 5.6, tyttö. 3400g painoa ja 49cm pituutta :) ja tsempit vielä loppumetreille!!

    VastaaPoista
  21. 21.6. klo 1.07 :) Jollei käynnistetä, mutta luonnollisesti se tupsahtaa sillon. 4030 g 52 cm.

    VastaaPoista
  22. Niin ja älä masennu mun veikkauksesta, mulla ei oo meedion lahjoja. Toi on vaan mun oma syntymäaika! :)

    VastaaPoista
  23. Arvataanpas nyt jotain! :) eli prinsessa syntyy: 16.6 klo: 7.45 paino: 3650g ja pituus: 52cm, saa nähä meneekö ihan mönkään, mutta noi painoarviot voi vähä heittää, meidän tytön painorvio oli n. 3500g jos olis syntyny laskettuna, mutta meni 4pv yli ja painoi: 3840g :D

    VastaaPoista
  24. 8.6.2013, klo 01.25, 3520 g, 49 cm, tyttö

    -mummi

    VastaaPoista
  25. Mua jänskättää et kumpi meistä ehtii jakautumaan ensin kun on sama laskettu aika :D Mutta mun veikkaus teidän babyn saapumiseen on 15.6. klo 10.37, tyttö ja mitat 3458 g ja 49 cm :)

    VastaaPoista
  26. 10.6.2013 klo: 6:20, 3630g, 51cm, tyttö :)


    T: Juliette

    VastaaPoista
  27. Olen jo jonkun aikaa seuraillut mukavaa blogiasi, uskomatonta kuinka nopeasti aika on mennyt, sinulla on jo kohta vauva sylissä :) Itselläni vielä parisen kuukautta odottelua jäljellä. Veikkaukseni tyttövauvan syntymäpäiväksi on 15.6. klo 6:30, mitoin 3650 ja 51 cm.

    VastaaPoista
  28. 11.6 syntyy tyttö vauva! ;) painoa 3600g, 49cm, klo. 09:40 :D

    VastaaPoista
  29. Huippua, valtava määrä veikkauksia ! Vielä mennään kokonaisena, ja muutamat veikkaukset on menneet jo umpeen ;) saa lotota uudestaan..

    On tää vaan jännää <3

    VastaaPoista
  30. 13.6 klo 11.05 syntyy tyttövauva, jonka mitat voisivat olla 3620g 50cm. ;)
    terkuin Iida

    VastaaPoista
  31. 15.6 tyttövauva mitoin 3104g ja 49cm :)

    VastaaPoista
  32. 25.6 klo 22:07 tyttö. 3890g 47cm.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3