torstai 20. kesäkuuta 2013

POKS 41+0 !


Näin siinä sitten kävi, 42.viikolle asti tämä raskaus venyi kuin venyikin. Tänään siirrytään taas jo uudelle viikolle. Mikä ihana ajatus, viikon päästä viimeistään päästään tosi toimiin ! Tuo fakta helpottaa huomattavasti omaa tuskailua ja odotusta. Kävi mitä kävi, ensi viikolla meistä kahdesta tulee KOLME. 


Tää raskausdementia ja jatkuva töhötys on jo aivan kamalaa. Viikko sitten meinasin peruuttaa autolla huolimattomuuttani porukoiden talon seinään, ja tämän jälkeen en paljoa olekkaan autolla enää ajellut. Nyt ollaan tehty jo päätös että en hyppää rattiin ennen synnytystä. Alkaa olla sen verran pehmoinen pää tällä mammalla että oon aikamoinen turvallisuus riski liikenteessä.. Tuo mammatauti nosti eilen taas päätään muutaman päivän tauon jälkeen ! Suoristelin illalla hiuksia suihkun jäljiltä ja suihkuttelin tukan täyteen hiuksiin jätettävää hoitoainetta.. Hetken päästä rupesin ihmettelemään että miten ihmeessä hiukset ovat ihan rasvaisen ja likaisen näköiset ja tuntuiset.. No kappas, tää neiti olikin suihkutellut hoitoaineen sijaan vartalosuihkeet päähän ! Eihän siinä muuta kun kipin kapin pää pesulle uudestaan.. Mutta toisaalta tää moka oli kyllä melko ymmärrettävä, suihkeet ovat lähes identtisissä suihkepulloissa.


Monet ovat varoitelleet ettei tää häseltäminen ja huonomuistisuus tule helpottamaan vauvan synnyttyä, päinvastoin. Eli tulevaisuudessakin saattaa kukkaro löytyä jääkaapista, kaukosäädin käsilaukusta ja voirasia kattilakaapista. Melko pelottavaa. Kokemuksia ? 

Huomenna tosiaan suunnataan juhannuksen viettoon Toivakkaan Nikon perheen mökille. Luvassa on pelkkää rentoutumista viikonlopun ajan, toivottavasti kelit nyt vain paranee niin kun on luvattu. Aurinkoa jo kaivataan !

Minkälaisia juhannus suunnitelmia teillä muilla on ? 


Essi

10 kommenttia:

  1. Toisella on niin hyvä olla siellä masussa ettei malta tulla pois <3 tsemppiä ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sen täytyy kyllä olla, kun toisella ei näytä olevan vielä mikään kiirus masusta pois ! Kiitos Emmi <3

      Poista
  2. Täällä ollaan pää pehmeänä jo 26. Viikolla :D ihan järkyttävää kun tulee unohdeltua ja hölmöiltyä niin paljon :@

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä se pään pehmiäminen alkoi täälläkin jo alkuraskaudessa, mutta pieni varoituksen sananen, mitä pidemmälle raskaus etenee niin mammatauti ja raskausdementia pahenee ;)

      Poista
  3. Ollaan juteltu tästä ystäväni kanssa, nimittäin hän sanoi aikoinaan minulle kuinka raskaus tyhmentää häntä. Minä löysin uutisista vähän aikaan sitten artikkelin kuinka oikeasti onkin tutkittu, että niin se raskaus tyhmentääkin!!:D Luulin, että tää on joku läppä kunnes ite unohdin jo vaikka mitä:D Kuulemma jotkut aivosolut pienenee vai mites se meni, täytyykin etsiä se aetikkeli!hahaha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhaahah, eli tää on täysi fakta !! hienoa. Pitääpä itekkin googletella asiaa tarkemmin niin voin puolustaa omia hölmöilyjä Nikollekkin paremmin :D

      Poista
  4. Laitoin tänään kaakaon jääkaappiin :) Eli kokemusta löytyy.
    Toivotaan teille tapahtumarikasta juhannusta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla parantumaton tää vaiva kun sen kerran saa ;) Toivotaan toivotaan ! Ja hyvää juhannusta sinne pikku nyytin kanssa :)

      Poista
  5. Seuraan sua instagramis ja käyn koko aja kattoo siitä "seurataan" kohdasta et jos oot tykänny jostaki kuvasta hetki sitte ni et oo lähteny synnyttää!! :D täällä eletää myötätuntoisena mukana ;--) tsemppiä essi♥

    VastaaPoista
  6. Musta on ihanaa, miten jaksat laittautua kauniiksi, vaikka raskaus onkin jo viimeisillään! :) Olet ihailtava! Hei mistä tuo kaunis mekko on, joka päälläsi on?

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3