keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Nimiäiskutsut

 
 Tarkkasilmäisimmät huomasivat jo edellisestä postauksesta että päädyimme nyt lopulta pitämään Nupulle "pelkät" nimiäiset. Erityistä syytä tähän päätökseen meillä ei kuitenkaan lopulta ollut, tämä on meille vain se helpompi ratkaisu. Katsotaan sitten Nupun kasvaessa tuleeko kirkkoon liittyminen ajankohtaiseksi mihin ajankohtaan vai tuleeko ollenkaan, sen näkee sitten !
 
Havahduin eilen yhteen tuttuun tosiasiaan, mulla tulee TAAS KIIRE ! tai no meille, en sentään yksin juhlia ole järjestämässä.. Tänään saatiin tilattua vihdoin ja viimein jopa kutsut ! Tarkoitus oli alunperin askarrella ne alusta loppuun ihan omin pikku kätösin, mutta kappas vain törmättiin siihen faktaan että ei meillä yksinkertaisesti aika riitä enää. Oltiin siis armollisia itsellemme ja tilattiin valmiit kortit näin viime tinkaan. Olen kyllä ihan tyytyväinen lopputulokseen, kutsuista tuli nätit vai mitä ? Kuvanlaatu on melkoisen ankea kun kuvakaappauksella sen otin Ifolorin sivuilta, toivottavasti lopputulos on pikkasen selkeämpi !
 

 
 
Kuva jota kutsussa käytettiin on yksi 1kk-kuvauksien tuotoksista. Lupailinkin teille niitä enemmän ja nyt kun ne ovat koneella ja saan ne fixailtua niin laitan taas kuvapostausta tulemaan !
 
 
 
 
Essi
 


2 kommenttia:

  1. Niin suloinen kuva ja ihanat kutsut :)

    VastaaPoista
  2. Pidittekö nimiäiset omassa kodissa vai joissain tiloissa?
    Mä kans asun jyväskylässä ja meillä on se ongelma että kotii nmahtuu max 10 vierasta (Eli miehen perhe ja mutia ei sitten mahdukkaan) ja silloinkin on ahdasta. Ja häiden jälkeen ei kauheasti olisi varaa vuokrata tiloja mistään muita juhlia varten. Onko mitään vinkkejä nimiäis järjestelyihin?

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3