tiistai 29. lokakuuta 2013

Mila 4kuukautta

 
Mila täytti viime lauantaina 4kuukautta, siis NELJÄ ! Aika lentää siivillä, kun vertaa raskausaikaan. Silloin neljä kuukautta oli ikuisuus, nyt se on tuntunut puolet vähemmältä. Juuri eilen illalla katseltiin Nikon kanssa kuvia missä Mila on aivan pieni sintti, vastasyntynyt. Tuosta sintistä ei ole enää tietoakaan, neiti on kasvanut mielettömästi ja oppinut vaikka mitä uusia taitoja, enää ei viihdytä hetkeäkään hereillä ilman seuraa ja hinku liikkeelle on mitä suurin.
 
 
 
Liikkuminen - Viime aikoina ihmiset ovat alkaneet kyselemään, joko meillä käännytään ? Silloin pari kuukautisena Mila jollain ihmeen kaupalla muutaman kerran kääntyikin selältä masulleen, mutta nyt tuo reenaus on unohtunut ja silloin kun neiti tajuaa yrittää niin ei se kaukana ole. Turhautuminen on aina valtaisa kun ei ihan vielä paukut riitä, mutta pienestä se on kiinni. Kun Mila hiffaa miten se kääntyminen tapahtuu niin sitten tuskin ollaan kauaa paikoillaan. On se sellainen möngertäjä, akselinsa ympäri se usein vetää selällään eli täysin paikoillaan ei kuitenkaan olla. Uusia liikunnallisia taitoja on myös tavaroihin tarttuminen ja omien varpaiden tutkiskelu käsillä, millonkohan ne eksyvät ekaa kertaa suuhun ?
 
Syöminen - Wuhuu ! Rintamaito riittää taas iltaisinkin, nyt ollaan jo viikko menty ilman lisämaitoa. Suuri syy tähän voi olla myös tosiaan nuo kiinteät. Reilu viikko maisteltiin bataattia ja nyt eilen aloitettiin luumu, sille jopa vähän tänään nyrpisteltiin. Liekkö liian kylmää kun annoin tavaran jääkaappikylmänä. Öisin meillä syödään vielä 2-3 kertaa, riippuen miten on jaksanut illalla tankata. Nyt kysymys kuuluukin, milloin tuota kiinteiden annosta voi lisätä, ja millaisilla aikaväleillä ? Tällä hetkellä meillä siis syödään yksi jääpalan kokoinen soseannos kerran päivässä.
 
Sosiaalisuus - 4kuukautinen Mila on  viime aikoina alkanut kiljumaan ja räkättämään ihan tosissaan. Nää on aivan uusia taitoja, samaten sellainen huomion hakemis yninä ja ulina, ja se alkaa aina samantien jos äiti ja isi tekee jotain muuta kun keskittyy pikku neitiin. Pitkän aikaa meillä on jo hirveästi juteltu ja asiaa riittää mielin määrin, harmi vaan kun se kieli on vielä vähän eri kun meillä aikuisilla. Vähän vaikuttaa siltä että kun se puhe lähtee joskus sujumaan niin tuo tyllerö taitaa olla aikamoinen moottoriturpa. Tyllerö on kyllä perus luonteeltaa itse aurinko, hymyjä satelee päivät pitkät, harvoin ollaan oikeasti pahalla päällä.
 
 
 
 
 
 
 
Hieman rupeaa jännäämään jo tuo 4kk neuvolalääkäri mikä meillä on viikon päästä. Kuinkahan paljon ollaan taas kasvettu ? Kropaltaan Mila on kyllä pitkä ja hoikka edelleenkin, toivottavasti kuitenkin paino on tällä kertaa noussut tarpeeksi. Vielä meille menee suuri osa 62cm vaatteista mutta käyttöön ollaan otettu myös jo joitain 68cm, jotka tosiaan alkaa olla jo pelottavan sopivia. Mun pallero on jo iso tyttö !
 
 
 
 
 
 
P.s. Nyt se 300 lukijaa on sitten täynnä, tai jo ylikin. Wautsi, eli eiköhän torstaina pyöräytetä arvonta sen kunniaksi käyntiin taas !
 
 
 
 
 
 
 


27 kommenttia:

  1. En olekaan vielä kommentoinut blogias. Tykkään kyllä tosi paljon ja tuntuu että vasta luin teijän tytön syntymästä. Mihin tää aika lentää. :D itellä tuntuu kyllä aika matelevan kun la on vasta helmikuussa. :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit kommentoimaan ja ennen kaikkea että tykkäät :) Äläpä muuta sano ! Voi että, jaksamisia ja kaikkea hyvää sinne loppu odotukseen <3

      Poista
  2. Mila on niiiiiiiiiiiiiiiin suloinen vauva ♥ eikä se vielä mikään iso ole, voi että miten lutunen !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on <3 kiitos ! Mutta se tuntuu jo niin isolta tytöltä verrattuna siihen mitä oli pari kk sitten !! nyyh, äidin iso tyttö..

      Poista
  3. Heippa! Kiva löytää blogi jossa seikkailee saman ikäluokan tyttö kun meidän nuorimmainen! Taidan jäädä seurailemaan teitä! Mitä noiden kiinteiden syömiseen tulee aliitin myös tytöllä tänään maistelut. Ite maistatan tytöllä makuja sinne 5kk asti jollo alotan varmaan puuron syönnin eli silloin olis 2 ruokailu kertaa ja ihan lapsen tahtisesti. Jos maistuu saa toki syödä jne. Sitten puolvuotiaana otan mukaan ne lihat eli sillon syötäs varmaan jo se 4-5 ateriaa päivässä. Näi oon ite suunnitellu mut meen ohan lapsen mukana enkä mee piirun tarkasti. Toivon mukaan antoi jotain osviittaa kysymykseesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva että löysit tänne, mä oon tainnu myös lukea sun blogia joskus raskausaikana ! Pitääkin tulla kurkkimaan taas teidän kuulumisia ! :) Kuulostaa kyllä hyvältä nuo teidän ruokailusuunnitelmat, pitää itekkin nyt neuvolalääkärillä ensi viikolla kysellä mitkä olisi suositukset ! Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  4. Mie niiiin tiedän ton tunteen, meidän neiti on syntynyt 23.6.13, että aika samassa iässä mennään. Aina ennen lapsen saamista kaikki sanoi että aika kuluu sit nopsaa, mut en ajatellut että NÄIN nopeesti :) Heh. Teillä ollaan pitkiä ja hoikkia, meillä lyhyitä ja paksuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai siellä ollaan niin saman ikäisiä, hauskaa :) Jep sama fiilis täälläkkin, en ois ikinä uskonu että se tosissaan on NÄIN totta että aika menee hujauksessa...

      Poista
  5. Onnea 4kk johodsta!

    Aivan superhieno toi leikkimatto!

    VastaaPoista
  6. Heip. Meillä on tyttö 4,5kk. Neuvolasta saamanne ohjeen mukaan menee lounaaksi kasvisosetta sen verran kun maistuu (n.5kuutota tällä hetkellä.) Ja päivälliseksi hedelmä/Marjasose (5kuutiota myös tällä hetkellä). Seuraavaksi liha myös lounasauikaan ja puuroa kokeillaan päivälliseksi jne.. Kiinteiden myötä yöt on alettu nukkumaan ilman yhtäkään syömistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan kuulostaa loistavalta, voi vitsi, kokonaiset yöt olisi niin luxusta !! :)

      Poista
  7. Tarkoitin siis saamamme, ei saamanne :D ja ruokamäärää voi siis koko ajan lisällä, kun seurailee miten pikkuiselle maistuu :)

    VastaaPoista
  8. Meillä sanottiin neuvolassa, että niin kauan voi lappaa ruokaa suuhun, kun vauva aukoo suutaan :D
    Että meillä on kyllä aina annettu niin paljon ruokaa kun vain on uponnut (aamulla puuroa soseen kanssa, päivällä kasvis/lihasosetta ja illalla taas puuro hedelmä-/marjasoseen kanssa).

    Ei meillä oikeastaan mitään maisteluvaihetta ollut ollenkaan, ihan ekoina kertoina ennen kuin hiffas tuon suun aukomisen, niin silloin meni vain pari teelusikallista, mutta kun oppi syömään niin heti alettiin syömään kunnolla :D Ja meillä on annettu kaikkea mahdollista sekaisin, ei mitään "yhtä lajia kerralla" -maistelua. Sillehän ei juuri muita perusteita ole, kuin se että näkee heti, jos on jollekin allerginen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa :D näitä on kyllä niin moneen, siis suosituksia mitä ihmiset saa neuvolasta ! Toiset on sitä mieltä että pitää tosi hissukseen ja varovaisesti aloittaa ja toiset taas että voi antaa niin paljon kun vauva syö ? :D

      Poista
  9. Onnea ihana pieni Mila!:) Oikea hymytyttönen <3

    VastaaPoista
  10. Kyllä tuo Mila on semmoinen prinsessa ettei mitään rajaa, ihana neiti! Ja aina niin hymyilevä! :) Ja aivan super söpö tuo sydän haalari, mistä moisen hankinnan olet tehnnyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, neiti on kyllä kuin itse aurinko ! <3 Tuo haalari saatiin lahjaksi kun Mila syntyi mun vanhemmilta, se on Silverjunglen haalari eli varmaan sieltä tilattu :)

      Poista
  11. Onnea Milalle :) voi miten lutunen <3

    VastaaPoista
  12. Mukava lukea ihan tällaisia arkirutiineja kun on melkein samanikäinen tyllerö täällä :)
    Pitikin kysyä, kun piakkoin olen lähdössä ekaa kertaa äitinä viihteelle, että kuinka sulla sujui se ilta imetyksen kannalta? Pitikö kesken illan lypsää tai tuntuivatko rinnat epämukavilta ja imetitkö vasta aamulla? Sori jos meni liian henkilökohtaiseksi, mutta mua vähän jännittää miten se homma onnistuu.. :/ Äääh, kai mä vaan hermoilen turhaan!
    Kiitos kivasta blogista! Toi Mila on kyllä supersuloinen!
    Niin hei, onko Milalle tulossa jo hampaita? Katoin vaan tota " kuolalappua", että kohta pitää meidänkin tollanen hankkia ku typy on niin alkanu kuolaamaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläsiä kuulumisia yritän taas kirjoitella hieman enemmän :) Mukava että tykkäät !

      Tissit ei räjähtänyt, mutta kotiin tullessani jouduin kyllä tyhjentelemään koska viimeistään aamulla niin olisi käynyt :D Vähän vaikeuksia Nikolla oli ollut saada Mila syömään pullosta mutta lopun kaiken kaikki meni kyllä hyvin... Lopetin itse juomisen 12 aikaan yöllä ja join illan aikana 6 annosta, imetin seuraavana aamuna 9 aikaan. Kyllä muakin jännitti mielettömästi, mutta turhaan ! Kyllä ne babyt pärjää välillä ilman äitiäkin ja äidin on hyvä päästä välillä irtautumaan rutiineista ! Joten oikein mukavaa iltaa sitten kun sulla on sen aika, älä turhaan ressaa :) vaikka se on kyllä varmaan mahdotonta :D

      Ei ainakaan vielä ihan pintaan ole tullut hampaita, mutta kuolaaminen lisääntyy päivä päivältä ? eli saa nähdä milloin ne valkeat pisteet ilmestyy.. Ja ei kestä kiittää, kiitos itsellesi, jokainen lukija piristää mun päivää etenkin kommentoimalla :))

      Poista
  13. Voi kuinka suloinen mininapero täällä onkaan :)!
    Löysin blogisi ihan sattumalta ja taidankin samantien jäädä lukijaksi, ihanan oloinen blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos HannaKaroliina :) lämpimästi tervetuloa mukaan, toivottavasti viihdyt !

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3