perjantai 15. marraskuuta 2013

Kaksin kotona

 
Tosiaan, otsikkokin sen kertoo, ollaan Milan kanssa nyt kaksin kotona. Isi siis lähti päivällä poikien kanssa humputtelemaan Tampereelle. Pitkästä aikaa ollaan oltu siis Milan kanssa ilman isiä koko päivä ja ensimmäistä kertaa ollaan myös kaksin ihan koko yö ! Toivottavasti reissu on huippu hauska, sillä tuo meidän perheen daddy on tuulettumisensa ansainnut kun pitää tytöistään niin hyvää huolta. Edellis kerrastakin on vierähtänyt jo tovi aikaa, sillä Niko oli viimeksi ulkona omissa varpajaisissaan kesäkuussa ! Muutenkin tekee hyvää meille molemmille että saadaan tietyin ajoin omaa aikaa, näin jaksetaan olla mahdollisimman hyviä vanhempia Milalle ja kumppaneita toisillemme.
 
 
 
 
Vaikka me Milan kanssa hyvin pärjätäänkin kaksin kotona, niin kyllä se vaan on näin että kolmin on aina parempi. ♥
 
Tänään on ollut muuten todella kurja päivä sään puolesta, ei ole viittinyt nokkaansa ulos pistää kun on niin märkää ja harmaata. Hups vain jo toinen päivä putkeen ilman liikuntaa, huomenna siis mars salille ja takaisin ruotuun ! Parissa päivässä tulee jo tosi löysä ja laiska olo kun ei oo päässyt urheilemaan. Aktiivisempaa viikonloppua kaikille ! ♥
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


22 kommenttia:

  1. Niin se vaan on, että välillä pitää höllätä. Mulle on aina ollut nukkuminen tärkeää ja väsyneenä olen todella kiukkuinen. Nyt kun unet on huonot, niin ukko joutuu siitä sitten kärsimään... Poika on ollut nyt kahdesti yökylässä, että ollaan saatu levätä ja olla ihan kaksin, ja voin kyllä sanoa, että on ollut ihanaa! Vaikka on hirveä ikävä pikkuista, niin yhden kokonaisen nukutun yön jälkeen vois vaikka juosta maratonin :D Meillä on onneksi niin ihanat mummi ja vaari sekä tädit, että he lähes riemusta kiljuen ottavat pikkuisen hoitoon. Kyllä se niin vaan on, että jaksaa olla parempi vanhempi, kun on saanut puuhailla omia juttuja ja levätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, vaikka kuinka ihania nuo pienet on ja ei raaskisi hoitoon antaa niin hyvää se vaan tekee saada irtiottoja ja vauva vapaata aikaa :) jaksaa paremmin, ja se arkikin tuntuu entistä paremmalta. Innokkaat isovanhemmat on kyllä maailman paras juttu <3

      Poista
  2. Milan hymy <3 <3 <3 En kestä !

    VastaaPoista
  3. Mun mielestä on kans kiva kun saa joskus omaa aikaa, se antaa ihan superisti voimaa taas jaksamaan arjessa :) Ja tottakai sitä omaa aikaa sitten molemmille vanhemmille, niin tulee myös toistensa kanssa toimeen ;) Harmi vaan että meillä ei mun miehen kanssa oo ollut oikeen yhtään semmosta kahenkeskistä aikaa pojan synnyttyä.. Sitäkin tarvis!

    Ja kaikki innokkaat hei, mun blogissa on arvonta käynnissä, käykäähän osallistumassa ;)
    h-ihanaelama.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä harmi, sitäkin kun vanhemmat tarvisi ettei se parisuhde pääsisi kokonaan kuivumaan. Mutta se asia helpottaa ajan myötä toivottavasti :)

      Poista
  4. Olettepas molemmat kauniita :)
    Ja onhan se niin, että on hyvä suhteessa saada aina joskus vähän omaa aikaa :) Itse ainakin huomaan, että on kiva olla joku päivä yksin. Ja kun tulee kotiin, niin tajuaa taas kuinka mukava on olla kotona sen rakkaan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura :) Nimenomaan, kun saa pienen irtioton niin osaa taas entistä enemmän arvostaa sitä perhettä ja ikävä yllättää itsellä ainakin melkein heti kun ovesta astuu ulos vaikka kauppareissun ajaksi :D

      Poista
  5. Me ollaan miehekkeen kanssa päätetty että kerran kuussa mollemmat saa lähteä minne lystää tuulettamaan aivoja ja toinen vanhempi jää sitte kotiin:) ja yhdessä mennään myös kun siltä tuntuu!:) kyllä se tuo vireyttä mielialaan :) terv. 2 lapsen äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä taktiikka, kyllä ne omat harrastukset ja irtiotot on tärkeitä perheellisenäkin :)

      Poista
  6. Meillä mies oli kotoa yön pois isänpäivää edeltävän yön, kun oli vetämässä leiriä Pohjanmaalla. Oli ihan parasta, kun saatiin Pepin kanssa vallata kahdestaan meidän sänky! Mutta muuten en osaa kyllä nukkua ilman miestiä ja onneksi ei ole tarvinnutkaan kuin ehkä 3-4 kertaa parin viime vuoden aikana. Ulkona Pete käy ehkä kerran puolessa vuodessa ja silloinkin saa hätistellä että nyt sen on mentävä kavereiden kanssa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tehtiin Milan kanssa sama, ei ollut ahdasta kun saatiin kahestaan nukkua äxänä molemmat :D ja sama juttu myös, en osaa yhtään nukkua ilman Nikoa.

      Poista
  7. Täällä kans pikku neidin (5 kk) kanssa kaksin, tosin meidän isukki on ollut jo yli viikon reissussa Karibialla ja tulee kotiin vasta tiistaina... Kolmin on tosiaankin aina parempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi siellä on jo pitkä rupeama kaksin takana, huomenna saatte tekin isin kotiin <3 jee !

      Poista
  8. Sulla on kaunis blogi! (:

    http://mylifeandmystoryy.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Voi kun kuullostaa ihanalta mieheltä! Oo onnellinen :) kaikkea hyvää teidän perheelle!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3