keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Fit Mom-viikko 9/15


VIIKKO #9 TOTAL

Painonmuutos lähtöön: -7,8kg
Painonmuutos tällä viikolla: -1kg
Salitreenit: 4/4
Lenkkipäivä: 2
Ruokailut: ALL GOOD ! ei romahduksia.


Parempi tulos tällä viikolla mitä odotin, monta päivää oli nimittäin paino jumissa ja nyt parina viimeisenä päivänä lähti taas oikeaan suuntaan eli alaspäin. Tiedän, vaakaa ei saisi tuijotella päivittäin, mutta se kuuluu mun nykyisiin aamurutiineihin.




Omaan silmään muutokset ovat viimeistään tällä viikolla alkaneet iskostua, masu ja reidet on pienentyneet samoin ylävartalo. Niko sanoi mulle projektin alussa että mulla on pikkupojan pylly (kiitos ! :D), ja pari päivää sitten se kommentoi että vihdoin myös beba on alkanut saada uutta muotoa. JEE ! Mikä kuitenkin tekee tästä pienentymis prosessista vielä konkreettisempaa, on se että vanhat vaatteet jäävät isoiksi. Niin mahtava fiilis ! Viikonloppuna luovutin mun kahden viime talven paksun talvitakin äidilleni sillä siitä on tullut mulle ihan teltta. Naurettiin Nikon kanssa kun haettiin se kellarista ja sovitin sitä päälleni, viime talvena vauvamasun kanssa se istui ihan hyvin, mutta eipä enää ! Viikonloppuna käytiin myös hieman vaatekaupoilla ja sain ilokseni huomata että jo nyt saan kokoa jopa kahta pienempiä vaatteita, riippuen mitoituksesta. Kyllä tää elämäntaparemontti vaan palkitsee ! 

Eilen kävin ihka ekaa kertaa raskauden ja synnytyksen jälkeen ihan yksin salilla. Täytyy sanoa että oli aika rentouttavaa reenata täysin itekseen ja sain yllättävän hyvin itsestäni irti myös omin avuin. Vaikka Niko onkin huippu tsemppari ja piiskuri niin kyllä taidan tuosta yksin treenaamisesta ottaa tavan ainakin kerran viikossa. Saa myös tämä mami sen viikottaisen ihan oman hetken tän vauva-arjen lomassa.




Ensi viikolla tähän aikaan saattaa olla hieman turvotusta ilmassa, aattona koittaa se hetki kun tiukkaa ruokavaliota on noudatettu orjallisesti tasan 10viikkoa ja on aika palkita itsensä, herkkupäivällä ! Huhhu sitä on odotettu ! Ajattelinkin että teen viikko postauksen jo pari päivää aiemmin maanantaina ensi viikolla, tai sitten torstaina jolloin aaton ja joulupäivän herkuttelu varmasti näkyy vaa´alla ! Katsotaan.


Niin ja hei, musta olisi tosi hauska tietää että kuinka moni teistä lukijoista loppuen lopuksi lähti tähän treenijaksoon mukaan myös ? Miten on sujunut ? Aiotteko palkita itsenne jouluna ?











20 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä! :) Kasvoistas hehkuu ihana itsevarmuus, pidä sama!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nenne !! Kyllä se itsevarmuus varmaan on kasvanut tässä projektin mittaan. :)

      Poista
  2. Vau, mahtavia tuloksia olet jo saavuttanut :)!

    VastaaPoista
  3. Wau miten hieno suoritus! Yheksässä viikossa -7,8kg ja kaks numeroa pienemmät vaatteet!! Saat kyllä olla itestäsi tosi ylpee:) Mitäs kaikkee sää päivittelet projektipäiväkirjaan? Kaikki syömiset, painot, liikunnat vai jotain muuta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anita :) Kivasti on kyllä nyt jo kroppa ruvennut muuttumaan, ihan huikeeta kun saa pukea pienempiä vaatteita päälle ! Päiväkirjaan kirjaan päivän ruokailuajat, ettei vahingossakaan tule liaan pitkiä tai lyhyitä väleijä aterioille, veden juonnin, jotta tulee juotua tarpeeksi päivässä.. Oikeastaan kaikki mitä luettelit, salitreenin kirjaan myös aina kokonaisuudessaan, kaikista liikkeistä sarjat, toistot ja millä painoilla olen tehnyt.. Päiväkirjaa pitämällä näkee kivasti kehityksen :)

      Poista
  4. Sanottava on että kyllä muutos näkyy! Saisimpa itekki järjestettyä elämän niin että pääsis salilla käymään, ja vielä kun olis joku tsemppaamassa kuten sulla Niko näyttää olevan todella suuri apu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua että sen jo näkee ulkopuolisinkin silmin :)) Tuo tuki ja tsemppaus kotona puolisolta on kyllä kullan arvoista ! Toivottavasti sielläkin päästään treenin makuun jossain vaiheessa, se tekee niiiin hyvää :)

      Poista
  5. Aivan upeaa tulosta oot saanu kyllä aikaan. :) Sitten kun tuo 15 viikon rupeama loppuu niin laitatko blogiin koostetta ennen-jälkeen kuvista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aika tyytyväinen oon itsekkin tähän tahtiin miten paino on pudonnut ja tulokset alkaneet näkyä :) Kyllä sellainen olisi mielessä, kun urakka on ohi. Tosin juuri eilen katselin kuvia niin harmittaa kun en silloin alussa ottanut ihan kunnon kuvia.. mutta eiköhän jonkilainen kollaasi saada aikaan :)

      Poista
  6. Hyvä Essi! Huipputuloksia. Voisit laittaa itestäs kuvat vierekk
    In nykyhetki ja 9vko sitten. Näkis kunnolla muutoksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AnnMaria :)) Ajattelin tuollaisen kuvakollaasin toteuttaa sitten kun tää 15vko on ohi ! sitten se muutos on toivottavasti vielä pari astetta suurempi !

      Poista
  7. Mulla on takana PT:n kanssa nyt 17 viikkoa ja jouluna saan löysäillä. Vuoden alusta taas ruotuun ;) Hieno tulos sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jouluna mun mielestä KUULUU löysäillä :)) hulluhan sitä olisi jos vetäisi diettiruokaa aattona :D Kiitos Jenna !

      Poista
  8. Hei mahtavaa! :) Kannattaa ehdottomasti mässätä kunnolla vaikka ihan parin viikon välein yhtenä päivänä, lähtee aineenvaihdunta taas käyntiin ihan uudella tavalla. Hetkellisesti kunnon mätön jälkeen saattaa paino nousta mutta seuraavassa punnituksessa on kyllä taas miinuksella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut mahtavaa kun on saanu kunnolla tulosta :) Joo näinhän se on mutta tosiaan tässä treenijaksossa ei herkuttelut kuulunu ekaan 10viikkoon, kai silläkin on joku tarkoitus kun valmentajat on niin päättänyt ? Mutta nyt saa kroppa kunnolla boostia jouluna ;)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3