sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Mila 6kk


Voi meidän murua, jo PUOLIVUOTIAS ! ♥




Uskomatonta miten aika on mennyt sukkelaan, vastahan typy oli tälläinen.













Nyt on selvästi tultu siihen ikään että tuntuu siltä kuin Mila oppisi joka päivä jotain uutta ja kasvaisi päivä päivältä isommaksi tytöksi. Liekkö nyt menossa jonkinlainen kehitys- ja kasvupyrähdys ? Todella sosiaalisia meillä ollaan edelleen, hymyillään, jutellaan, päristään ja kiherrellään. On se kyllä sellainen päivänsäde, lähes kaikki ihmiset jaksavat ihmetellä sitä miten nauravainen ja hyvän tuulinen meidän mimmi on. Mutta totta se on, meillä ei oikeastaan koskaan ole "huonoa päivää", ainut vaan että yksin ei Mila enää viihdy niin kuin jo aiemmin kirjoittelin, ja tämä vaihe on ilmeisesti rantautunut jäädäkseen. Ehkä se helpottaa kun neiti pääsee kunnolla liikkeelle.

Liikkumisesta puheenollen, meillä ei vielä ryömitä eikä kontata, ainoastaan pakitellaan ja pyöritään. Kova on yritys mutta homman juju on vielä Milalla hukassa, naama karvamatossa se yrittää usein mennä eteenpäin ja kun tulosta ei synny niin hermohan siinä menee ja seuraa kovaa huutoa ! Tuttua varmaan monessa muussakin vauvaperheessä ? Niin ja melkein unohtui, nykyään meillä ruokaillaan jo ihan omassa tuolissa, ja se menee vallan hienosti, Mila istuu syöttiksessä kuin vanhatekijä.




Lelut on nyt viimeistään tulleet kuvioihin pysyvästi, leikit muuttuvat ja kehittyvät jatkuvasti. Kaikkea pitää saada maistaa, rapina ja äänilelut ovat ihan lemppareita. On se ihanaa kun oma lapsi rupeaa leikkimään ja hiffailee uusia juttuja. Jouluna saatiin tuollainen ensipiano, ja voi että neiti on siitä tohkeissaan, valot vilkkuu ja laulut soi ja Miltsu on ihan intopinkeenä ja naureskelee äänille.




Aattona meillä maistettiin ensimmäistä kertaa lihaa ja meillä on tällä hetkellä päivän menuussa jo 5 ateriaa. Aamiaiseksi vedetään puuro hedelmäsoseella mixattuna, päiväruoaksi lihaa ja kasvista, välkkäriksi hedelmää/marjaa, iltaruoaksi kasvista ja illalla vielä sama puuro setti kun aamullakin. Näiden aterioiden lisäksi menee vielä tissiä useamman kerran päivässä. Milalla on kyllä mahtava ruokahalu, ja alkaa se ainakin reisissä näkymään, viimeisen kuukauden aikana ollaan selkeesti lähetty keräämään massaa. Oon tässä jo hetken miettinyt sitä että saako meidän typy tarpeeksi nesteitä, joten olisiko jo aika alkaa totuttelemaan veteen ? Sitä meillä ei olla vielä juotu lainkaan. Miten teillä on aloitettu veden juonti, minkälaisina annoksina ?

Kiinteiden syönnin lisäännyttyä meillä on yöt alkaneet pikkuhiljaa rauhoittumaan, edelleenkin herätää 1-2kertaa yössä syömään mutta ensimmäinen unipätkä on kasvanyt sieltä 2-4tunnista 5-7tuntiin. Eli mukavasti saisi tää äippäkin jo nukkua jos vain osaisi itse mennä ajoissa nukkumaan........




Puolivuotisneuvola meillä on tiistaina, yhdet mitat ehditään siis saada vielä tälle vuodelle ! Sitten päivitellään kasvua myös blogin puolelle neuvolakuulumisten muodossa.










25 kommenttia:

  1. Meillä alettiin puolvuotiaana treenata nokkiksesta veden juontia aina aterioilla. Nyt se on suurta herkkua ;)

    Onnea Mila söpöliini ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli hyvä aika siis meilläkin aloittaa, nyt meni nokkikset pesukoneeseen ja huomenna aletaan reenaa :)

      Mila kiittää <3

      Poista
  2. Oma äitini kyselee jatkuvasti että annanko 3kk pojalle (keitettyä) vettä, että tekee hyvää, ihmettelin vaan kun ei neuvolasta oo muistuteltu siitä. Pikasen googlettamisen seurauksena ei vielä tarviikkaan, (soseiden seuralaisena moni näyttää antavan). Mahtaa siis olla meitin äitillä jotain vanhaa tietoa, varmaan ennen vanhaa sitä sitte annettiin alusta asti. Mutta hyvä kun tästä kyselit niin tuli itekki otettuu paremmin selvää, ei näköjään kannata aina äitiä uskoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä, ehkä sitten aikaisemmin suositukset ovat olleet erilaiset ja jo aiemmin on vesi kuulunut vauvojen "ruokavalioon". Meillä aloitellaan nyt hieman totuttelemaan veteen kun noita kiinteitä tosiaan menee jo ihan roppakaupalla :) Hyvä että tästä oli hyötyä sielläkin !

      Poista
  3. Ihana neiti teillä! Veden juominen aloitettiin meillä heti kiinteiden astuessa kuvioihin 6 kk:n iässä. Nokkamukista hörpittiin ja nyt juodaan jo mukista, tosin J on 1,5-vuotias jo. Meidän lapsilla on tasan vuosi ikäeroa, jännäsin viime kesänä kovin, osuuko synttärit kohilleen! :)

    Riikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikki :) Nyt alkaa veden juonti täälläkin ! Aika hauskaa, tasanvuosi ikäeroa beibeillä !

      Poista
  4. Onnea puolivuotiaalle Milalle! :) Meillä mennään myös peruutusvaihteella (edelleen) ja saa nähdä kuinka kauan vielä.. Mutta minun puolestani voi vielä peruutellakin, ainakin tietää ettei poika kovin kauaksi pääse. Meillä vettä alettiin antamaan ruokailun yhteydessä aina muutama hörppy nokkamukista. Pojasta vesi onkin tosi hyvää ja joisi sitä niin paljon kuin vain antaisi. Ja imetän edelleen, niin en ole pitänyt mitään kirjaa paljonko vettä päivän aikana juo. Varmaan jotain 20 ml aina ruokailukerralla? Kuvistakin huomaa, että neiti on saanut hieman pyöreyttä lisää, hyvä Mila! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mila kiittää ! :) Juu ei tälläkään äidillä ole vielä kiire lähteä juoksemaan tuon naperon perään ;) eli pakitelkoon vielä, tosin malttia saisi tulla lisää että viihtyisi hieman lattialla itsekseenkin ! Nyt otetaan meillekkin vesi ruokailujen yhteyteen, reenit alkaa huomenna. Niin mä oon samaa mieltä, juuri tänään sanoin Nikolle että kyllä kuvista huomaa että neidillä on massakausi menossa :D

      Poista
  5. Me alotettiin vedem juonti samalla kun alotettiin kiinteet 6kk, eli nokkamukista vettä ruokailujen yhteydessä :)

    VastaaPoista
  6. meillä on annettu vettä varmaan 1kk iästä saakka, hyrppyjä aina välillä. maitohan on vauvan ruokaa ja samalla tavallahan vauvankin keho on suurimmaksi osaksi vettä/nestettä kuin aikuisellakin. kyllähän pieni vauvakin voi tuntea janoa.. aluksi keitettyä vettä ja nyt kiinteiden ollessa jo kehissä ihan kraanasta. ei oo vieläkään mitään herkkua, välillä irvistellään, mutta välillä juodaan ihan antaumuksella (eli veikkaan janoa..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo kokenut aikaisemmin tarpeelliseksi antaa vettä kun maito on maistunut niin hyvin. Mutta nyt on tosiaan tuo jano alkanut askaruttamaan sen verran että vesi aloitetaan huomenna :))

      Poista
  7. Et sä ainakaan liikaa kiirehdi eri kiinteiden kans :D meillä kiinteät alotettu n.5kk ikäisenä eli nyt noin 3-4vk syöty. On korkattu kaikki hedelmät, kaurapuuro, liha, ja kana. :p kalaa en oo vielä. Tosin meillä ei vanhimmillakaan lapsilla oo mitään allergioita ni ei oo osannu sit pelätä niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo viittinyt tyrkätä kaikkea uutta kerralla ja neuvolassakin suosittelivat että 5kk aloitellaan puurot ja 6kk lihat :) Joten näillä on meillä menty ! Ja varmaan osakseen myös johtuu tästä "ensiäitiydestä" kun otan uudet maut ja ruoka-aineet niin hissuksiin ruokavalioon :)

      Poista
    2. Hyvä se vaan on, että ottaa hiljalleen mukaan eri ruoka-aineet. Tällöin mahdolliset allergiatkin erottaa sit helpommin :) Että mun mielestä oot kyllä toiminu iha oikein etkä yhtään liian varovaisesti. Ihana suloisuus teillä! <3 Meillä poika ens kuussa 6kk ja on nyt lähössä konttaamaan... Ku sais vielä kädet toimimaan, konttausasentoon nousee aina ku laittaa lattialle mut viel ei eteenpäin.. :) Ihanaa seurata pienen ihmisen kehitystä! Vaikka kyl meilläkin noi kiukkukohtaukset enemmän kun tuttuja, poika hermostuu välillä niin et oksat pois, keneenköhän on tullu.. ;)

      Poista
    3. Juuri tuollainen on ollut omakin ajatusmaailma kiinteiden maistelusta :) allergiat sitten varmasti tunnistaa kun ollaan tarpeeksi kauan totuteltu mitäkin ruokalajia.. Kiitos, kyllähän tuo tuollainen söpöläinen on <3 Ooh siellä lähdetään siis kohta liikenteeseen ! On tää jännää aikaa :)

      Poista
  8. Hei,
    onnea puolivuotiaalle Milalle!
    Mistä sun sininen talvitakki on? Voisin haluta samanlaisen..
    -Jutta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mila kiittää :) Itseasiassa se ei oo talvitakki vaan enemmänkin välikausi, mutta nyt on ollut niin leutoa että sillä on pärjännyt hyvin kun on pistänyt alle lämmintä tarpeeksi.. Takki on Veromodalta :)

      Poista
  9. Meillä oppi likka kuukauden sisään ryömimään, istumaan, konttaamaan, alotti 6-kuisena ja nyt muutama viikko sitten nousi 7-kk kunniaksi seisomaan ja siitä hetki niin kävelee jo tukia pitkin! Eikä päässä järjen hiventäkään että vähän kiirettä pukkaa! Sillä vaan et tuo puolivuotis aika on ainaki meillä ollu todellista haipakkaa kehityksen kanssa.. 😊 meillä kylläki 4-v mallina et oisko kiire jo leikkeihin mukaan.. Nautiskele siis vielä kun ei pääse liikkeelle, sen jälkeen Se onki menoa Se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on tullut kaikki siis kunnon ryppäässä, hauskaa ! :) saa nähdä käykö meillä samoin. Jep täytyy vielä nauttia tästä vaiheesta kun kohta saa juosta pää kolmantena jalkana :D

      Poista
  10. Mä mietin kans tota veden juontia ja nyt (vauva nyt 5kk) tällä viikolla aloitettiin! Suurimmaksi osaksi se tulee ulos vielä, mutta välillä jo nielee muutaman hörpyn :) Ei mitään herkkua kylläkään..

    Mitä kasviksia ootte antanu? Itsellä meinaa mielikuvitus loppua niiden kanssa. Kaikki kyllä hyvin maistuu mitä on annettu, ja syödään myös viisi ateriaa päivässä, mut ei vielä lihaa. Oottekos syönyt kananmunaa vielä? Tai muuta viljaa kuin kauraa?

    Ihania lahjoja Milalle! ( miks me ei tajuttu toivoo tota taaperokärryä..?!)

    Millanen sun ruokavalio muuten on nykyään? Nimim. Pakko aloittaa treenaus ja ruokavalio! On vaan niin pirun huono tuo itsekuri.. :/

    Tuutikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin irvistellään vaan vedelle, eli ei näin alkuun ainakaan mitään herkkua ole täälläkään :D

      Meillä on kasviksista maistettu kukkakaali, kesäkurpitsa, peruna, bataatti, porkkana, parsakaali ja maissi. Täälläkin alkaa jo ideat loppua :D täytyy taas perehtyä eri vaihtoehtoihin. Kananmunaa ei olla vielä testattu ja viljoistakin vain kaura. Ensi viikolla ajattelin ottaa ohran käsittelyyn.

      Mun ruokavalio on aika kasvis ja lihapainotteinen, aamupalaksi vedän puuroa, lounaaksi salaattia, välipalaksi protskupitoista rahkaa tai raejuustoa, illalliseksi kasviksia lihaa ja vähän pastaa ja iltapalaksi taas rahkaa :) eli 5 kertaa päivässä syön ja juon paljon vettä !

      Poista
  11. Heippa!
    Pakko kysyä, että mistä saat nuo kaikki ihanat fontit ja muokkaukset postauksiisi? :)
    Mm. tuo nimesi on kirjoitettu todella hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni tätä aina kyseleekin, eli Picmonkey.com, verkossa toimiva kuvanmuokkausohjelma :) SUOSITTELEN ! On vielä ilmainen.

      Poista
    2. Oi! Pakko käydä kokeilemassa, kiitos :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3