perjantai 7. maaliskuuta 2014

Pikku prinsessan mekkoarsenaali


Sain ihanalta Nicalta valloittavan haasteen johon en epäröinyt tarttua, haasteen jossa esitellään pikku mimmien mekkorepertuaaria. Parempaa ajankohtaan tämä ei olisi voinut sattua, olin nimittäin päättänyt että nyt skarpataan vihdoin vaatepostauksien osalta, sillä niitä on näkynyt blogissa aivan liian vähän.


Aluksi mut valtasi jopa pieni paniikki siitä että eihän meillä ole edes kovin montaa mekkoa ja tuskin niitä olisi edes järkeä lähteä sen kummemmin esittelemään. Neidin kaappia hetken kaiveltuani sainkin hämmästellä mekkojen määrää, tällä hetkellä käytössä olevia ja vähän isompia mekkoja on kertynyt jo lähemmäs toistakymmentä.




Tässä meidän neidin mekkokokoelma, ihan kiitettävästihän niitä on jo kertynyt ja pienimpiä en edes ottanut mukaan. Nämä ovat siis tällä hetkellä käytössä ja osa vasta pian tulossa käyttöön.


H&M/Next

Nununu/Nununu/H&M

Next/Ciraf

H&M/Minun vanha kesämekko ulkomailta/Next

Benetton/Hello Kitty

Kappahl/Lotta&Lassi/Kappahl/Mauri Kunnas

H&M/Kappahl


Viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä se kaikista rakkain mekko...

Next


Sellainen kokoelma meiltä tällä hetkellä löytyy, kesäksi tulee varmasti vielä hankittua muutamia hellemekkoja, se on varma. Mutta muuten tällä arsenaalilla kyllä pärjätään pitkään !

Tällä kertaa haastan kaikki bloggaavat prinsessojen äidit tähän haasteeseen mukaan. Itse ainakin tykkään kurkkia muidenkin mekkokätköihin !





25 kommenttia:

  1. Ihania mekkoja.. Täällä löytyy samoja mekkoja aikas paljon.. Toi kappAhlin newbie mekko on niiin ihana,siis toi "farkkupitsi".. Mekkoja ei voi olla liikaa ja meillä pukeudutaan melkein aina mekkoon.. kotona ja varsinkin sitten kun johonki lähdetään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei oo meillä ollut vielä kertaakaan päällä kun on niin uusi, mutta on myös mun lemppari. Niin ihana <3

      Poista
  2. Paljon samoja löytyy täältä, vähänkö meillä on hyvä maku! ;D Saatan tän tehäkin, pitää vähän vilkuilla tota meidän mekkokokoelmaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä, paras maku ;) Jee haluun nähdä teidänkin kokoelman !!

      Poista
  3. Voi, ihania!! :) Jospa vielä jonain päivänä ( vuosien päästä!!) pääsen tähän haasteeseen tarttumaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se pikku kolmonen olis VARMASTI teillä typy, mulla on sellanen tunne ;)

      Poista
  4. Ihania mekkoja! Mulla on kans tulossa tää haaste, mutta taidan tehdä lähempänä kesää kun saadaan uusia mekkoja :)

    AIVAN IHANA tuo kappahlin mekko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, munkin olis varmaan pitänyt odottaa :D nimittäin tällä viikolla tuli taas kaks uutta mekkoa kokoelmaan :D hups.
      Se on mun lemppari <3

      Poista
  5. Itsekin tein juuri tänään samaisen haasteen. Käyhän kurkkaa:)
    http://lovebeyondwordsblog.blogspot.fi/2014/03/mekkohaaste.html

    VastaaPoista
  6. Kiva kun teit tän ja iiiiihania mekkoja teidän murulla <3 Etenkin tuo nimiäismekko, hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki, tää oli niin kiva. :) Pitääpi tehdäkkin joskus syksyllä taas uusiks kun päivitellään taas uuteen kokoon vaatteita ! Se on ihanin <3

      Poista
  7. Aivan ihania mekkoja! Varsinkin tuo viimeinen, valloittava prinsessamekko! :)

    VastaaPoista
  8. tämä on ehkä minunkin tehtävä, itse kun tykkään kovastikkin neidillä mekkoja käyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee toki, odotan innolla teidän kokoelman näkemistä !! :)

      Poista
  9. Oi että, pitääpä ottaa haaste vastaan ja penkoa vähän vaatekaappia :)

    VastaaPoista
  10. Oi, pittääpä ittekki tehä joku päivä =)

    VastaaPoista
  11. Kivoja mekkoja. Tykkäätkö pompdeluxin mekoista? :) Voisin ainaki kuvitella. -Riikkis

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3