keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Maitobaarien uusi elämä + tarjousvinkki


Kyllä, tänään puhutaan rinnoista, tisseistä, utareista, lolloista, tisuista, maitobaareista, ketunnokista, ryntäistä, kannuista, boobseista tai miksi niitä kukakin ikinä haluaa kutsua. Eilinen muutti mun rintavarustuksen elämän, pikemminkin raskauden ja imetyksen jälkeen rinnat saivat suorastaan kokonaan uuden elämän. Päätin että nyt pihistämisen sijaan panostetaan ja se kannatti !




Suuntasin eilen kaupungille Milan nauttiessa mummin hoivista ja luvassa oli omaa aikaa ystävien kera shoppaillen. Etsinnässä oli ainoastaan mekko sunnuntain ristiäisiin ja lahja Nikon tulevalle kummitytölle, molemmat löytyivät mutta matkaan tarttui hieman muutakin. Jo pitkään mun oli ollut tarkoitus repäistä ja hankkia itselleni OIKEASTI sopivat rintaliivit, tietoisesti olin kuitenkin hankintaa venyttänyt sillä tiesin että se ei mitään halpaa huvia ole. Hetken mielijohteesta pistäydyttiin tyttöjen kanssa Change Lingerieen katsastamaan valikoimaa ja se olikin sitten menoa...

Astelin tomerasti kassalle kysyäkseni myyjältä ammattilaisen apua koon ja mallin valitsemiseen. Minut ohjattiin sovituskoppiin ja minusta otettiin mitat. Äkkiä selvisi kuinka väärää kokoa olinkaan tähän asti käyttänyt, suu loksahti auki kun myyjä kiikutti koppiin 70F koon liivit ! Tähän asti olen käyttänyt kokoa 80B, kuinka hakoteillä olenkaan voinut olla ? Okei, toki mun kroppa on kokenut suuren muutoksen viime kuukausien aikana ja sormensa peliin on varmasti pistänyt myös raskaus ja imetys, mutta etenkin tuon kuppikoon muutos sai mut hämmentymään.




Puin rintaliivit päälle ja kokemusta voisi verrata melkein jonkin sortin valaistumiseen. Mikä fiilis pukea ensi kertaa elämässään täydellisen malliset ja juuri sopivan kokoiset liivit päälle, WAU ! Sen hetken jälkeen ei ollut vaihtoehtoja, liikkeestä en lähtisi tyhjin käsin. Olen todella tyytyväinen että repäisin ja jaksoin ja viitsin alkaa sovittelemaan liivejä sillä samalla tajusi kuinka paljon paremmalta ryhti ja vaatteet näyttävät päällä kun alla on oikeanlainen varustus. Ennen rintsikat kiristi ja puristi, eivät tukeneet oikeasta paikasta ja päivän parhaita hetkiä oli se kun illalla sait riisua liivit pois päältä. Suosittelen lämpimästi kaikille jotka ovat epävarmoja omasta koostaan kääntymään ammattilaisen puoleen ! Tiedän että siellä ruudun toisella puolen on varmasi monta epätietoista naista jotka ovat menneet monta vuotta samalla kaavalla kuin minä, eli itse arpoen niitä rinnanympäryksen mittoja ja kuppikokoa. Apua on saatavilla joten hyödyntäkää se !




Tietysti laatuliivit kirpaisee hieman kukkaroa, mutta on se vaan sen arvoista. Nyt etenkin on oiva aika uusia omaa alusvaaterepertuaaria sillä Changen liikkeissä on erinomainen tarjous, juuri nyt saat kevät/kesämallistosta: 2 settiä 1 hinnalla. Itse hyödynsin tuon edun ja hieman päälle 70eurolla sain kaksi settiä kotiin viemisiksi. Värivalikoima oli ihanan kesäinen ja minulle valikoitui setit joista toinen oli pirteä oranssi ja toinen hieman hillitympi beige. Ajattelin että tämä on pakko vinkata teille sillä tuolla tarjouksella säästää jo aika kivan summan ja saa laatu alusasuja todella edulliseen hintaan. Tarjous koskee muuten myös bikinejä !




Onko muilla samanlaisia kokemuksia ? Vai oletteko osanneet aina löytää juuri ne oikeat koot ja mallit itsellenne ?




27 kommenttia:

  1. Voi mä muistan kans sen alkuhämmentymisen ja valaistumisen tunteen kun ostin ekat oikean kokoiset liivit, imetysliivit kylläkin. Olin käyttänyt ennen 85D kokoisia ja myyjä kiikutti minulle sovituskoppiin 70F kokoist liivit. Hämmennyin ja varmistin että olihan myyjä kuullut kokoni oikein, olihan hän, mutta pyysi sovittamaan tuomiaan liivejä. Voi sitä tunnetta kun sai päälle liivit, jotka ei puristanu, painanu eikä olkain valahda minutin välein ja rinnat pursua joka puolelta. Pitäisikin mennä taas ostamaan kunnon liivejä kun imetys on loppunut :) Rintsikat on kyllä sellainen mihin itsessä haluaa panostaa, äitinä kun sitä itseään ei aina tahdo muistaa :)

    VastaaPoista
  2. Oi joo, kävin Changessa ekan kerran joskus pari vuotta sitten. Oli se mahtavaa, kun siellä myyjä osaa neuvoa niin hyvin. Kokokin muuttui hieman siitä omasta arvelusta. :) Harva suht hoikka nainen on ympärykseltään juuri 70 isompi. Sitä paitsi Changessa käymisessä on parasta se, että jos liivit ei sovi, niin myyjä kiikuttaa sieltä sopivampaa kokoa sitä mukaa. Ei tarvitse harrastaa sitä pukukoppijumppaa tuskaisena pukemalla ja riisumalla koko ajan.

    Lindexiltä sain alunperin hurjasti apua oikean koon valintaan, kun siellä oli pukukopin seinässä ohjeet, miten rintsikoiden pitäisi päälle istua. Changessa käyn nykyään aina uusia liivejä hakemassa, kun se on niin helppoa. Ja sieltä niitä perusmalleja (musta, valkoinen, beige) saa ~50 eurolla kahdet tuolla tarjouksella eli ei tosiaankaan kalliita ole loppujen lopuksi. Ehdottomasti paras paikka. :)

    VastaaPoista
  3. Voi kyllä! Päivän paras hetki on juurikin se, kun ne kiristävät ja ahdistavat rintsikat saa ottaa pois. Tosin nyt imetysaikana käytän tosi pehmoisia ja mukavia, kaarituettomia...

    Saman homman aion tehdä sitten, kun imetys ja kutistuminen loppuu :) Varmasti on koko rahan arvoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä myös on heitetty kaarituelliset mäkeen ja tämmösil mummis imetysliiveil mennää, mut oih ku on mukavat päällä! Ei edes tunne mitään liivejä♡

      Poista
  4. Voisitko kirjoittaa miten imetyksen lopettaminen sujui? Meillä se olisi kohta edessä, jännittää miten siinä käy....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Imetys ei ihan vielä ole ohi, mutta tässä pikkuhiljaa aletaan lopettelemaan ja postausta on ehdottomasti tulossa aiheesta :)

      Poista
  5. Noi koot on pakko olla jotain omia kokoja! O_o Mitä oon nähnyt ihmisten olevanki suurempi kuppikokosia, niin tolla mitotuksel mä oon joku Ö kuppinen!!!:"D

    VastaaPoista
  6. Tarkoitus ei nyt ole pilata iloa uusista alusvaatteista, mutta imetätkö siis vielä? Oman kokemukseni perusteella olisin panostanut vasta kun imetys loppunut ja rinnat palautuneet. Itselläni ainakin tapahtui rinnoissa vielä muutosta sen jälkeen, kun imetys täysin loppunut. Tämäkin toki saattaa olla hyvin yksilöllistä :)

    VastaaPoista
  7. Hyvä postaus ja varmasti niin totta :)! Mun pitäs ehdottomasti käydä kans mittauttamassa itseni (:D), eikä hintakaan kuulosta mielestäni pahalta, varsinkaan tuon tarjouksen jälkeen :). Kiitos vinkistä siis :).

    VastaaPoista
  8. Changeen tutustumisen jälkeen olen ostanut rintsikat vain Changesta. Myyjät ovat huippuja.

    Changella on oma kokotaulukkonsa, joten muiden liikkeiden rintsikoissa koko on huomattavasti eri eli paljon pienempi, mutta väliäkös niillä numeroilla ja kirjaimilla, kun istuvuus on hyvä. Pääasia on mukava ja varma olo.

    VastaaPoista
  9. Hei, mulla oli ihan sama kun sulla, olin käyttänyt aivan väärän kokosia rintsikoita! Kävin kans change liikkeessä jyväskylässä ja oli niin hyvää palvelua että! :)

    VastaaPoista
  10. Olen asioinut itseasiassa ihan samaisessa keskustan liikkeessä nyt päälle vuoden. Aluksi raskauden aikana tuli tulehtunut rauhanen, jonka vuoksi kävin tarkistuttamassa kuppikoon. 70D muuttui 65G:ksi. Kävin sitten lapsen synnyttyä syksyllä uudestaan, kun halusin normiliivit sellaisia tapahtumia varten, joissa olen ilman vauvaa. G muuttui i:ksi ja näillä mun mitoilla oli jopa jokseenkin hankala löytää liivikaupasta liivejä. Hyvää palvelua olen tuolta Changesta aina saanut, mutta voi pyhä sylvi kun tulee rintaliiveille hintaa! Erityisesti, kun elää tällaista vaihetta, että rintojen koko vaihtelee.

    Niin ja en voi käsittää, minkä takia yleisimmissä ketjuliikkeissä myydään vaan niin pieniä kuppikokoja. Harvalla naisella on nykyään oikeasti se A-C -kuppikoko. Useimmiten myös, jos löytyykin sitä isompaa kuppikokoa niin silloin ympärys on joku 80cm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai se, kun ei myydä pieniä ympärysmittoja isoilla kupeilla. Monissa kaupoissa ympärysmitta lähtee siitä 75. Nyt onneksi Cubukselta on löytynyt edullisia rintsikoita isommilla kupeilla ja 65 ympäryksellä ;)

      Poista
  11. Noi koot on ihan niiden omia, eli ihan noin suurta muutosta ei kuppikoossa oikeasti ole. Muissa alusvaateliikkeissä eivät edes halua kuulla sanaa Change, kun kysyvät kokoa. Mulla change-kuppikoko on H ja muissa alan liikkeissä menee E.. Mutta siis hyviä liivejä todellakin ovat ja panostaminen varmasti kannatti! Itekin yleensä Changesta haen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla menee kuppi niissä ihan oikein. Muissa liikkeissä käytän kokoja 75B, 70C, 65D ja Changesta 60E tai 60F, eli ihan samalla käyrillä menee. Ja siksi käytän 75B, koska ei oikein mistään tahdo löytyä sen pienempää ympärysmittaa, vaikka se 75 meneekin kahdesti ympärilleni.. Nykysin kaapista löytyy onneksi sentään jo monet 65D:t. Oikea ympärysmitta siis olisi nimenomaan tuo 60.

      Poista
  12. Määkin oon kuullu joskus että changella olis suhteellisen pienet koot, tosi harvalla on changen kokotaulukon mukaan edes C- tai D-kupin rintoja :D Mutta eihän sillä kirjaimella loppupeleissä niin merkitystä ole, pääasia että on sopivat rintsikat ! :)

    Tykkäätkö muuten yleensä käyttää just ton mallisia alushousuja ? ite siirryin lähestulkoon heti synnytyksen jälkeen takasin stringeihin ! Niitä tullu käytettyä jo lähestulkoon yläasteelta lähtien :D !

    VastaaPoista
  13. Itse myös n. kuukausi sitten elämäni ensimmäisen kerran astelin kyseiseen kauppaan, ja taatusti hankin jatkossa liivini sieltä! aivan mahtava palvelu :)

    VastaaPoista
  14. Itse olen pari kertaa kyseisessä kaupassa käynyt. Olen niin hoikka, että ympärysmittana olisi oikeasti 60, ja kuppina F, joten melko mahdotonta löytää mistään halppiskaupasta oikeasti sopivia rintsikoita. Kahdet liivit olen Changesta ostanut ja yhdet bikinit. Siellä ei vaan oikein ole tälle koolle kuin muutama vaihtoehto, ja ne ovat suoraan sanottuna aika rumia. Ei tee mieli maksaa 40-70e liiveistä, jotka eivät miellytä silmää (vaikkeivat sieltä vaatteiden alta näykkään).. Sinun liivis kyllä näyttävät näteiltä, oikein kivan väriset. :)

    VastaaPoista
  15. Paljon kommenteissa ollut spekulaatiota tuosta, miten Changen liivikoko asettuu normeihin. Itsekin mietin, onko niillä erilainen mitoitus, kun tosiaan i-kuppikokoon siellä päädyttiin. Noh, ainakin omasta kokemuksesta voin kertoa, että olen yrittänyt säästää rahaa ja löytää sopivia liivejä muualta. Kyllä niissä muiden kauppojen liiveissä tissit on kuitenkin pahasti rönsyillyt yli, joten luottaisin aikalailla tuohon Changen mitoitukseen.
    Tosin omakohtaisena esimerkkinä nostaisin esiin myös sen, että joskus se oma koko ei kuitenkaan tunnu päällä parhaalta. Pienelle ihmiselle valtavat liivit tuntuu välillä siltä kuin olisi kilometrien kaarituet päällä ja olkaimet painaa kainaloihin, koska hartiat on niin kapeat. Tämän asian tiimoilta itselläni on valtavaa turhautumista...

    VastaaPoista
  16. minä kans hain changesta uudet liivit kun imetys oli päättynyt.. olis jos jonki moisilla rimpuloilla kulkenut..olin häihini ostanut kyseisestä liikkeestä rintaliivit ja nyt päätin että kun on imettäny ja rinnat on jos jonkimoiseen muotoon mennyt niin nyt ne tarttee kunnon tuen ja sen että ne tulee ansaitusti esille:) Otin kanssa kaksi settiä. tuli maksaan 120€ mut hei,oikeestihan ne olis maksanu sen 240€ et ei paha. kuitenki noi kestää takuuvarmasti paremmin kun pesee oikeeoppisesti eikä niinkuin minä vanhoja liivejä että samaan pyykkiin koneeseen muiden kanssa ilman mitään pesupusseja ja huuhteluaine vie sekaa:)
    ihanaa kesää <3
    -Suvi -

    VastaaPoista
  17. Aivan samanlaiset kokemukset löytyy minultakin Change-kaupasta. Ostin aiemmin liivit Lindexiltä ja itkien tulin kerran sieltä kaupasta ulos kun mulle ei sopinutkaan mitkään liivit (eivät tukeneet tarpeeksi). Olin joskus kuullut Change- kaupasta ja marssin sinne. Myyjä sanoi vaan että "hyvä kun tulit. Ei sinun kokoisia liivejä ole tavallisissa kaupoissa". Kokeilin liivejä myyjän opastuksella ja minulle sopivaksi kooksi paljastui 85i. Se tunne oli uskomaton, kun vihdoin olin saanut liivit jotka tuki tarpeeksi ja tuntui hyvältä. Sen jälkeen en ole enää muualla asioinut. Liivit on kovassa käytössä ollut nyt muutaman vuoden ja pidän tuotteita laadukkaina ja kestävinä. Ja ehdottomasti kannattaa aina hyödyntää 2 for 1- tarjous :)

    VastaaPoista
  18. Itsekin aijon panostaa rintaliiveihin heti, kun imetys loppuu!! :)

    VastaaPoista
  19. Kyllä. Ennen 75B liivit Lindeksistä. Nykyään 70D-65E Sokoksen rintaliiviosastolta. Oih sitä tunnetta kun valaistui :)

    VastaaPoista
  20. Jep, samat fiilikset, samaisesta liikkeestä! En enää koskaan pysty ostamaan rintsikoita lindexiltä, hm:stä tms.. Kyllä meinas leuka loksahtaa sijoiltaan, kun se myyjä mulle H-kupin liivejä kiikutti! Nyt tosin pitää mennä hakee yhet lisää, ja mahdollisesti kokoa pienemmät, kun on pari kiloo tippunu ja kaikki ilmeisesti rintojen kohdalta.. :D

    E

    VastaaPoista
  21. Kävin itse samaisessa liikkeessä Venlan syntymän jälkeen ja ajattelinkin että en voi enää muualla käydä! Ihana palvelu ja tosiaan tuo oman koon uudelleen oppiminen oli aika hurjaa :). Ihania värejä näköjään kesäksi, voi mahdoton, pakko ehkä käydä itsekin hypistelemässä!

    VastaaPoista
  22. Sama homma täälläkin! Menin sattumalta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen kunnon alusvaateliikkeeseen jossa myyjä otti mitat ja toi sopivat liivit. Olin käyttänyt aiemmin kokoa 70B ja oikeaksi kooksi selvisi 65E! Se fiilis kun sai täydellisesti istuvat liivit päälle <3 Tuota kokoa vaan ei löydä mistään lindexiltä tai h&m:ltä, mutta mieluumin kyllä maksaa nyt enemmän ja saa täydellisesti istuvat rintaliivit :)

    VastaaPoista
  23. Ompa kiva lueskella näitä teidän kokemuksia, niin samoja fiiliksiä monella :) Ja joo näin ne mun kaveritkin sanoi että Changella on vähän isot koot, että muissa liikkeissä kuppi on sitten kirjaimeltaan jopa pari kokoa pienempi. Mutta anyway jatkossa tuun kyllä panostamaan rintsikoihin ihan eri tavalla kuin aikaisemmin, se kannattaa !

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3