lauantai 4. lokakuuta 2014

Yhteistöiden perässä rahankiilto silmissä


Mun blogihistorian aikana en oo koskaan vastannut lukijoiden negakommentteihin postauksella. Aiemmin ei ole ollut tarvetta, nyt kuitenkin tuntui siltä että on avattava suu. Yhteistyöt ovat herättäneet sellaisen anolauman kommenttiboxissa viime päivinä niiden ärsyttävyydestä. Heti alkuun täytyy sanoa että yt-postausryöppy johtuu nyt täysin yhdestä asiasta - blogi muuttaa maanantaina viimein Mamalifelle. Tämän vuoksi olen joutunut tiivistämään kaikki omat henkilökohtaisesti sovitut yhteistyökuviot TO DO-listalle ennen muuttoa, eli tälle viikolle. Suoraan sanottuna en pidä itsekään tästä, että joka päivä julkaisen yhteistyöjutun, mutta niin kuin varmasti ymmärrätte, ennalta sovitut jutut on hoidettava ja ne olen halunnut hoitaa mahdollisimman hyvin loppuun saakka.




Postauksia on ollut aiemminkin about kerran kolme kuussa, joten tahti ei omasta mielestäni ole vielä päätä huimaava ollut. Tää on tosi harmi että osaa teistä nää postaukset ärsyttää, mutta uskon ja toivon että siellä ruudun toisella puolen kuitenkin suurin osa tykkää että välillä täältä blogista on löytänyt arvontoja ja alekoodeja jotka tietty hyödyttävät myös teitä. Oon aiemminkin toitottanut sitä, miten tarkkaan ja harkiten valikoin yhteistyöt, sillä musta ei olis mainostamaan, eikä suosittelemaan teille mitään sellaista palvelua tai tuotetta jonka takana en voisi seisoa 100%.




Yhteistyöt kuuluu bloggaamiseen, se on fakta. Nykyään blogit on lähestulkoon aikakauslehtien veroisia medioita, joissa pienempienkin yritysten on helpompi saada näkyvyyttä. Valtaosa lukijoista tämän asian on varmasti jo hyväksynyt, mutta silti monen monessa blogissa omani lisäksi huomaan kommentoijia jotka tätä asiaa eivät ymmärrä tai halua ymmärtää. Toki mä tajuan sen ettei kukaan halua lukea PELKKIÄ "maksettuja mainoksia", en myöskään minä. Mutta kohtuus kaikessa. Eihän kukaan voisi blogata työkseen ilman mainostuloja tai yhteistöitä? Mun mielestä on upeeta että bloggaamisesta on tullut monelle jo ihan ammatiksi kutsuttava toimeentulo. Mulla on halu kehittyä myös tässä hommassa ja tavoitteet korkealla, unelmissa siintää joskus vielä itsekin tehdä tätä työksi.




Bloggaus on mielettömän aikaa vievää puuhaa, ehkä osa teistä lukijoista ei edes hiffaa sitä miten paljon aikaa me bloggaajat vietetään näiden postauksien luomisessa. Pitää ottaa kuvia, kirjoittaa, käsitellä kuvat ja olla mahdollisimman aktiivinen myös somessa. Aikatauluttaminen on välillä melko haastavaa, etenkin näin perheellisen bloggaajan näkökulmasta. Se ei kai ole keneltäkään pois, että bloggaaja hyötyy kirjoittamisestaan tuote- tai rahapalkkion muodossa? Eikä se ole edes ainoa peruste sille, miksi yhteistyöt ovat tärkeitä bloggaajille, sillä näin myös blogi saa näkyvyyttä lähes aina yrityksen kautta. Näin mun mielestä syntyy aika hyvä win-win(-win) tilanne kaikkien osapuolien välille, yritys saa palkkiota vastaan laadukkaan sisältöyhteistyön bloggaajan kanssa, sekä lukija tietoonsa ehkä uuden palvelun/tuotteen (ehkä myös arvostelun siitä) ja parhaassa tapauksessa alennuksen tai arvontavoiton. Tälläisistä yhteistöistä itse pidän eniten, eli että myös te lukijat hyödytte siitä tavalla tai toisella.




Vähän voin jo raottaa tulevaisuuden suunnitelmia aiheen osalta,  Mamalifelle siirtyminen pitää tahdin yhteistöiden osalta luultavasti aika samanlaisena kuin tähänkin asti. Eli noin yksi - kolme yhteistyöpostausta kuukaudessa. Pikku vinkki näille yt-postauksien inhoajille, niitä ei ole pakko lukea, ne on ihan helppo skipata ;)

Tää aihe ja kommentointi on osaltaan vienyt multa viimeaikoina intoa tosi paljon bloggaamisesta pois. Se on varmasti näkynyt myös täällä blogissa tietyllä tavalla. Oon aika kova kuorinen tyyppi, enkä herkästi mielensäpahoittaja sorttia, mutta tää vyyhti on ollut kyllä todella tylsää. Ensi maanantain blogimuutto ei voisi tulla parempaan saumaan - on aika ottaa fresh start! Toivottavasti kaikki te seuraatte meitä Mamalifelle, sillä jokainen teistä on tärkeä. Syksy tuo tullessaan niin paljon kivoja asioita, postaussarjoja ja vaikka mitä, mitä ei kannata missata!

Musta olisikin kiva kuulla että millaisia yhteistöitä tykkäätte lukea? Millainen tapa niiden toteutukselle olisi lukijaystävällisin? 



-Essi

73 kommenttia:

  1. Jännä kun bloggari ei edelleenkään tajua meidän anonyymien pointtia, miksi "vastustetaan" näitä mainoksia. Yksinkertaisesti monet ovat kyllästyneet niihin! Sama kuin ilmaisjakelun kanssa, kun sitä tulee harva se päivä niin se menee suoraan keräykseen. Kaikki muut tämän tasoiset blogit on niin kyllästetty yhteistyö ja mainospostauksilla että en jaksa nykyään edes vilkaista. Tämä sun blogi oli pitkään ainoita blogeja joissa yhdistyi laadukkuus ja mainoksettomuus. Mikä oli ihan loistavaa. Harmi vaan että tämäkin taitaa nyt pikkuhiljaa muuttua. Ja varsinkin kun mamalifeen siirryt niin oletettavaa on vaikka muuta väittäisit, että mainokset ei ainakaan vähene (ainakin kaikkien muiden blogien kohdalla yhteistyöt lisääntyneet huomattavasti kun menty jonkin portaalin alle). Mutta onnea bloggaamiseen! :) Eiköhän tää sun blogi jatkossakin jotakin kohderyhmää palvele. t:Meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kyse siitä ettenkö tajuaisi pointtia, tää oli vähän niin kuin mun puolustus puheenvuoro itselleni ja muille bloggaajille. Tottakai ymmärrän että on ihmisiä jotka näkevät heti punaista kun tajuavat että omassa lemppari blogissaankin alkaa näkymään yhteistyökuvioita enemmissä määrin jos näistä ei tykkää ja tuntuu että mainoksia tulee joka tuutista. Mutta tää homma menee nykyään näin, ja mä tykkään näitä tehdä kuten myös monet muut bloggaajat. Samalla saa tuotettua sisältöä mitä muuten ei välttämättä olisi keksinyt tehdä :)

      Toivottavasti jaksat pysyä messissä vielä hetken, jotta näet mihin suuntaa blogi Mamalifellä lähtee!

      Poista
  2. Kirjoitin jo pitkän kommentin ja jonnekki hävitin sen.. Tiivistettynä edellinen siis:
    Ymmärrän hyvin että blogi vie paljon aikaa ja oikeutettua teidän välillä siitä jotain saada myös. Ja meidän lukioiden niitä kiva lukea.
    Sellainen ero on muiden blogie yhteistyö postauksia lukiessa pistänyt silmään.. Että harvoin kirjoitat tuotteesta tms mitää kritiikkiä ja kehitettävää . Vaikkei tietenkää tarkoitus ole mollata saamaa tavaraa mutta jos jotain mikä ei itseä miellytä tai ei tunnu toimivalta löytyisi välillä nii silloin kehutkin tuntuisivat aidommalta.
    Mutta jokatapauksessa mamalifeen seurataan :). Ihanaa syksyn jatkoa teidän perheelle ja tsemppiä asunnon metsästykseen :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon seikkaan oon kiinnittänyt muuten itsekin huomiota, ja sitä pitää kehittää kyllä :) Ihana että täällä jotkut tulee tsemppaamanki, kiva että jatkat mukana. Kiitos ja ihanaa syksyä sinnekin <3

      Poista
  3. Kommentoin anona tuohon aiempaankin postaukseen, että kyllä se on mahtavaa että oot saanut monenlaisia yhteistyö juttuja! Ja kuulostaa vähintäänkin reilulta että niistä on teidän perheelle jotain iloa, koska tosiaan tällä tasolla bloggaaminen mitä sinä teet vaatii oikeasti työtä, ja sen kyllä huomaa blogin laadusta. Ei voi kun iloita sun puolesta että oot päässy näin pitkälle!

    Olen sitä mieltä että oli kyseessä mikä tahansa postaus, jos lukija epäilee pahoittavansa mielensä siitä niin voihan sitä odottaa seuraavaa kirjoitusta. Sitä ei kuitenkaan tässä blogissa tarvitse kauaa odotella ;) Jos itseäni ei joku tuote kiinnosta niin hienoja kuvia on aina ilo katsella, ja niitä tässä blogissa riittää ihan jokaisessa postauksessa :)

    Ja täytyy vielä sanoa että erittäin hyvät perustelut on tämän kuukauden isommalle yt määrälle. Sovitut jutut on hoidettava vaikka tilanteet muuttuu. Kaikkihan sen ymmärtää :)

    Lisäksi mä arvostan sitä että joku tätäkin hommaa tekee ja minä saan lukea näitä juttuja, ja jo ainoastaan sen vuoksi on mulle selvää että Essi kirjoittaa just niistä jutuista mitä hän itse valitsee. Ja ainahan saa esittää toiveita aiheiden suhteen :) Mun on kyllä vaikea noissa kuvissa ja teksteissä nähdä sitä "rahankiiltoa silmissä", höpö höpöä sellainen ;)

    Ja ihan ohi aiheen Essi, sinulla on sun kertomasta päätellen ollut vaikka mitä isoja muutoksia ja mullistuksia sun elämässä, ja niissä olis monella tytöllä mennyt vaan sormi suuhun ja jäänyt sinne, mutta sä olet kyllä tehnyt hienoa työtä! Kiitos tästä blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan samaa mieltä sun kans! :)

      Poista
    2. Kiva että täältä löytyy myös ymmärrystä asiaan :) Tuntuu että niin moni suhtautuu niin kamalan negatiivisesti tähän asiaan ja tää postaus ilmeisesti vain lietsoi ihmisiä lisää..

      Ihanasti kirjoitettu pitkä kommentti, kiitos tästä <3 Tuli ihan tippa linssiin, mahtavaa että siellä lukee tollasia huippu tyyppejä !!! Tästä tuli niin hyvä fiilis näiden valitusvirsien jälkeen. Toivottavasti pysyt mukana vielä pitkään :)

      Poista
  4. Samaa mieltä kuin eka ano, harmittaa niin vietävästi kun yks jos toinen ihana blogi viedään tän mainostamisen ja portaalien alle. Menee maku monelta 'perinteisen' blogin ystäviltä kun omalle blogille lähdetään hakemaan ns markkinointia. Jos verrataan vuoden takaiseen, lähes 70% lukijalistani blogeista on muuttunut tähän huonompaan suuntaan. Mutta sille ei me voida mitään:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä harmi kun niin usea tuntuu näkevän asian tällä tavoin. Mutta jos ajattelee sitä siltä kantilta että kirjoitan 25-30 postausta kuussa, ja niistä 1-3 on yhteistyöjuttuja niin en kyllä millään voi ymmärtää että se veisi koko blogin huonompaan suuntaan. Mutta mielipiteitä on monia, toivottavasti et katoa sieltä vielä minnekään :) Mamalifen puolella on tulossa niin hauska syksy ja paljon kivoja postauksia.

      Poista
  5. Mun mielestä taas näissä tämän postauksen kuvissa kiteytyy hyvin se mistä tää koko yhteistyökohu johtuu..Kampaajalla käydään yhteistyön merkeissä, aamupalapöydässä syödään ilmaiseksi saatuja ruokia, lapsen synttäreiden koristeet on saatuja, samoin mekko jonka hinta ostettaessa oli muistaakseni lähempänä sataa euroa! Ja lista tuntuu jatkuvan loputtomiin. Onko mikään ihme että tämä herättää huomiota ja kyllä - myös kateutta. Essin lukijakuntaan kuuluu varmasti paljon mm.köyhiä kotiäitejä, kyllähän se ottaa päähän joku saa olla pitkään kotona lapsensa kanssa ja tuntuu ettei mistään tarvitse maksaa (ainakaan täyttä hintaa), siinä missä itse maksat kaikesta kovan hinnan..
    Ymmärrän että tämä on vain pintaraapaisu teidän elämästä ja vaatii työtä, mutta yritin nyt vain selittää et miltä tämä ilmaisten tavaroiden ja palveluiden jatkuva esittely monista lukijoista tuntuu, aihe kun nyt herätti ihmetystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä.

      Poista
    2. Näistä monet asiat on myös olettamuksia. Tottakai käyn kampaajalla yhteistyön merkeissä jos saan sillä tuettua ystäväni yritystoimintaa, postauksen juustokuvas on resepti-postaus jossa keksittiin hauska ruoka lapsiperheille Kippari-juustosta, mekko-kuva taas on pienen lastenvaatekaupan kanssa tehty yhteistyö (mekon ovh.38e) ja joo Milan syntymäpäivien koristeet tuli yhteistyön kautta JA todella moni lukija löysi näin ks. juhlanettikaupan josta tilasi omankin lapsen syntymäpäiville rekvisiittaa. OK - ymmärrän kateuspointin, mutta se että ei tuotteet ja palvelut meille bloggaajille ILMAISEKSI tule, me nähdään paljon vaivaa ja aikaa niiden testaukseen, kuvaukseen ja niistä kirjoittamiseen. Se on se työ millä me nämä asiat maksetaan.

      Ymmärrän kyllä sun pointin ja näinhän se homma varmasti osaltaan myös menee. Mutta tosiaan tässä postauksessa halusin kuitenkin tuoda oman kantani esille.

      Poista
    3. Eikä estä ketään perustamasta omaa blogia ja nähdä samaa vaivaa ja työn määrää blogin suhteen jos sen kautta saadut tuotteet herättää niin suurta kateutta. Jatka samaan malliin Essi. Sun blogi on yks ehottomista lemppareista, oli yhteistyöpostauksia minkä verran vaan. Tän kautta löydetty mm. 2v neitin uus lemppari välipalakin :)

      Poista
    4. Kyllä ystäväsi yritystoimintaa varmaan blogissasi voit mainostaa vaikka olisitkin hänelle hänen työstään maksanut? Muuten kyllä pidän myös blogistasi paljon, mutta olen huomannut myös sen toisenkin anon mainitseman asian siitä, että välillä tuntuu, että postauksissasi kerjäät yhteistyön kautta teille ilmaisia tavaroita/matkoja. Ei ole tarkoitukseni olla mitenkään ilkeä ja toki uskon sen, että käytät blogiisi paljon aikaa ja se ei minua häiritsekään vaikka välillä ilmaisia tavaroita saattekin. Toisaalta tuntuu vähän tyhmältä, että bloggaajat mainostavat sitä kuinka kamalan paljon aikaa heillä tuhrautuu blogin pitämiseen ja tämän vuoksi pitäisi saada korvausta yhteistyön merkeissä. Ketään ei varmasti kuitenkaan ole pakotettu kirjoittamiseen tai blogin pitämiseen vaan se on ollut oma valinta. Tsemppiä kuitenkin sinulle siirtoon Mamalifen puolelle, tulen kyllä jatkossa katsomaan mihin suuntaan blogi siellä kehittyy. Ja vielä, että tarkoituksenani ei ole pahoittaa mieltäsi vaan osallistua vaan tähän keskusteluun ja tuoda oma mielipiteeni esille :)

      Poista
    5. Kuka on sanonut täällä että saan kaiken ilmaiseksi enkä maksa mitään ? Vaikka teen yhteistyötä se ei välttämättä tarkoita sitä ettenkö maksaisi palvelusta/tuotteesta, yhteistyönmalleja on monia. Esimerkiksi voin saada tietyn alennuksen tai muuta vastaavaa. Nää nyt on taas näitä olettamuksia, mutta tarkoitukseni ei todellakaan ole kerjätä meille mitään materiaa. Ei se homma mene niin, voin ihan yhtälailla olla suoraan yhteydessä yritykseen josta voisin mahdollisesti ks. tuotteen tiimoilta tehdä yhteistyötä. Missään kerjäysmielessä en blogiani kirjoita :)

      Kiitos mielipiteestä :) Tää keskustelu on vaan saanut vähän "isommat" mittakaavat mitä aluksi oletin..

      Kiitos Jenna <3

      Poista
  6. Älä välitä meidän anonyymien (heh) mäkätyksestä, blogisi on huippu - ja vielä huipumpi varmasti kun pääset kotiutumaan mamalifelle. On totta että pelkät yhteistyöpostaukset käy puuduttavaksi, mutta ei niitä sullakaan koko ajan ole!!! Plus musta on kivaa tutustua uusiin tuotteisiin ja osallistua arvontoihin, sekä saada niitä alekoodeja. ;) jatka samaan hyvään malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah koitan kovasti olla välittämättä, mutta rajansa kaikella.. Eiköhän tää homma tästä rauhoitu kun tosiaan pääsen aloittelemaan uudessa blogikodissa "puhtaalta pöydältä" :) Kiitos piristävästä kommentista!

      Poista
  7. Oletko sitten saanut näitä negatiivisia kommentteja paljonkin? Itse olen huomannut viimeisimmissä postauksissasi vain muutaman, kaikki muut positiivisia kommentteja. Taidat siis kuitenkin pahoittaa mielesi aika pienestä?
    Sitä asiaa en ymmärrä, kuinka ilmaisia tavaroita perustellaan sillä, että bloggaaminen vie niin paljon aikaa ja on niin rankkaa työtä jne. Eiköhän ne muut "oikeat" työt ole kuitenkin rankempia, vaikka niillä ei ilmaista materiaa tulvi ovista ja ikkunoista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on nyt tippunut tasaiseen tahtiin, enkä jaksa jokaiselle toistaa samoja asioita joten koin helpommaksi kirjoittaa vastauksen postauksen muodossa :) Tottakai se ärsyttää jos tulee monta kritisoivaa kommenttia. Niin, no tähän en osaa sanoa juuta enkä jaata, mutta voin suositella kokeilemaan bloggausta tavoittellisesti ja tosissaan niin ehkä sitten ymmärrät paremmin. Eipä sitä materiaa tosin meillekään tulvi mistään ovista.

      Poista
    2. Työnteosta saa rahaa, huomattavasti enemmän ku bloggaamalla. Kaikesta työstä maksetaan... Jos yritykset haluaa tämän kaltaista mainontaa, niin joku ne tavarat kuitenki saa. Kateuskortti on musta iha naurettava, koska mikään ei todellakaan estä oman blogin perustamista.

      Poista
    3. Niinpä! Blogiahan voi alkaa kuka vain kirjoittaa, että ei kun kaikki vaan bloggaamaan rahankiilto silmissä ja haalimaan sitä ilmaista materiaa minä tätä hommaa näköjään monet pitää...

      Poista
  8. Nyt kommentoin ensimmäistä kertaa,vaikka olen blogiasi lukenut jo jonkin aikaa! Minä rakastan tätä sun blogia,myös näitä yhteistyökirjoituksia! On ihana kuulla myös mielipiteitä erilaisista tavaroista joita testailette,vaikka itselläni ei lapsia vielä ole :) kirjoitat niin ihanan positiivisesti asioista eikä tarvitse kuunnella pelkkää valitusta,kuten muualta somesta kokoajan.. Älä lannistu näiden "mielensäpahoittajien" kommenteista ketkä ovat kateellisia kun eivät itse osaa/jaksa jne. kirjoittaa ihanaa blogia <3 Ansaitset saada erilaisia tavaroita kokeiluun ilmaiseksi,teet äitiyden lisäksi blogitöitä kotona ihan omasta tahdostasi :) Jatka samaan malliin! Hyvää syksyn jatkoa teidän koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos kun kommentoit ja siitä että luet! Nää puolustuspuheet saa niin paljon paremmalle mielelle. Jatkan varmasti, ja samoin sinne, mahtavaa syksyä !

      Poista
  9. Ei, se ei ole keneltäkään pois jos saat tavaroita ilmaiseksi blogisi ansiosta. Itsessäni kuitenkin herättää kateutta se, että bloggaajana saat ilmaiseksi lomareissut perheellenne, lapselle kalliita vaatteita ja kenkiä, vaippoja, kosmetiiikkaa.. Kun itse normaalina ihmisenä tekee ansiötyötä sen 40 tuntia viikossa ja maksaa kaikesta tuosta kalliin hinnan. Lisäksi jotenkin mulle on jäänyt sinusta vähän ahne kuva, luin joskus kun vastasit jollekin kommentoijalle että ihan itse otat usein yrityksiin yhteyttä ja pyydät yhteistöitä. Tuntuu myös että välillä postauksissasi "kerjäät" ilmaista tavaraa kirjoittamalla mitä esimerkiksi lapselta nyt puuttuu tai että kylpyläreissu mietinnässä, kohtahan sieltä sitten joku yritys tulee vastaamaan pyyntöösi. Jotenkin vaikea uskoa tuota että mietit yhteistyöpostauksissasi lukijoiden etua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä!!

      Nimimerkillä kateellinen "oikeissa töissä" käyvä duunari jolla ei oo varaa jäädä kotihoidon tuelle ja jolla lomareissut jää tekemättä kun niitä ei kukaan sponsoroi. Viime aikoina on tuntunut ettei täällä oikein riitä sellaists inspiroivaa hyvän mielen luettavaa mun kaltaiselle lukijalle, miksi lukisin kerta toisensa jälkeen postauksia mitkä aiheuttaa kateutta negatiivissa mielessä :( Noh, palaan silti varmaan joskus mamalifen puolelle katsomaan josko blogi olisi palannut siihen missä tähän noin vuosi sitten ihastuin..

      Poista
    2. Haastan sinut aloittamaan blogin ja rupea "kerjäämään" noita ah niin ilmaisia ja helppoja kalliita tavaroita ja lomamatkoja. Jos olet noin kyllästynyt omaan duuniisi niin ehkä olisi aika tehdä asialle jotain? Jos et pysty tai uskalla niin älä valita niille jotka ovat uskaltaneet ja menestyneet siinä. En oikein käsitä näitä "oikeita töitä" tekeviä.. Mikä on oikea työ?? huoh

      Poista
    3. Jep mä ymmärrän sen, jos en itse bloggaisi kokisin asian varmasti jossain määrin samanlailla. Ohoh, apua ihan kamalaa kuulla. Mutta niin se homma toimii muillakin bloggareilla, meihin otetaan yhteyttä, mutta myös me itse otamme yhteyttä yrityksiin joiden kanssa kiinnostaisi YT tehdä. Mulla se toimii lähtökohtana usein niin, että kun suunnittelen tulevia postauksia niin mulla saattaa tulle mieleen joku yritys ja otan yhteyttä. Ja sitten kun hiotaan YT-kuviota pyritään yrityksen kanssa suunnittelemaan juuri sellainen kuvio että se olisi mahdollisimman lukijaystävällinen, eli sisältäisi myös jonkun tarjouksen, alekoodin tai arvonnan. Empä ole ajatellut postauksiani tuolta kantilta, enkä niin aio tehdä jatkossakaan. Jos alan miettimään "antaakohan tää nyt sellaisen kuvan että kalastelen yt-kumppania Milan tuleviin kumppareihin", niin enhän mä kohta voi enää kirjoittaa mistään :D

      Poista
    4. Mulla on vaatealan yritys ja meille tulee todella paljon yhteistyöpyyntöjä bloggaajilta. Otamme myös itse usein yhteyttä bloggaajiin. Mun mielestä yhden vaatteen antaminen palkkioksi yhteistyöstä on jopa bloggaajaa kohtaan vähän väärin. Bloggaajat on nähneet ihan älyttömän paljon vaivaa ja aikaa hankkiessaan hurjat määrät lukijoita ennen kuin mitään yhteistöitä on ollut. Joten mun mielestä usean vuoden työstä yksi mekko tai juustopaketti on ihan naurettava palkka. Suomessa tämä blogimaailma on vielä niin alkutekijöissään verrattuna vaikka naapuriimme Ruotsiin. Sen lisäksi että bloggaajalle yritys antaa "ilmaiseksi" tuotteen joutuu yritys myös maksamaan hyvässä lykyssä satojen eurojen palkkion, siis yhdestä postauksesta.

      Ja mua kyllä kiinostaisi tietää että mitä nämä "oikeat" työt sitten on? Mikä niistä tekee "oikeita" bloggaamisen rinnalla? Joillain bloggaajilla on yhtä paljon lukijoita kuin esimerkiksi joillain aikakausilehdillä. Bloggaaja on saanut hommattua ne lukijat yksin. Lehdessä töissä kymmeniä. Melkoisen duunin tämä bloggaaja siis hoitaa. Ja Verojakin siitä hommasta nykyään maksetaan. Missä kohtaa bloggaaminen ei siis ole "oikeaa" työtä?

      Poista
    5. Niin! Ja mielummin minä annan vaatteita testattavaksi ihmiselle joka niitä pyytää tarpeeseen ja vakuuttaa sillä olevansa brändistä kiinnostunut. On niitakin yhteistöitä ollut että tuote on lähetetty eikä postausta koskaan kuulunutkaan.

      Hyvää TYÖTÄ Essi! :)

      Poista
    6. Kiitos Nora kun toit tän näkökulman esiin muillekin kommentoijille :) Tekee varmasti hyvää muidenkin vähän katsoa asiaa sieltä yrityksenkin näkövinkkelistä. Kaikki ei aina ole niin mustavalkoista. Niin samaa mietin minäkin, miten muka bloggarin työ eroaa esimerkiksi vaikka toimittajan työstä ? Duuni se on missä muutkin.

      Kiitos vielä Nora :)

      Poista
  10. No monet yhteistyöpostaukset tulee sitten samaan aikaan vastaan useassa blogissa, mitä itse sattuu lukemaan. Kun selaa lemppari blogeja ja mammamiitit ja jackypalat (ihan vain esimerkkinä) hyppää kerta toisensa jälkeen silmille, niin ohan vähän hohhoijaa.. Itse oon tykännyt aina lukea enemmän ns elämänmakuisia blogeja ja valitettavaa on, ettei yksikään niistä ole säilynyt ennallaan sen jälkeen, kun ovat siirtyneet jonkin portaalin alle tai blogista tulee suositumpi. Tää on tietysti ikävää, koska bloggaajat itse ovat varmasti mielissään tästä kasvusta, mutta lukija taas ei.
    Ja niin ikävää kuin se onkin, niin negatiiviset kommentit tulee aivan satavarmasti kuvioihin siinä vaiheessa, kun blogikin kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän niitä tarvitse moneen kertaan lukea, sittenhän ne on helppo vaan jättää välistä :) Tuskin se nyt ihan arkipäivää oikeasti on. Elämänmakuiseksi meidän meno varmasti tulee taas enemmän kääntymään kun tää muutto tästä vaan saadaan alta. Pysy vaan messissä niin näet !

      Poista
  11. Juu onhan se ymmärrettävää, että haluaa tekemiselleen ns. Palkan tuon mainostuksen yhteydessä mutta varmaa aika moni skippaa juuri ne postaukset ja toivoo taas ihan niitä perinteisiä tulevan. Tuolla aikaisemmin mainittiinkin juuri, että synttärimekot, juhliin koristeet, aamupalat yms. Kaikki on saatu lahjana/yhteistyön merkeissä. En tiedä susta mutta jotenkin se on aika surullista. En tiedä itestä voisinko iloita kaikista kalliista lasten vaatteista/tarvikkeista jos ne olis ilmaseks saatu kuin että ne olis ihan ite ostanut.. Tosin ehkä bloggarit on tästä eri mieltä niinku monesta muustakin, ite en vois ees kuvitella jakavani koko elämää alusvaatteista vauvan vaipan tuotoksiin kaiken kansan nähden :-D mutta meitä on moneen junaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en millään jaksaisi toistaa itseäni montaa kertaa näissä vastauksissa, mutta se on osa meidän bloggaajien hommaa. Ei se ole ilmaiseksi saatua tavaraa, vaan se on palkkio postauksista. Suosittelen sua lukemaan Noran kommentit tähän postaukseen niin ehkä asia aukeaa paremmin :)

      Poista
  12. Minä pidän blogistasi hirmuisesti. Odotan innolla tulevia postauksia :) tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, heti huomenna on tulossa ihan tuplapostaus päivä kun muutetaan Mamalifelle :) Kiitos, sitä tarvitaan!

      Poista
  13. Itsekin ekaa kertaa kommentoimassa, ja syystäkin. Blogeihin kuuluu myös yhteistyö erilaisten firmojen kanssa, ja jos joku ei tätä ymmärrä niin sitä ei kannata niin vakavasti ottaa. Olen saanut paljon hyviä vinkkejä näistä sunkin postauksista, mielenkiinnolla odotan tulevia! Ihanaa syksyä ja jatka hymy huulilla kirjoittamista, myös niistä yhteistöistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiva kun ymmärrät homman jujun, ja mahtava kuulla että oot saanut vinkkejäkin täältä ! Se on tässä hommassa parasta. Kiitoss samoin sinne, ihanaa syksyä <3 Ja joo, ei täällä helposti lannistuta ;) entistä kovempaa vaan ja isommalla innolla jatketaan !

      Poista
  14. Ihan pakko kommentoida tähän keskusteluun.. Kokeilin itse bloggaamista muutaman kuukauden ajan ja suosittelen kyllä lämpimästi muillekin. Bloggaus on kovaa TYÖTÄ siinä missä muutkin työt. Bloggaajan muutamista yhteistöistä saatu omaetu on aika pientä jos sen saadun rahallisen hyödyn laskee tuntipalkaksi tehdystä työstä! Jatka Essi samaan malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggaus on varmasti työtä, mutta en nyt sanoisi kuitenkaan kovaksi työksi :D Ei, en ole itse bloggari, mutta aika hassua sanoa bloggaamista kovaksi työksi. Mun mielestä kovaa työtä on esim. vuorotyö sairaaloissa, kuorma-auton kuljettaminen, raksahommat, palomiehen/poliisin työ näin muutamia mainitakseni.

      t.meri

      Poista
    2. Jep, kyllä ne rankat työt on sitten ihan erikseen..

      Poista
    3. Niinpä, helppoahan ihmisten on huudella jotka eivät tätä ole tosissaan tehneet päivääkään ;) Mutta oon ihan samaa mieltä, kyllä tää työstä käy.

      Poista
    4. Ei kukaan ole väittänyt että bloggaaminen ei olisi työtä :D tuntuu vaan joka bloggarilla olevan kova tarve sitä toitottaa "kyllä tää ihan työstä käy". mut pliis älkää kehdatko verrata bloggaamista niihin oikeesti koviin töihin. Sillä sitä se ei missään nimessä ole. Lasken enemmänkin elämäntavaksi/harrastukseksi. T: meri alias viimesillään raskaana kolmivuorotyötätekevä opiskelija

      Poista
    5. No miksei saisi tehä harrastuksesta työtä? Niinhä jääkiekkoiliatki tekee. Entä toimittajat, eikö heidänkää työpanos oo riittävä? Ei siitä bloggaamisesta ny kuitenkaa millekkää huikeille tuntipalkoille päästä.. jos lasketaan tunnit ja saatu palkkio. Kaikki työ on arvokasta. En mäkää omalta osaltani bloggaamista tällä hetkwllä piä ku sivutyönä mutta isommilla blogeilla voi olla aika paljon enempi kamppiksia. :) t: miia.. taaperon äiti, raskaana, opiskelee ja bloggaa päälle. Se korvaus otetuista kuvista ja kamppiksista on vain kohtuullinen lisä kotihoidontuen päälle, ei kukaan sen rahan perusteella voi miettii kotiin jäämistä.

      Poista
    6. Öh, jääkiekkoilijat tekee aika paljon kovempaa työtä fyysisesti kuin bloggari mamat. En väitä etteikö kotiäitiys olisi rankkaa mut onhan se ny kuitenkin pikkasen eri asia lapsenhoidon ohella kirjotella iltaisin postaus kuin oikeesti treenaa lähes 24/7. Postaukset monesti syntyvät siinä päivä aikana ohella, kun lapsi on esim. päikkäreillä niin mamalla on aikaa kirjotella koneella tai ottaa kuvat näin esimerkiksi. Tai kuinka moni päivätöissä käyvä toimittaja ehtii treffata työpäivän aikana muita toimittaja- äitejä, käydä testaamassa kaupungin uudet hiussalongit, etsiä uusia nettikauppoja, treenata jne ja hoitaa koti samalla? niin... se on ero bloggarien ja "oikean" työn teon välillä.

      Poista
    7. Suurinosa bloggaajista tekee yhtäaikaa myös sitä ns. Oikeaa työtä. Pointtini oli vain se että jos tyytyy siihen noin alle 500euroon kuussa niin tää bloggaaminen on hyvä sivutyö. Osa tietty tienaa niin paljon ettei muuta työtä ees tarvitsisi. Mutta edelleen keltä se on pois? Joku ne mainostajien rahat kuitenki nappaa.

      Poista
  15. Mun mielestä yhteistyöpostaukset on ihan ok, mutta niiden kohdalla kantsis miettiä ihan laatuakin. Myslien ja juustojen mainostaminen on jotenkin "halpaa" ja mautonta... Lasten vaatteet, tavart yms. ja matkat jotenkin ymmärtää paremmin, koska ne ei ole ihan jokapäiväistä hommaa ja niistä bloggaaja pystyy hyötymään enemmän. Juustojen saaminen ja niistä puolilmasten mainosten tekeminen on mun mielestä myös epäreilua bloggaajaa kohtaan. Jatka samaan malliin vaan, valitsemalla yt-kuviot vaan vähän laadukkaammin ja tarkemmin :) Muutamasta negatiivisesta kommentista ei kannata välittää, koska suurimmaksi osaksi saat kuitenkin pelkkää positiivista palautetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pikku selvennys, juustopaketista en ole tehnyt blogiini mainosta - se oli kampanja Blogiringin ja Valion kanssa jossa kehitettiin yhteistyössä monien muiden blogien kanssa reseptejä Kippari-juustosta. Tästä saatiin myös rahapalkkio. Ei pelkkää juustoa :)

      Totta, tää postaus nyt ilmeisesti oli vaan bensaa liekkeihin... Mutta keskustelua on aina hyvä herättää !

      Poista
  16. Pakko on minunkin tähän kommentoida... Joku tuolla aiemmin valitti kuinka ei työssäkäyville ihmisille vaan mitään ilmaista tavaraa tule, että onpa epäreilua kun jollekkin bloggaajalle ''mitään tekemättä'' sellaista sataa. Harvempi meistä työskentelee ilman palkkaa? Ei taida Essikään muhkeaa tiliä tehdä noitten lahjuksien lisäksi? Eikös se ole vähintäänkin reilua, että hän saa pientä piristystä ja vastinetta uurastukselleen?

    Ei minunkaan lempparipostauksiin kuulu nämä yhteistyöpostaukset, mutta ei ne minnekään inhokkilistallekaan mene. Luen ne siinä missä muutkin, ehkä vähän vähemmän ''ajatuksen kanssa''. Ymmärrän, että nykyään ne kuuluvat suosittuihin blogeihin, eikä se nyt varsinaisesti minun takamustani kutita sen kummemmin. Myönnän kyllä, että kelpaisi itsellekin ilmainen tavara/lomamatka tms, mutta en vaan jaksa kuluttaa aikaani niitä kadehtien. Mitä se kadehtiminen hyödyttää? Saati se, että asiaa tullaan tänne spekuloimaan ja samalla todennäköisesti aiheutetaan bloggaajalle pahaa mieltä? Käyttäkää ihmiset mielummin aikanne positiivisiin asioihin ja nauttikaa siitä mitä teillä on, ei viitsittäis olla niin kauheen negatiivisia. :)

    Ja vielä Essille: IHANA blogi! Meillä on Milan kanssa samanikäinen pojankoltiainen kotona ja raskausaikana aloitin lukemaan blogiasi ja jäin ihan koukkuun. Tykkään etenkin treenipostauksistasi, sillä itsekin aloitin synnytyksen jälkeen elämäntaparemontin. Jatka vaan samaan malliin, minä ainakin jatkan lukijanasi vaikka tuplaisit nämä ah niin kammottavat yhteistyöpostaukset! ;)

    -Noora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi huoh! Pakko oli minunkin tulla ensimmäistä kertaa elämässäni mitään tällaista kommentoimaan... Olen täysin samaa mieltä kuin Noora. Olin ihan luukku auki kun luin noita negatiivisia kommentteja. Sehän on hieno homma että saat yhteistyöpostausten kautta itselle jotain hyötyä. En vaan ymmärrä, miten joku voi edes ajatella muuta... Noh, näköjään meitä todellakin on moneen junaan. Muista Essi, että teet omaa juttua omalla tyylillä. Uskon että nää muutamat ihmiset on vähän sellasia elämäntapa valittajia. Antaa heidän valittaa, jatka sä samaan malliin omana positiivisena itsenäsi :) Käy vaikka huomenna salilla purkamassa tämä ärsytys ja sitten vaan eteenpäin!

      Mukavaa syksynjatkoa koko teidän perheelle!

      - Johanna

      Poista
    2. Ilkeä ei tarvitse olla, mutta eriävä mielipide/asiallinen kritiikki ei vielä tee kenestäkään "elämäntapa valittajaa". Kyllä mielipiteitä saa olla, ne vain voi esittää asiallisesti ketään loukkaamatta. Muuten olen samaa mieltä, yhteistöissä ei mitään pahaa.. Vaikka ne muut postaukset ovatkin mielestäni mielenkiintoisempia :) Tsemppiä!

      Poista
    3. Ihanaa että teitä ymmärtäväisiäkin lukijoita löytyy kuitenkin myös paljon :) Kiitos kun yhdytte keskusteluun ja pidätte puolia <3 ootte huippuja !

      Poista
  17. Voi huoh! En voi ymmärtää miksi te ihmiset luette blogeja jos ne ärsyttävät teitä näin paljon. Näitä postauksia ei ole pakko lukea :) Itse seuraan monia eri blogeja ja minua ei haittaa yhtään jos siellä on näitä YT-postauksia -päinvastoin. On kiva lukea kaikista uusista jutuista ja saada ideoita omaan arkeen. Jatka Essi samaan malliin, jään odottamaan lisää hyviä vinkkejä postauksiesi kautta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta :D Sehän se hauskinta tässä on että silti ihmiset lukee vaikka kuinka ärsyttää. Musta kyllä on oikeesti ikävää että niin moni ei ymmärrä että tää homma hyödyttää kaikkia osapuolia ja jos vaan niin kamalasti inhoaa mainoksia niin ei niitä postauksia kukaan pakota lukemaan. Kiitos kommentista, jatkan varmasti :)

      Poista
    2. No itse ainakin voin sanoa että into jo tähään blogiin lopahti ja luultavasti lähtee lukulistalta siinä vaiheessa kun muutto mamalifee tulee koska ennemmin tai myöhemmin ovat kaikki portaalien alle siirtyneet blogit muuttuneet enempi vähempi mainostamiseksi. Ja ymmärtäähän sen. Portaali saa rahaa mainostuloista ja niillähän ne palkka yms kulut katetaan. Mä vaan en henk.koht jaksa näit mainoksii ja materialismia. Joten täytynee etsiä uusi "harrastetason" blogi :)

      Poista
  18. Selasin postauksia tuon sinun yhteistyö-tagin alta ja kyllä vähän hämmensi. En ollut tajunnut että teidän lapsen 1-vuotiskuvauskin oli blogiyhteistyö.. Vaikka postauksen silloin ajallaan luinkin. Olen blogistasi tykännyt mutta tässä yhteistyö asiassa vähän mennyt fiilikset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän siinä nyt on niin kovin väärää? Mä en nyt oikein ymmärrä tätä kohua, että jokainen yhteistyö otetaan silmätikuksi. Joo kyllä kuvaus tehtiin Studio Varjon kanssa yhteistyössä, josta olisimme kuvauksen ottaneet ilmankin YT-kuviota. :) Se on paikallinen yritys, joita ilomielin tykkään avittaa omassa blogissani jos siihen on mahdollisuus !

      Poista
    2. No ainakaan se ei ollut mikään lukijaystävällinen yhteistyö, ihan puhtaasti vaan keino saada jälleen yksi palvelu halvemmalla/ilmaiseksi.

      Jotenkin nuo yhteistyöt vielä ymmärtää jos jostain yrityksestä päin otetaan bloggaajaan yhteyttä - siitä voi olla ylpeä että blogi on huomattu ja totta sekin että harva ilmaisesta tavarsta kieltäytyy. Sitten taas tuo että bloggaaja itse tyrkyttää itseään yt-kumppaniksi ilmaisen tavaran puolesta..Se on mun mielestä noloa, anteeksi nyt vaan. Täällä on nyt paljon kohistu tuosta että bloggaus on työtä siinä missä muutkin ja ne lahjukset on teidän palkka tästä raskaasta ja stressaavasta työstä, mut vastaavasti tähänkin voi soveltaa tuota että kukaan ei oo teitä pakottanut aloittamaan blogia tai jos niin stressaa ja työllistää että siitä on pakko alkaa jo jotain korvausta saamaan että pysyy mielenkiinto ja motivaatio yllä, niin miksei sitten pitänyt hommaa vaan pienenä harrastuksena..

      Hyviä pointteja täällä on ollut puolesta ja vastaan, mielenkiintoista keskustelua aiheesta josta harvoin suostutaan puhumaan. Joka tapauksessa itseltä on sen verran mennyt maku tästä entisestä suosikkiblogista että en aio tuonne mamalifen puolelle seurata..Hyvää jatkoa silti teidän perheelle.

      Poista
  19. Mä en ainakaan pistä pahaks sitä, että bloggarit saa yhteistyön merkeissä ilmasta tavaraa. Mä saan omasta työstäni rahaa ja monissa työpaikoissa on kaikenlaisia työsuhde-etuja yms.
    Ja mitä siihen kovaan työhön tulee niin sehän on vähän miten sen ottaa ja mitä pitää kovana. Eihän se mitään fyysistä hommaa ole, mutta musta ei esimerkiks ikinä olis tommoseen hommaan. Mä nautin siitä kun työpäivä loppuu niin se melkein aina loppuukin siihen. Mua stressaisi tommonen käytännössä koko ajan töissä oleminen.

    Ei ne yhteistyöpostaukset mitään omia lemppareitakaa oo, varsinkaan kun tavarat on niin paljon semmosia, mitkä ei itselle ole yhtään ajankohtasia. Mutta sitten mä vaan jätän ne lukematta. Monet varmasti saa niistä hyviä vinkkejäkin. Ja se nyt vaan on melkein missä blogissa tahansa ihan yleinen juttu.

    Täälläkin kuitenkin on niin paljon niitä muitakin postauksia, tällä hetkellä kyllä vähemmän, mutta mä ainakin ymmärrän perustelut siitä miks näin nyt on.
    Joten mä ainakin jatkan lukemista myös uuden blogin puolella. Tsemppiä Essi, mun mielestä sun blogia on edelleen ilo lukea <3

    T.Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3

      Niin se on totta, meillähän ei sellaisia "työaikoja" ole, viikonloppuisinkin on ehdittävä postaamaan ja jopa lomareissuilta. Kieltämättä homma meneekin välillä vähän stressaavaksi, mutta suurimmaksi osaksi nautin tästä kyllä täysillä :)

      Kiitos Tiia, kiva kun jatkat messissä <3

      Poista
  20. Haluaisinpa tietää, kuinka moni näistä yt-postauksien vastustajista itse Essin tilanteessa kieltäytyisi näistä eduista?! Ja en myöskään ymmärrä, miksi blogeja luetaan jos ne niin ärsyttävät? Miettikää, minkä verran blogin kirjoittamisesta on vaivaa ja mitä siitä saa...pelkkä hyvä mielikö pitäisi riittää jos tarjolla on jotain muutakin? Eiköhän bloggari ole joutunut kovan työn tekemään ihan ilmaiseksi, että on saanut niin paljon lukijoita blogilleen, että yhteistyötahot lähtevät mukaan yhteistyöhön! Jätättekö myös lehdet lukematta sen takia, että ne on täynnä maksettuja mainoksia? Eihän näitä ole kenenkään pakko lukea, jos ei halua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti ! Veikkaan että ei kukaan :) Muutenkin hyviä ajatuksia, toivottavasti myös muut tajuaisivat ajatella asiaa noiltakin kanteilta.

      Poista
  21. Yhteistyö tarkoittaa sitä että kaikki osapuolet hyötyy. Essi saa tarvitsemansa tuotteen/palvelun, yritys saa näkyvyyttä ja ennen kaikkea, bloggaaja ja yritys yhdessä saattaa kuluttajan oikean tuotteen/palvelun luo. Tämähän on se tarkoitus? Ei ole kyse siis mistään maailman suurimmasta kusetukseta missä lukijoita yritetään saada tekemään jotain vasten tahtoaan.

    VastaaPoista
  22. Anna koirien räksyttää, hyvin sie Essi vedät ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep jep, tais olla tää keskustelu mun osalta tässä ;) Kiitos Tiina!

      Poista
  23. Pakko oli kanssa luettuani kommentoida että
    Järkytyin. Omat lapsen 1 v tavaratkin ilmaiseksi saatu ja postausta postauksen perään kerjäämistä :D eiköhän sullekin oo matkalla jo ne talvicrocsit mistä mamalifeen tulee sitten postaus joka eri kulmasta kun ne on nii hyvät.. 50€ kengät ilmaiseksi kun moni painaa sen rahan eteen 8-10h päivän että saa sen summan kun toinen voi teekupposen kera maata sohvalla illalla ja kirjottaa postauksen! On se kyllä rankkaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samaa mieltä!

      Poista
    2. 50 euron palkka 8h työpäivästä on aika huono.. ja jokainenha on vapaa valitsemaan opiskelunsa, työpaikkansa itse. Kateus on sana joka ällöttää mua. Miten se on sulta pois jos joku saa tavaraa ilmaiseksi? :)

      Poista
    3. Miks sen pitäis olla kateutta kun kommentoi noin? Ei se ole kateutta,älä vedä tollasta korttia että se on ällöttävää,sä oot ällöttävä sun tavallas esittää asia kun oot itsekin satavarmasti ollut joskus kateellinen jostain asiasta. Tää on vaan järkyttävää että voi verrata postauksen tekemistä teekupposen kera rankaksi duuniksi verrattuna esim picnicin kassaan tai mummojen takapuolen pyyhintään ja niiden nostaminen lattioilta kun ovat kaatuneet. Oikeesta duunista essi ei vissiin tiedä mitään,jos pilvissä leijailee ja saa ilmaiseksi,oikeasti ,ilmaiseksi tota tavaraa ja huvittelua :D surullista sitten joskus kun se aika koittaa kun pitäis jotain oikeetaki duunia tehdä. :D

      Poista
    4. En voi väittää koskaan olleeni kateellinen. Mut on kasvatettu niin että toisen onni ja menestys ei ole muöta pois. :) ehkä vähän kärkäs kommentti mutta ihmettelen vain sitä, että minkä vuoksi ihmiset ei voi vaan olla tyytyväisiä toistenki puolesta. Ja kyllä olen teh yt myös vanhainkotityötä. Blogityö on erilaista eikä fyysisesti niin rankkaa, mutta ei sitä silti voi väheksyä.

      Poista
    5. No sit säkään et kyl sanojes takana ole jos kerskailet että sana kateus sinua ällöttää jos olet itse tehnyt samaa :D se joka leikkiin ryhtyy sen myös kestäköön. Ja bloggarin duuni ei oo essin tilanteessa nyt tällä hetkellä mitään duunia. Kerro mullekin sen työnantaja ni hakeudun hommiin ja haluun haaastatteluun :D

      Poista
  24. Joo yhdyn edelliseen kommenttiin!! Ottaa niin paljon päähän! Sit ne samat kengät on viidessä eri blogissa esittelyssä kun "ne on niin hyvät kengät"!!! ://
    -nappi

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3