lauantai 19. tammikuuta 2013

O ou, yksin kotona !

Tänään se on sitten ensimmäistä kertaa edessä, nimittäin ensimmäinen
yö yksin mun ja Nikon yhteisessä kodissa. 
Tai no.. onhan mulla Deny turvana! Niko lähti aamulla poikien kanssa 
Lappeenrantaan vähän maistelee bissee ja kattoon lätkää, hyvä senkin päästä
välillä kunnolla tuulettumaan kavereidensa kanssa ! Pien irtiotto tästä
vauvahumuelämästä..

Mut kieltämättä vähän jännittää.. Miten uni tulee illalla silmään, oon
nimittäin nyt raskausaikana nähny hyvin kummallisia unia, joskus aivan kamalia 
painajaisia, vaikeroinut ja pyöriny sängyssä niin että Niko on joutunu herättelemään ja
rauhoittelemaan mua keskellä yötä.. toivottavasti mun alitajunta pysyy kurissa ens yönä!

Niko tosiian lähti jo 9 aikaan aamulla, mä jäin vielä peiton alle nukkumaan  ja nousin 
vasta puol 1 aikaan.. En oo lainkaan aamu uninen tapaus ;)
Sit ku heräilin niin puin päälle ja lähdin melkein suorilta mun vanhempien luo
missä tätäkin tekstiä nyt kirjoittelen..

Äiti oli kaivellut kaappeja ja löytänyt ison säkin meidän Aten ja Veetin vauvanvaatteita,
 joukossa oli vielä myös jotain mun ja Aleksinkin aikaisia.. 
Sen säkin kimppuun pääsin samantien kun tänne tulin ja sieltä löytyikin muutamia
ihan kivoja yksilöitä mutta suurimmasta osasta oli kyllä aika ajanut pahasti yli,
 mitä en sitten meidän babylle kelpuuttanut..
Huomenissa voisin jotain kuvia laittaa näistä löydöistä :)

Nyt me ruvetaan kattoo äitin kanssa Jypin peliä Urholta.
Illalla meen vielä käymään kaverini Kiiran (babyn tulevan haltijakummin) synttäreillä,
eli onneks ei oo ihan hirmu tylsä ilta kun ohjelmaa riittää !

Denyn uusi lempi lepopaikka pötsin päällä.
  
Tänään mulla ei sitten olekkaan tän kummempia juttuja.
Huomenna saan taas ihania pikkuvieraita kun Sarkku tulee pienen Antto
poikansa kanssa kyläilemään !
Ehkä mulla on siis huomenna vähän hohdokkaampaa kirjoiteltavaa.

Rentouttavaa lauantai-iltaa kaikille !

Essi
 

 

2 kommenttia:

  1. Mua kans vaivaa aika ajoin kaikenlaiset painajaiset. Muutenkin unimaailma on voimistunut raskausaikana tosi paljon, vaikka aina oon nähny paljon unia. Kai se alitajunta työskentelee tällä hetkellä niin voimakkaasti.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3