tiistai 23. heinäkuuta 2013

Ensimmäinen kuukausi ÄITINÄ

 
Ensi yönä tulee tasan kuukausi kun Nuppu syntyi, tasan kuukausi siitä kun minusta tuli äiti ! Ihan hullua kuinka aika on mennyt siivillä, toisaalta jopa haikeaa että mun vastasyntynyt ei ole enää ihan minimini. Jo tässä ajassa on oppinut ymmärtämään sen miksi lapselliset ihmiset aina toitottavat kuinka aika lähti menemään erityisen nopeaa lapsien tultua kuvioihin. En olisi osannut kuvitellakkaan että ensimmäinen kuukausi tuntuu viikolta korkeintaan kahdelta.

Kuukausi äitiyttä takana, ja voin aivan rehellisesti sanoa että olen nauttinut ihan joka hetkestä. Tottakai tässä on ollut opettelemista ja haasteitakin on tullut eteen, mutta sehän kuuluu asiaan. Ei sitä ihan sormia napauttamalla kuitenkaan siihen vauva-arkeen totu ja elämä perheenä on alussa opettelua. Parisuhde jää taka-alalle ja kaikki huomio kiinnitty ensimmäisinä viikkoina vauvaan, äiti ja isä ovat ihan onnesta sekaisin, uudenlaisesta onnesta.


Hassua että mulle suurin yllätys on ollut vauvan riippuvaisuus juuri musta, mikä on toisaalta itsestäänselvyys kun imetän. Naivisti sitä silti vielä odotusaikana ajatteli että hommat menee Nikon kanssa "puoliksi", että ihan yhtälailla myös isi osallistuu pienen hoitoon ja viihdyttämiseen kun äitikin. Todellisuus on kuitenkin toinen, Nuppu on lähes 24/7 kiinni mussa. Päivät koostuu tissittelystä, seurustelusta, hoitotoimenpiteistä ja nukkumisesta. Öisin se oon minä joka herää Nupun kanssa, Niko on saanut nukkua lähes moitteettomasti, mikä on kyllä hyvä kun joutuu herämään 6 aamulla töihin. Isin ja Nupun omia juttuja on kylpeminen ja kakka pyllyn pesu aina isin kotona ollessa ja toki seurustelu kun Nuppu jaksaa olla hereillä muutenkin kuin syödessä. Ihanaa on kyllä se että Niko on omaksanut siivoilun ja ruoanlaiton hommakseen kun mä hoidan Nuppua suurimmaksi osaksi. En voi valittaa, tähän asti meillä on mennyt ihan loistavasti, ollaan huippu tiimi !


Nyt koputan kovaa puuta, sillä seuraavaksi kerron teille miten hyvin meillä nukutaan ! Tää asia ei mielellään muutu, nimittäin tää on varmaan toinen suuri syy miks meillä menee niin ihanasti. Nuppu nukkuu todella hyvin. Herätään 2-3 kertaa yössä syömään, ei huudeta, vähän ähistään että äiti herää törkkäämään tissin suuhun. Mä oon niin onnellinen että meillä nukutaan näin kivasti, koska pelkäsin niin paljon puhuttuja unettomia öitä. Kauhuskenaariot zombie-äidistä kävi raskausaikana monesti mielessä, muutaman kerran jopa unissa. Aamulla kun herätään usein isin lähtiessä töihin ennen 7, syödään taas, vaihdetaan vaippa ja jäädään vielä köllöttelemään sänkyyn toviksi. Tai no.. usein noustaan vasta aamupäivällä sitten oikesti !


Sitten yksi suurin ilon aiheista.. Imetys ! josta ajattelin kirjoittaa vielä ihan erillisen postauksenkin tässä joku päivä. Mutta pakko ihan vähän hehkuttaa jo nyt, oon nimittäin tosi ylpee itestäni että meillä tää on lähteny nyt niin hyvin sujumaan alun vaikeuksien jälkeen. Rakas kasvaa mun maidolla, hyvät asennot on löydetty ja Nupulla on hyvä imuote. Pohjalla käytiin alussa ja lähes jo luovutettiin mutta nyt tissittelystä on todella tullut meillä se äidin ja lapsen yhteinen ihana juttu.

Yhteenvetona ekasta kuukaudesta äitinä, TÄÄ ON MAAILMAN PARASTA !!!

Musta olisi ihana saada taas teiltä vinkkejä postauksiin, mistä haluaisitte mun kirjoittavan ? Pari ideaa mulla on, eli lähiaikoina on tulossa juttua ainakin imetyksestä ja synnytyksestä palautumisesta !

Huomenna Nuppu täyttää jo 1kk !


Essi


12 kommenttia:

  1. Teitä on kyllä siunattu kauniilla tytöllä :) Onnea <3

    VastaaPoista
  2. Hei miks mua alko kihelmöimäänännii ku luin sun imetyksestä???:D au, sattuu oikee haha .mikä sattuma?:D Tää teksti oli niin suloinen♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, ne on ne äitihormoonit mitkä pistää tissit kihelmöimään ;) ihana kiitos <3

      Poista
  3. Imetys on kyllä parasta mitä on, jos se toimii vauvan kanssa, itsekkin odotan sitä jo innolla. Esikoista sain imettää melkein 10kk vaikka hammasta purtiin monta kertaa ja meinattiin luovuttaa kovien rintaraivareiden takia.

    Tsemppiä teille siihen, se kyllä palkitsee jälkeenpäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä siitä täällä nautitaan TÄYSIN RINNOIN kirjaimellisesti ;)

      Kiitos tsempeistä !

      Poista
  4. Mulla ois pari ideaa mistä toivoisin sun jossain vaiheessa kirjoittavan:)
    Miten vauvan tulo on vaikuttanut parisuhteeseen? Oon itse sitä usein mietiskellyt ja mies varsinkin (ei siis itsellä vielä niitä lapsia, mutta vauvakuume toosi kova!) ja jossain vaiheessa myös, että miten kauan ajattelit olla Nupun kanssa kotona? milloin päiväkotiin? vaiko perhepäivähoitajalle? tuohon nyt on vielä tietysti aikaa, mutta ehkäpä jotain ajatuksia aiheeseen liittyen. Itse olen lastenhoitaja 4-vuosi pienten ryhmässä alkaa:) Ihana, että teidän arki lähtenyt noin hyvin käyntiin, nauti äitiydestä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo tuo parisuhteen ja vauva-arjen yhteensovittaminen ja siitä kirjoittaminen onkin käynyt mielessä, kiitos että muistutit :) Hyviä ideoita ! varmasti tuun toteuttamaan !!

      Kiitos, kyllä täällä nautitaan, tää on kyllä maailman hienoin asia olla äiti <3

      Poista
  5. Samallainen yöheräilijä ja nälästä ähisiä, kun meidän vauva! Ja meillä noin on jatkunut nyt kolme kuukautta. :) Toivotaan, että meillä molemmilla jatkuu näin!!
    Mukavaa, kun ei tarvitse öisin kunnolla herätä, sen verran vaan että tyrkkää tissin suuhun ja siihen meillä sitte usein nukahtaa sekä äiti, että lapsi.

    VastaaPoista
  6. Minä vuonna olet syntynyt? Oliko perheessäsi ihmetystä kun ns.nuorena sait lapsen?
    Itse olen 20 vuotias ja raskaana, vauvan syntyessä täytän pian 21. En ole vielä kertonut tästä kuin ihan lähimmille ja pelkään mitä ihmiset mahtavat sanoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon syntynyt -90. Toki ihmetystä oli alussa kun lapsi ei ollut vielä suunnitelmissa.. meidän parisuhde oli hyvin tuore ja opiskelut olivat kesken, lähinnä näiden asioiden takia ihmetystä heräsi, ei mun iän takia :) ja siis kaikkihan otti asian tosi ihanasti !

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3