perjantai 23. elokuuta 2013

Happiness is HOMEMADE ♥

 

Tottahan se on että perjantait ja viikonloput ei ole enää niin juhlan paikka kuin ennen vauvan tuloa tai raskautta. Suurin ero arkeen on se että Niko on pari päivää meidän kanssa kotona ja  puuhataan perheen kesken enemmän. Mikä on ollut mun henkireikä nyt kesällä kun ollaan reissattu suht paljon, ei pääse seinät kaatumaan päälle pelkästä kotona olosta. Tänään ollaan lähdössä taas viikonlopuksi vanhempieni mökille pois arkirutiineista. Mä oon oikeasti myös tosi iloinen tästä tilanteesta, enää ei tarvitse paljon miettiä mitä viikonloppuisin tekee. Tuo tyllerö ilostuttaa ja työllistää tän maman täyspäiväisesti myös viikonloppuisin !

 
Tänään mä elän taas jossain onnellisuuskuplassa, liekkö johtuu aamun ihanasta herätyksestä. Mila heräsi syömään samoihin aikoihin kun Niko oli lähdössä töihin. Isukki vaihtoi vaipan ja suukotteli molemmat tyttönsä ja lähti töihin. Me jäätiin vielä nukkumaan, tosin neiti ei millään meinannut saada unen päästä uudelleen kiinni ja mä kaappasin likan ihan iholle kainaloon. Palkkioksi tää äiti sai leveimmän hymyn jonka jälkeen neiti laittoi silmät kiinni ja nukahti samantien ! Äitiys on maailman paras asia ja mulla on maailman ihanin perhe. Tätä mieltä mä kyllä olen ihan joka päivä, mutta jotenkin tänään tää kaikki tuntuu erityisen hyvältä.

 
 Joskus ei niin pitkä aika sitten olin aika onneton, silloin en olisi voinut villeimmissä haaveissanikaan kuvitella olevani näin onnellinen joskus lähitulevaisuudessa. Kaikki muuttui kuitenkin kun tapasin Nikon, kaikki loksahti kohdalleen ja vielä kirsikkana kakun päällä meidän pieni ihme ilmoitti tulostaan aikamoisella pikavauhdilla. Näin tän kaiken pitikin mennä. Nyt mulla on kaksi maailman rakkainta ihmistä, upea perhe, ystävät ja tukiverkosto ympärillä. Mitä muuta ihminen tarvitsee ?


"Happiness is homemade", "The best things in life are free" ja mitä näitä lausahduksia nyt onkaan... Kyllä ne ihan totta on !


Oon onnellisempi kuin koskaan !
 
 
 
Onnellista viikonloppua myös kaikille teille !
 
 
 

 
 
 


12 kommenttia:

  1. ootte ihania <3 hyvää viikonloppua myös sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana hansu <3 toivottavasti siellä vloppu oli yhtä onnistunut kun täällä :)

      Poista
  2. Ihana postaus, sai hymyn huulille <3

    VastaaPoista
  3. Ihanaa viikonloppua myös sinne! <3

    VastaaPoista
  4. Ihana pikku neiti ! <3 ja tää sun blogis on ihan huippu, lempi mammablogi ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 mukava kuulla, toivottavasti viihdyt jatkossakin !

      Poista
  5. Puhut kyllä niin kauniisti äitiydestä etten malta odottaa että itsekkin pääsee kokemaan sen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni on että saa kokea äitiyden näin ihanalla tavalla, eihän silloin voi kun puhua siitä kauniisti ! Äitiyttä ei voi muuta kuin suositella <3

      Poista
  6. Kiitos Nelli Noora haastesta, täytyypi huomenna kurkkia tarkemmin :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3