perjantai 25. lokakuuta 2013

Kommentti jättää jälkensä - bloggarit hyvällä asialla !

 
Tää oli juttu johon mun ei tarvinnut kahta kertaa miettiä että lähdenkö mukaan, kampanja nettikiusaamista vastaan. Vaikka itse en ole vielä joutunut tämän kurjan ilmiön uhriksi, koskettaa tämä aihe minua silti, olen ollut sivusta seuraajan roolissa, katsonut kun läheiseni joutuvat tästä kärsimään ja tottakai minua myös pelottaa tulevaisuus, joudunko joskus itse uhriksi, tai entä Mila ? Miten suhtautua ja toimia jos omaa lasta kiusataan ?
 

 
 
Joskus nuorempana saatoin itsekkin jollain tasolla syyllistyä kiusaamiseen ja vasta nyt hieman vanhemmalla iällä on tajunnut sen, kuinka paljon se satuttaa, kuinka syvälle viatonkin kiusaaminen voi satuttaa toista ihmistä ja jättää pysyvät arvet. Netissä revitellään toisten ihmisten elämällä surutta. Arvostellaan ja haukutaan toisten ulkonäköä, seksuaalisuutta, tyyliä, kasvatustapoja ja muita valintoja elämässä. Välillä herää kysymys, missä menee raja ?
 
Kommentti jättää jälkensä on noin kolmenkymmenen blogin yhteinen kampanja nettikiusaamista vastaan. Mukana on kertomassa oman tarinansa niin kiusattuja, entinen kiusaaja, sivusta seuraaja kuin äitikin. Tarkoitus on tuoda vakavaa asiaa lähemmäs teitä, netin käyttäjiä. Mukaan ollaan haastettu myös Demi.fi:n ja Vauva.fi:n foorumit, joiden toivotaan tiukentavan kommentoinnin sääntöjä villiksi länneksi muuttuneilla keskustelupalstoillaan. Anna tukesi lisäämällä sivupalkista löytyvä banneri sivuillesi tai blogiisi. Ja muista kommentoida ensi kerralla mielummin kehuja kuin haukkuja - ei tarvitse sitten myöhemmin hävetä.
 
 
 
 
 
 
Seuraavaksi minä haastan mukaan myös kaikki teidät blogini lukijat ! Jätä ilkeät ja ikävät kommentit kommentoimatta, keskitytään jatkossa jakamaan hyvää mieltä niin netissä kuin sen ulkopuolellakin ! 
 
Kampanjan sivuille pääset TÄSTÄ ! Kannattaa käydä tsekkaamassa, sivuilta löytyy kampanjassa mukana olevat blogit, yhteistyökumpanit ja muuta tietoa.
 
 
 
 
 
Yhteistyössä, http://zoner.fi
 
 
 
 
 

10 kommenttia:

  1. Hyvällä asialla ollaan! :) Itseäkin on mietityttänyt oman pienen tytön tulevaisuus, maailmassa kun nykyään melkein jokainen kokee jonkinlaista kiusaamista. Tyttöhän nyt on vasta 4kk mutta mieleen silti jo hiipii jos jonkinmoista kauhuskenaariota kuinka tullaan päivähoidosta itkien yms. Maailma on vaan niin julma. :/ Siks kannatan tätä asiaa aivan täysillä. Yritetään kaikki elää positiivisella mielellä ja toisia maahan lyömättä! :)

    ps. Aivan ihana vauva teiän Mila! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri samanlaisia ajatuksia ollut omassa päässä, kun se kiusaaminen voi alkaa jo niin kamalan aikaisessa vaiheessa :/

      Kiitos, hän kyllä on <3

      Poista
  2. Tää on kyllä hyvä juttu!:) Niin ihana kuva äidistä ja tyttärestä <3

    Hei osaatko kertoo, kun tahtoisin lisätä ton kuvan tonne mun blogin sivupalkkiin, mutta sitä ei voi lisätä ellei siinä ole myös otsikkoa. Sulla näyttäs olevan vaan pelkkä kuva, miten sait sen? :O aikaisemmin ei oo tarvinnu olla otsikkoa jos lisää kuvan, mut nyt näköjään on tullu semmonen! Ääh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö oo ! Kiva että lisäsit logon omaan blogiis myös. Kiitos ihana <3

      Poista
  3. Hienolla asialla olette liikkeellä, tosi tärkeää että joku tekee tälle asialle jotain. Vaikka varmastikkaan sitä ei saa kokonaan kitkettyä pois, niin edes ihmiset tiedostaa tämän ongelma. Ja nuo keskustelufoorumit on kaikista pahimpia, pitäisi todellakin tiukentaa kommentoinnin sääntöjä kovalla kädellä...

    Sulla on mahtava blogi, ihan lemppari ! ja valloittava tytär :) jatka samaan malliin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä ! Toivon että tää kamppis on saanut ihmiset oikeesti ajattelemaan asiaa :)

      Kiitos, ihanasta kommentista :)

      Poista
  4. Heippa!
    Muistelin että teillä on brion yhdistelmävaunut? Saisiko niistä jonkinnäköistä postausta? Tai voisitko tässä kertoa mielipiteesi kyseisistä vaunuista?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meillä on nuo Kombit, itseasiassa voisin hyvinkin niistä postailla nyt kun olleet jo useamman kuukauden käytössä :) Kiitos toiveesta ! Sen verran voin jo nyt sanoa että oon kyllä ollut tyytyväinen, tosi näppärät ja kuitenkin jämäkät vaunut joita on kevyt työntää :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3