tiistai 10. kesäkuuta 2014

My tattoos


Rakastan tatuointeja, erityisesti merkityksellisiä. Tää rakkaus ei ole enää läheskään niin vahvaa mitä joskus vähän nuorempana, mutta edelleen tasaisin väliajoin mut valtaa polttava kuume, leimakuume. Tällä hetkellä vartalostani löytyy kolme pientä, hillittyä ja helposti piilotettavaa tatuointia mutta jo pitkään olen haaveillut jostain vähän näyttävämmästä ja suuremmasta. Luonnoksia olen raapustellut monen monia ennen kuin aloin odottaa Milaa, raskausaikana tatuointihaaveet unohtuivatkin kuitenkin täysin. Tää postaus on ollut TO DO-listalla pitkään, siis todella pitkään. Nyt uuden leimakuumeen nostaessa päätään tartuin niin sanotusti härkää sarvista, otin kuvat ja avasin Bloggerin. Tässä tulee mun kolme pientä, sitäkin merkityksellisempää tatuointiani.

12 pientä tähteä - Ensimmäinen tatuointini, jonka otin vuonna 2008. Sain ystäviltäni 18-vuotislahjaksi lahjakortin tatuointiliikkeeseen. Heti oli selvää että halusin tatuoinnin joka merkitsisi minulle ystäviäni ja Rihannan tähtitatuoinnista inspiroituneena niskaani päätin tatuoida 12tähteä eli 12 ystävää jotka tuon lahjan minulle antoivat. Nyt tytöt kulkevat mukanani aina vaikka elämä veisikin meidät eri teille.



faith hope love - Teksti koristaa rannettani, tatuointi on mun itse suunnittelema, eli siis täysin uniikki vaikka teksti onkin melko kliseinen. Tämän leiman otin vuonna 2010 jolloin elin ehkä elämäni vaikeinta aikaa, se on myös tarina tatuoinnin takana. Nuo kolme sanaa ja niiden merkitykset antoivat mulle uskoa tulevaisuuteen silloin kun aurinko ei paistanut tähän risukasaan.


Ti amo - Italiaksi "minä rakastan sinua". 2012 tatuointia ottaessani olin rakastunut, rakastunut koko loppu elämäkseni. Tätä en ole koskaan sanonut äänen mutta onhan se selvää että tää on Nikolle.


Nyt suunnitteilla on tatuointi Milasta, kauan sitten olen päättänyt että sitten kun joskus tulen äidiksi haluan lapset myös iholleni. Muutamia ideoita on, mutta vielä en ole osannut täysin päättä että mihin tatuoinnin haluan ? Olisi muuten kiva nähdä muidenkin tatskoja jotka olette ottaneet lapsenne kunniaksi, kertokaa ja laittakaa linkkejä jos aiheesta löytyy postauksia !


Unisieppari on mun pitkä aikainen haave, tämän luonnoksen raapustelin pari vuotta sitten yhden työpäivän aikana. Josko syksyllä saisi vihdoin iholle ? Saa nähdä.








22 kommenttia:

  1. Kauniit tatuoinnit. Tykkään tuosta jalkakuvasta kovasti. :)

    Mulla löytyy kuvia ja väriä vähän enemmän. Vuoden takainen postaus löytyy täältä. http://ihanniinkutosissaan.blogspot.fi/2013/05/mun-tatuoinnit.html

    VastaaPoista
  2. Tuo kuume on paha kun se ei koskaan tunnu loppuvan. Ihania tatuointeja sinulla on ja vau tuo piirros! Olet kyllä taitava :). Itsellä on kaksi tatuointia ja suunnitteilla olisi käydä syksyllä laittamassa lisää :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, vaikka se ei aina olekkaan niin kova niin auta armias kun alkaa haaveilla niin leimakuume nousee heti ;) Oo kiitos Nina !

      Poista
  3. Kauniita tatuointeja sinulla :) Ei liity tähän postaukseen, mutta koska olet ajatellut kokonaan lopettaa imetyksen? Onko se sitten kun neiti täyttää vuoden? Tuntuuko ajatus haikealta? Meidän neiti täytti juuri vuoden, ja päätin että nyt on aika lopettaa. Haikeaa, mutta toisaalta nyt aika tuntuu sopivalta..

    Ihanaa kesää!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu vuoden tultua täyteen hissukseen lopetellaan ja kun ollaan siirrytty täysin normi maitoon menee maitobaari kiinni kokonaan. Auta armias kuinka haikealta tuntuu, toisaalta tekisi mieli jatkaa mutta kyllä sen lopettelun aika vaan on nyt.

      Kiitos ja samoin IHANAA KESÄÄ <3

      Poista
  4. minulla on iso tatuointi sääressä, turkoosi timantti sekä tähtiä.siinä on myös äitini käsialalla tekstiä ja pojan nimi. tuo sieppari näyttää upealta :)

    VastaaPoista
  5. Mä kirjoittelin joskus mielipiteitäni tatuoinneista ja mukana myös mun leimat. Yksi on lapsen kunniaksi, käy kurkkii, jos kiinnostaa:
    http://parempiayhdes.blogspot.fi/2014/01/mielipide-tatuoinnit.html

    Toi unisieppari on muuten ihan mielettömän hieno!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin luen pikimiten sun postauksen aiheesta :) Kiitos Petra !

      Poista
  6. Kivoja tatuointeja sinulla ! Täällä ollaan myös ihan hulluina tatuointeihin, itseltäni niitä löytyy jo 5 kappaletta :) Yksi näistä on se tärkein, pojan nimi kädessä ! Voit käydä kurkkaamassa http://thebabystepp.blogspot.fi/2014/01/tattoolove.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia :) Oi sä oot ehtiny jo monta kuvaa ottamaan ! Tuun kurkkimaan heti..

      Poista
  7. Täällä myös podetaan ihan jäätävää tatskakuumetta, jälleen kerran! Seon niiiiin petollista!

    Syksyllä meen jatkamaan ton miun käden tatskan loppuun tai sitten otan miun toisen rinsessan nimen selkään. En oo vielä päättänyt että kumpi ensin :D

    Ihania ovat nuo sinun tatskat. Ja tuo unisieppari tosi kiva!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä !! Sun kädestä tulee varmaan upee <3 ja äääää teiän toukka saa nimen ihan parin päivän päästä JÄNNÄÄ !!!

      Poista
  8. Mäki haluaisin Hugosta tatskan, mut en osaa päätää minkä ja mihin! ..ja haluaisin peittää ton mun yhen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa miettiä niin kauan kun on täysin varma että millaisen haluaa :)

      Poista
  9. toi unisieppari on ihana! :) ja muutkin tatuoinnit tietysti, mutta tuo on ihan lemppari! Mä otin ensimmäisen tatuointini kun tulin äidiksi, ihan se tavallienn jalanjälki :) uusileimakuume on siitä asti ollut kyllä pinnalla, jää niin koukkuun!!!

    http://milfblogi.blogspot.fi/2014/03/leima.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura, se pitäisi saada tosiaan vielä iholle :) ja joo toi koukuttuminen kävi mullekin heti ekan leiman jälkeen !

      Poista
  10. Meikällä on kans aivan käsittämätön tatskakuume! Jos olisin oikein rikas, niin tatuoisin kerralla koko toisen käden :D Oon jo pitkään miettinyt, millasen tatskan haluan ottaa, sitten kun on sen aika (itselläni ei siis ole vielä ensimmäistäkään tatuointia). Unisieppari on cool, mihin kohtaan kehoa meinasit sen sijoittaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau siellä haaveillaan ihan hihasta, kova mimmi ;) Mä pitäydyn sellasissa mitkä voi tarpeen tullen peittää, oon niin nössö..Tuon siepparin ajattelin ehkä ottaa reiteen tai kylkeen, saa nähdä ?

      Poista
  11. Ihania tatuointeja! :) sattuiko ranteeseen ottaminen paljon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Itseasiassa se tuntui yllättävän vähän, meinasin pyörtyä pelosta ennen kuin leimaa alettiin tehdä mutta se olikin van hieman epämukavaa. Jalkapöytään sattui enemmän :P

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3