tiistai 15. heinäkuuta 2014

Hellepäivän lempiasu & 1-vuotisneuvola


Päätin yhdistää nyt pari ajankohtaista asiaa, meidän viime viikkoiset neuvolakuulumiset sekä kuvien muodossa pääsette kurkkimaan meidän pikkumimmin kesän ehdottomaan ykkös asuun ! Neiti ei muuta haluaisi päällensä pukea hellekeleillä, housuvaippoihin siirtymisen jälkeen vaipoista on tullut entistäkin kovempi hitti. Pelkillä vaipoilla ollaan lähdössä joka paikkaan ja säännöllisin väliajoin vaatteita yritetään riisua omin voimin mutta ONNEKSI se ei vielä onnistu. En halua edes kuvitella kuinka monta kertaa päivässä saisin pukea neidin kerta kerran jälkeen uudelleen !





Teippivaippoja käytettäessä suosimme eri merkkiä, ihan minivauvana Liberot aiheuttivat Milalle ihottumaa joten muut merkit piti testata läpi. Nyt housuvaippoihin vaihdettua päätettiin antaa uusi mahdollisuus jos ihottumaa ei tällä kertaa tulisikaan, koska olin kuullut että housumallissa Libero on ehdottomasti pehmein ja mukavin liikkuvalle lapselle. Näin se todella on, housuvaippoja ollaan kokeiltu useampaa merkkiä ja Liberon UP&GO on meidän mimmin mallia selkeästi.

Mikä housuvaippa teillä on ollut lemppari ?





No nyt sitten niihin neuvolakuulumisiin, niitä te kuitenkin varmasti odotatte eniten. Moni kerkesi näiden peräänkin laittaa jo kyselyä, mutta tosiaan vasta viime torstaina oli tuo käynti, kun parin viikon takainen aika peruuntui sairastapauksen vuoksi. Kaikki meni loistavasti ja oli ihanaa kun kerrankin sai rauhassa jutella itseä askaruttavista asioista. Aika oli pitkä, taidettiin viettää neuvolassa melkein pari tuntia. Tuli juteltua syömiset, nukkumiset, päivärytmit, imetykset ja muut asiat perusteellisesti. Vastauksen sai taas niin moneen kysymykseen, mistä oli valtava hyöty. Etenkin kun oon ollut todella arka noiden "normi"ruokien antamisen kanssa, niin nyt voi hyvillä mielien antaa Milan maistaa mökillä vaikka grillimakkaraa ! Oon tainnut olla vähän natsimutsi, joten nyt osaan ottaa vähän rennommin.

Neuvolakorttiin saatiin myös uudet komeat mitat,

Mila 1-vuotisneuvola
Ikä & päivämäärä - 1vuotta 2viikkoa & 10.7.14 (10kk & 23.4.14)
Paino - 9900g (8945g)
Pituus - 77cm (73,5cm)
Pipo - 47cm (46cm)

" Iloinen touhuilija. Taitavasti kävelee, peruuttaakin. Omaa juttua, sanoja sanoo. Kasvaa hyvin. Tavallista kotiruokaa maistellaan ja maitoa saa. " Eli aika perushuttua jos näin voi sanoa, kaikki on kondiksessa eikä mitään noottia saatu. Isot kehut saatiin myös parina siitä kuinka tasapainoisesti ollaan selvitty vauvavuodesta ja meillä on hienot edellytykset selvitä myös taaperoajasta yhtä kivasti.

Olisi taas mukava saada vähän vertailupohjaa, minkä kokoisia palleroita teidän muksut ovat olleet 1-vuotiaina ? Mila on ponkaissut nyt viime neuvolasta juuri siihen keskikäyrälle, enää ei olla miinuksella JEE !






Joskus ne vaipat eksyy muuallekkin kuin jalkaan, usein etenkin isin kanssa leikkiessä.......





Yhteistyössä, Libero


26 kommenttia:

  1. Nuo Milan ilmeet on aika huippuja!Varsinkin tuo Eka kuva!:)

    VastaaPoista
  2. Voi mikä ihana hassuttelija :')

    Meidän neiti oli 1v neuvolassa kesäkuussa 72,5cm ja 8,8kg, miinuksella siis mennään mutta ei hätää, kukin tyylillään:)

    Meillä on käytössä Muumim housuvaipat ja ne on kyllä hyväksi todettu:)

    Miten Mila nukkuu nykyään päikkärit? Meidän neiti nukkuu aamupäivästä noin tunnin ja kuuden kieppeillä puolisen tuntia. Pikkuhiljaa voisi yrittää jättää iltapäikkärit pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mila on <3

      No eihän siinä ole mitään hätää, kun kuitenkin omaa käyräänsä jokainen pieni kasvaa.

      Meilläkin oli ennen, mutta ne on oikeesti paljon jäykempiä kun Liberot, siksi vaihdettiin :)

      Päikkärit meillä menee vähän päivästä riippuen, valtaosa päivistä selvitään yhdillä tunnin unilla mutta joskus neiti tarvitsee vielä pikku iltatirsat niiden lisäksi :)

      Poista
  3. Ihania kuvia! <3 Meillä myös liberon housuvaipat on se juttu. Ihan parhaita, ei oo kertaakaan falskannut ja pysyy paikoillaan kovassakin menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Sama homma meillä, ja tuo pehmeä matsku on varmaan se paras juttu lapselle myös !

      Poista
  4. Haha, mä en ensin ees tajunnut että viimeisissä kuvissa Milalla on vaippa päässä, ihan olis mennyt jostain trendimyssystä =D
    Sulonen likka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahahah, joo neiti on niin muodin edelläkävijä, voishan se tosiaan vaikka olla :D Mila kiittää kehuista <3

      Poista
  5. On niin mukava seurailla Milan juttuja täällä kun meidän neideillä on kaksi päivää ikäeroa ja kaikki kehitysjutut on mennyt ihan samassa tahdissa. Eniten huvittaa nuo virnistelykuvat, ihan samanlainen kalju mimmi irvistelee täälläkin :D meillä mennään vähän miinuksella, neuvolan mitat oli 74cm ja 8230g. Omalla käyrällään kuitenkin etenee, joten kasvu ok.

    Ihanan aurinkoisia kesäpäiviä teille!

    Heppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, varmasti ! Oispa jonkun toisen bloggaajan neiti myös samanikäinen, ois niin kiva just seurata miten samaan/eri tahtiin lapset kehittyy :) Ja hauskaa jos kerran meidän typyt menee samaan tahtiin, ihanat pienet <3

      Kiitos samoin sulle Heppu !

      Poista
  6. me saatiin tänään 1 v mitoiks 80,6cm ja 12,290 g :D atte aina kasvanu tasaisesti omilla käyrillä :D

    VastaaPoista
  7. Voi mikä suloinen hassuttelija! Minä en edes hoksannut esikoisella käyttää housuvaippoja. Voi tosin johtua ihan siitä että kotona käytettiin kestovaippoja ja päiväkodissa piti olla teippivaippoja. Kakkoselle sen sijaan tuli hankittua ja edelleen yövaippoina käytetään housuvaippoja. 2- vuotias itse tykkää juurikin liberon vaipoista kun niissä on niin kivat kuvat että näyttävät hänen mielestään enemmän "yöboksereilta" kuin vaipalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö oo <3 Niin no kestoilu varmaan vaikuttaa siihen, hmm miks teipit pitää olla tarhassa ? Aika jännä luulis että housut olis nopeempi pukee :o Voi ei, ihana toinen ! Naurahdin ääneen tolle yöboxeri-jutulle :D

      Poista
    2. Täällä tarhatäti vastaa :D Siksi tykätään ainakin meillä enemmän teippivaipoista, kun ne on nimenomaan nopeammat vaihtaa. Jos on vaan pissavaippa, niin ei tarvi joka kerta riisua housuja pois vaan voi vaihtaa sen vaipan siitä välistä :) . Varsinkin talviaikaan siihen menee yllättävän kauan aikaa, kun riisut jokaiselta lapselta sukkahousut ja tavalliset housut pois, vaihdat vaipan ja puet ne uudelleen! :D

      Poista
    3. No niinpä tietenkin, ihan loogistahan tuo on :) Eipä tullut yhtään ajateltua sitä tolta kannalta, kiitos että valaisit ;)

      Poista
  8. Meidän yksivuotias poika on 79,5 cm ja 11,5 kg. :) :)

    Mitä teidän imetyksen lopettelulle kuuluu? Me täällä kamppaillaan, tuntuu tosi vaikealta lopettaa kun toinen on niin tissin perään... :(

    Hei, olisi tosi kiva jos tekisit videopostauksen!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojat taitaa kasvaa vähän hanakammin kuin tytöt näinä ekoina vuosina :)

      Öö, no joo meillä mennään aika samanlailla, neiti pyytää itse rintaa vielä muutamia kertoja päivässä ja en oo osannut olla antamatta.. Postaus aiheesta tulee vielä tällä viikolla, pysy kuulolla !

      Joo sitä on toivottu useasti, en oo saanut vaan vielä aikaiseksi, lupaan perehtyä ja opetella tekemään sellaisen viimeistään syksyllä !

      Poista
  9. Sun blogi on mun ihan lemppari kaikista äitiysblogeista mut toivon ettei tälle käy samaa kun niin monille muille eli alkaa täyttymään pikkuhiljaa kaikenlaisista mainoksista ja yhteistyökuvioista! Se on jotenkin niin harmi kuinka moni blogi on menny jo sille linjalle:( pidä tää nykynen tyyli!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos kommentistasi <3 näitä on kiva saada !

      Juu toi on vähän kinkkinen juttu, en todellakaan halua tehdä blogista mitään mainosareenaa vaan todellakin pidän tän oman näköisenä ! Mutta siihen tulee kuulumaan myös yhteistyöt, sellaisten kumppaneiden kanssa joista itse pidän ja haluan myös teille lukijoille kertoa/suositella. Eli yritän pitää myös ne postaukset oman näköisinä ! Ja jos ne ei kiinnosta niin toivottavasti lueskelet kuitenkin niitä mun omia juttuja ! Kiitos kun oot mukana <3

      Poista
  10. Ihana Mila<3 Meijän Huge tais olla 12200g ja 82cm 1v neuvolassa, jos muistan oikei :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Hugekin jo ihan miehen mitoissa, ihana pieni suuri mies <3 mutta niin kuin jo aiemmin tuolla toiseen kommentiin vastasin, niin pojat taitaa kasvaa vähän kovemmin tässä ekojen vuosien aikana ? :)

      Poista
  11. Meillä käytettiin pienempänä liberoa muta nyt kun (9kk) ostin housuvaippoja, jotka oli muuten tosi hyviä niin niistä tuli pylly ihan punaseksi. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, meillä meni juuri toisin päin ! se on niin yksilöllistä miten vauvojen ihot reagoi mihinkin vaippaan ja materiaaliin :(

      Poista
  12. Meillä poitsu oli tänään 5kk neuvolassa 9350g :) varmaan menee vielä kymppikilo rikki kesällä, sen verran bullaa on reisissä :D Palokan neuvolassa on hienosti tuettu ja neuvottu täysimetykseen eikä kiinteitä vieläkään tarvitse onneks aloittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi teillä on siellä potra poika <3 ja hei mahtavaa että on täysimetys onnistunut, VAUTSI ! Me jouduttiin aloittamaan soseiden maistelu jo 4kk iässä kun Mila pulautteli ihan valtavasti, kiinteät sitten vähensi vaivaa.

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3