lauantai 9. elokuuta 2014

Kesän ykkös burgerit




Tultiin eilen mökille viettämään kenties kesän viimeistä mökkiviikonloppua. Reissu oli melko extemporee suunniteltu, sillä viime viikolla havahduimme siihen tosiasiaan, että mökin lähistöllä sijaitseva Kivisalmen Kievari on avoinna viimeistä viikonloppua. Vaihtoehtoja ei siis ollut, kievarille on nimittäin päästävä kerran kesässä - burgerille.






Viime kesänä pyörähdettiin Kivisalmella ensimmäistä kertaa Milan ollessa ihan pikku sintti, vain kuukauden ikäinen. Silloin päätettiin myös että tästä tehdään joka kesäinen traditio. Eikä ole muuten yhtään hullumpi traditio, sillä Kivisalmen Kievarin hampparit on kesäaikana Suomen parhaat ! Oikeasti.





Miltsukka ei vielä tänä(kään) kesänä saanut lastenannosta, vaikka ranskalaisia olisikin maisteltu loputtomasti. Ensi kesänä sitten.

Kuinka moni on liikkunut täällä Konneveden ja Rautalammin suunnalla kesällä ? Ehkä jopa pistäytynyt Kivisalmen Kievarilla safkailemassa ? Tänä kesänä ette enää ehdi, sillä paikka on tänään viimeistä iltaa auki, mutta ensi kesää silmälläpitäen SUOSITTELEN !

Sadekuuro lakkasi juuri sopivasti ja nyt lähden auttamaan omaa äitiäni ruokahommissa. Illan aikana on luvassa vielä grillailua, saunomista ja tietenkin mölkkyä ! Nautitaan kesästä vielä kun sitä riittää, ihanaa lauantai-iltaa kaikille.






13 kommenttia:

  1. Olen kotoisin Konnevedeltä ja miehen kotipaikka on Kivisalmessa, joten Kievari on hyvinkin tuttu paikka! Tänäkin kesänä tuli käytyä muutaman kerran nauttimassa hyvästä ruuasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo teillähän on sitten syytä käydä useamman kerran kesässä ;) On tuolla kyllä niin herkkua !

      Poista
  2. On kyllä ihan huippu hyvät burgerit ja mukava paikka muutenkin! Eikä oo täältä Suonenjoeltakaan kamalan pitkä matka :) Käytiin alku kesästä ekaa kertaa siellä ja oli niin hyvää, että tällä viikolla käytiin vielä toisen kerran :P

    VastaaPoista
  3. Minkä hintainen on tämä hyvältä kuulostava burgeripaikka? Jos vaikka saisi täältä Kuopiosta lähdettyä päiväretkellä, ihan vaan hyvän burgerin perässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 12-15e annos, joka lantin arvoisia :) Ihan törkysen hyvää ! Mutta tosiaan tältä kesältä pistivät lapun luukulle, joten ensi kesänä sitten kannattaa suunnata !

      Poista
  4. Nam ! Näyttää ihan sairaan hyvälle <3 nälkähän tässä tuli :'D

    VastaaPoista
  5. Aihetta sivuten, kuinka paljon sulla on tullu kiloja takasin kesän aikana? Mä ite kamppailen täällä sen kanssa, kun kesä toi laihdutettua kiloja takasin kolme. Ärsyttää kaipaisin kohtalotovereita. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, niitä on tänne tullut NELJÄ ! :D hups. No mutta, syyskuun alusta alkaa niin tiukka jakso taas että lähtee ne ja monen monta muutakin kiloa :) mutta ärsytys on kyllä täälläkin suuri ! Ens kesää en kyllä lyö näin läskiks, oon hölläilly vähän liikaakin nyt helteillä..

      Poista
  6. Moikka! Tämä nyt ei liity tähän postaukseen mitenkään mutta ajattelin sulta kysyä että millä ohjelmalla sä alotit sillon treenauksen/laihduttamisen kun imetit? Muistelin että se oli joku maksullinen fitness juttu? :) ja otettiinko siinä imetys huomioon myös? olis itellä kans ajankohtaista enkä uskalla mitä tahansa diettiä alottaa ettei vaikuttais imetykseen mitenkään :)

    VastaaPoista
  7. Kysyin äsken tuosta ohjelmasta millä aloitit laihdutuksen, löysinkin vastauksen jo selailemalla sun postauksia taaksepäin :) josko tuon fit mom -jakson sit alottelis myös, inspiroituneena sun huikeista tuloksista! :)

    VastaaPoista
  8. Suosittelen kyllä Fit Mom-jaksoa lämpimästi vielä imettäville äideille. Siinä pääsee ainakin treenaamaan ja laihduttamaan turvallisesti ilman että tissittelyt menisi sen takia mönkään :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3