perjantai 22. elokuuta 2014

Mila´s Nabby


Saimme keväällä testiin Nabbyn, aivan uudenlaisen itkuhälyttimen. Tuo pienen kananmunan kokoinen, itkuhälytintä lähimainkaan muistuttava tuore keksintö on peräisin Tanskasta ja se on suunniteltu yhteistyössä pienten lasten vanhempien kanssa.




Aivan ennennäkemättömän Nabbystä tekee se, että vastaanotinta ei tule erikseen, sillä sellaisena toimii oma puhelin, Anroid tai Iphone mallinen. Ehdottomasti yksi hälyttimen parhaista ominaisuuksita on se, että Nabbyn saa yhdistettyä vaikka molempien vanhempien puhelimeen yhtäaikaisesti. Yhteys itkuhälyttimeen muodostetaan bluetoothin kautta, eli normi hälyttimistä tutut häiriöäänet ovat historiaa.

Nabby on helppo ja nopea ladata usb-piuhan kanssa, ja lataus aikakin on vaivainen tunti. Sillä akun saa riittämään jopa 70tunniksi. Nabbyn muotoilu ja koko ovat erityisesti omaan mieleen, se kulkee helposti mukana joka paikassa kun se sujahtaa hoitolaukussa sinne pienimpäänkin lokeroon. Kiinnitettyä hälyttimen saa myös vaivattomasti lenksun avulla vaikka pinniksen reunaan tai rattaiden aisaan.




Nabby-sovelluksen saat hankittua puhelimeesi ilmaiseksi, mutta täysi versio jolla saa kaikki ominaisuudet käyttöön kustantaa vain 0,89euroa. Sitä suosittelen kyllä lämpimästi, sillä täydellä versiolla pääset tarkkailemaan mm. lapsen nukkumalämpötilaa, kuuntelet vaivattomasti milloin vain hälyttimen kautta kuinka se oma kullannuppu tuhisee unissaan tai vaikka tsekkaat unilaskurin kautta kuinka kauan on vedetty hirsiä.





Meillä oli viime talvena testissä eräältä merkiltä uudenlainen unimonitori, mutta se jäi niin vähälle käytölle meillä että en nähnyt asiakseni siitä erikseen blogiin postailla. Toista se on tämän ihmehälytin Nabbyn kanssa - kerrassaan kätevä, etten sanoisi jopa mullistava keksintö. Helppo käyttöisyytensä takia Nabby on ollut käytössä meillä kesän aikana paljon, niin mummolassa kuin mökilläkin. Ainiin, ja söpöin juttu Nabbyssa on ehdottomasti se, että hälytin nimetään aina käyttäjänsä mukaan. Meillä valkoinen mollukka on luonnollisesti Mila´s Nabby. ♥ Meiltä Nabby saa kyllä täyden kympin, muuta itkuhälytintä tuskin tullaan tässä taloudessa tulevaisuudessakaan näkemään - SUOSITTELEN !

Nabby.fi -laitat oman hälyttimesi helpoten tilaukseen ja löydät laitteesta myös paljon lisäinffoa. Kannattaa käydä kurkkimassa.

Huippua viikonloppua teille ihanat ! 



Yhteistyössä, Nabby



10 kommenttia:

  1. Hei, oon miettiny tätä Nabbya... mutta! Osaatko arvioida kuinka paljon tuo bluetooth+sovellus syö puhelimen akkua? Kiitos! Terv. Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun puhelimessa ei ainakaan oo syöny normaalia enempää akkua, tosin pisimmillään Nabby on ollut yhtäjaksoisesti päällä reilun tunnin :)

      Poista
  2. Kiva löytää uusi Jyväskyläläinen äitibloggaaja! Jee :) meillä taitaa ollakin yhteisiä tuttuja.. mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, mä oon kans pyörähtänyt muutaman kerran sun blogissa mutta laiskistuksissa on jääny kommentoimatta :) Kiva kun löysit tänne mun blogiin kans. Kiitos samoin sinne ! Hmm...ketähän nää tutut on ;)

      Poista
  3. Meillä on myös tämä ja onkin pitänyt tehdä uusintabloggausta laitteesta koska en ole ollutkaan tähän pidemmän päälle kovin tyytyväinen. :(
    Suurin miinus laitteessa on, ettei tämä kanna edes meiltä hirsirunkoisesta talosta takapihalta etupihalle vaan yhteys katkeaa tuossa välissä, puhelimen pitää aina olla sisälläkin ihan lähellä vaunuja sillä seinustalla missä vaunutkin ovat ettei yhteys katkea, tämä on mielestäni erittäin suuri miinus itkuhälyttimelle jota juurikin tarvitaan siihen, että voi huoletta lähteä vaikka pihahommiin vauvan nukkuessa, nyt olenkin jättänyt hälyttimen kokonaan käytöstä koska menen isompaa aina vastaan tienhaaraan vauvan päikkäriaikaan ja Nabbyssa ei millään riitä sinne saakka kantavuus kun taas ikivanhassa Philipsissä riittää.
    Toinen miinut minun hermoilleni on yhdistettävyys, välillä puhelimen ja hälyttimen kanssa saa pidemmänkin aikaa taistella, että puhelin yhdistää Nabbyn, useimmiten joudun sammuttamaan puhelimen kertaalleen, että puhelin yhdistää, on tosi ärsyttävää kikkailla itkuhälyttimen ja puhelimen kanssa vesisateessa ulkona kun ei vain yhdistä.
    Tämä ei oikein valitettavasti meillä tuonut toivottua itkuhälytintä kun ajattelin, että tämä on tosi kätevä aina ottaa mukaan kun on niin pieni mutta molemmissa mummoloissa on sitä ongelmaa, ettei hälyttimessä meinaa riittää kuuluvuus sisälle saakka ja yhteys katkeaa erittäin herkästi, vaunujen pitää aina olla juuri tietyssä paikkaa ja samoin oman puhelimenkin jotta yhteys säilyy.
    Varmasti kerrostaloon oikein oiva peli kun kantavuuden ei tarvitse riittää kovin pitkälle mutta näin omakotitalossa jossa kantavuutta toivoisin pidemmällekkin niin tämä on kyllä valitettavasti vähän huono, samoja mietteitä sain myös ystävältänikin jolla on sama hälytin ja hekin asuvat omakotitalossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Meeri kokemuksien jaosta ! Ikävää että se ei teillä oo pelittänyt toivotulla tavalla :/

      Poista
  4. Kasvaako Milalla tukka ollenkaan?

    Ihana blogi luin alusta asti parissa päivässä kaikki postaukset:) ja ihana Mila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvaa kyllä, melko hitaanlaisesti vain ja haituva on aivan blondia :)

      Ihana kiitos, toivottavasti pidät jatkossakin <3

      Poista
  5. Hei! Tuli mieleen random kysymys, voi olla että olet vastannut tähän jossain ennenkin: käytitkö jotain tiettyä raskaus -sovellusta, kun odotit Milaa? Suosituksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ! Joo käytin kyllä, mutta nyt mun on mahdoton muistaa mitkä app:ien nimet oli :/ mä koitan jostain selvittää ja tuun ilmottaa tähän myöhemmin :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3