perjantai 1. helmikuuta 2013

Hormoonihirmu

Yöllä ja aamulla syyllistyin siihen ensimmäistä kertaa, ylenpalttiseen huolestumiseen.
Eilen illalla tuli pari harjoitussupistusta ihan yhtäkkiä, kun nousin sohvalta ja 
iltaa kohden masua rupesi ihan tosissaan särkemään. Nukkumaan mennessäni
pyörin ja hyörin eikä unen saamisesta tullut mitään ja pari kertaa supisti vielä yölläkin..
Huolta rupesi lisäämään myös se että eilen koko päivän aikana en ollut tuntenut pienen liikkeitä
lainkaan.. vaikka tosiaan olin luvannut itselleni etten huolestu vaikka bebe olisi välillä vähän
laiskempi liikkumaan, kun eihän noita liikkeitä tarvitse "laskea" ennen kuin rv30 tietämillä.
Mutta minkäs teet kun vauva on jo reilun viikon ilmoitellut joka päivä itsestään usein päivän aikana, väkisinhän siinä huoli tulee kun KOKONAISEEN päivään ei mitään tunnu. Aamulla mun 
piti lähteä viemään Nikoa töihin että saisin auton, jotta pääsisin päivällä hakemaan
Denyn porukoilta, mutta tuo särky jatkui edelleen ja tulihan siinä itku ihan pelkästä huolesta ja 
jäin vain nukkumaan. Taisi mennä Nikon aamu myös ihan pipariksi kun mun huoli tarttui myös siihen..

Onneksi huoli oli ilmeisimmin turhaa. Soitin vielä TK päivystykseen ja kyselin että onko nää supparit ja särky ihan normaalia + sikiön liikkumattomuus. Sieltä sitten sanottiin että kuulostaa aivan harmittomilta harkkasupistuksilta, mutta viikonloppu kuulema pitää ottaa aika iisisti ettei supistuksia rupea tulemaan tiheämmin. Maanantaina on onneksi taas neuvola missä pääsee kuulemaan pienen sydämen äänet. 
Mahaa särkee ajoittain edelleen mutta puolenpäivän aikaan nuppu rupesi taas jumppaamaan 
ihan tosissaan. Hormooni-itkuthan siinä taas tirahti helpotuksesta. Odottavan äidin elämä
 on kyllä aikamoista tunteiden vuoristorataa, sen oon tässä muutaman viime viikon aikana oppinut huomaamaan, samoin myös varmasti Niko. Tähän asti ollaan kyllä kaikilta itkupotkuraivareilta vältytty ja lähinnä tää neiti on vaan entistä herkempi, itku tulee melkein mistä vaan, kuten vaippamainoksista !

Olis kyllä tosi jees jos maha rupeis nyt rauhottumaan, illalla suunnitelmissa olis mennä
käymään Amandalla ja Jonilla kun porukka on lähössä ulkoilemaan. Olis niin kiva päästä
vähän ihmisten ilmoille ja nähä tyttöjä. Peukut pystyyn siis.

Toivotaan että tästä tulee anyway hyvä viikonloppu ja nyt tää mamma relaa
ja lopettaa huolehtimisen.

 
rv21

Meidän nuppu on jo ihan minivauvan kokoinen ja näköinen. <3


Essi 

4 kommenttia:

  1. Et oo ainut huolehtija! Mullakin jos toinen ei liiku paljoa niin heti huolestuu :/ Onneksi on tuo oma kotidoppler jolla voi ne sydänäänet ees kuunnella, helpottaa paljon!
    Mulla on aika usein noita harjoitussuppareita jo tullut ja nyt oli vähän kipeempiä kun flunssa iski päälle :/ Soitin varulta neuvolaan ja sanoi että ei varmasti mitään hätää, mutta pitää olla ihan rauhassa vklopun yli. Maanantaina sit on neuvolassa käynti, joten siellä varmasti kattovat sit vielä tarkemmin tilannetta tarvittaessa :)

    VastaaPoista
  2. Täälläkin on monesti mietitty sitä dopplerin hankintaa mut joka kerta sit päädytty siihen että ei sitä osteta. Ainakaan enää, kun tuo on kuitenkin niin aktiivinen että ilmottelee itestään niin paljon. Saa nähdä pärjätäänkö loppuun asti ilman ;) voi ei, toivottavasti sielläkin supistukset rauhottuu. Hahaa, mullakin on maanantaina neuvola, hyvin samaan tahtiin siis mennään neuvoloidenkin suhteen. Täällä onneks masu on rauhottunu ja pikkunen potkinu taas samaan tahtiin kun ennen torstai-perjantai akselia ! Paranemisia sinne :)

    VastaaPoista
  3. Voi Essi pieni! Haleja!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tää odotus ihan aina oo ruusuilla tanssimista. Haleja sinne myös ! <3

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3