sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Mamma-pukeutumista


 Tänään se tulee, tän blogin ensimmäinen vaate-postaus. 
Tää aihe rupeaa nimittäin olemaan aika ajankohtainen juttu muuttuvan kropan ja
 kasvavan masun kanssa.

Mulla ei koskaan oikein ole ollut mitään erityistä tyyliä, mutta legginssien nimeen
oon vannonut teini-iästä lähtien. Mukavat jalassa, ei purista eikä kiristä mistään kohtaa.
Toisekseen en oo koskaan löytänyt niitä "täydellisiä farkkuja" mun kropalle, 
levee lantio ja lättänä pylly, sellaselle vartalolle ei vissiin ole olemassa hyvää mallia,
missä housut ei lököttäis pyllyn kohdalta. Siispä mä oon tyytyny tähän "helppoon"
ratkaisuun eli legginsseihin ja tregginsseihin. Nyt raskauden aikana uus kova 
sana on ollu myös sukkahousut, ai että miten mukavat jalassa.
Viikko sitten sain tosiaan kaveriltani parit mammafarkut, mihin olen kyllä yllättävän
tyytyväinen. Tosin sama ongelma niidenkin kanssa on, lököttää pyllystä.. 
Pukeutumisen suhteen mulla on yleisestikkin motoksi muotoutunut, 
"mukavuus ennen kaikkea", etenkin nyt raskaana.

Äitiysvaatteita en ole ostanut vielä lainkaan, lukuunottamatta noita
saamiani farkkuja. Yritän myöskin pärjätä mahdollisimman pitkään
ostamatta mitään, sillä vaatekaappini koostuu muutenkin joustavista ja 
vähän väljemmistä vaatteista, joten vielä ainakin on masu mahtunut normi
kuteisiinkin. Tosin onhan tässä vielä 4kk masun kasvatusta edessä, että voi olla
että jotain paitoja, legginssejä ja sukkahousuja joutuu vielä shoppailemaan.




Äitiysvaatteista myös kiskotaan aivan hirveitä summia, 
olen löytänyt jo muutaman kivan verkkokaupan missä voisi 
ollakkin jotain mun mieleen mutta sellasia hintoja en ikimaailmassa
maksaisi vaatteista joiden käyttöikä on niin minimaalinen.
Joten tässäkin asiassa saa turvautua tarpeen tulleen tuttuun ja turvalliseen H&M:n
valikoimaan jossa hinta&laatusuhde on kohdallaan ja vaatteetkin ihan kivoja.

Mitenkäs teillä muilla odottavilla, oletteko jo turvautuneet mammavaatteisiin vai pärjänneet
vielä tavallisilla vaatteilla ? Jos olette jotain mammakuteita ostaneet niin mistä ?
Tässäkin asiassa olis kiva saada vinkkejä jos ootte tehneet löytöjä.

 ♥ Essi

12 kommenttia:

  1. Mulla on kolmet mammafarkut, yhdet sain kaverilta ja kahdet olen itse tilannut H&M:ltä :) Kaverilta saadut on Mamaliciouksen farkut ja ne sain ilmaiseksi. Mammafarkut on ihan huiput, itse rakastan niitä :D huippukivat jalassa ja ei kiristä eikä purista :) itse on suht helppo löytää farkkuja, ne istuu ihan hyvin. Omia farkkuja oon jo muutamat jättäny kaapin pohjalle lojumaan ja odottamaan sitä, että taas mahdun niihin. Tai no, mahtuu ne edelleen päälle, mutta napit ja vetskarit kiristää, puristaa ja ahdistaa niin pirusti että en tykkää yhtään. Mammafarkkujen lisäksi legginsit on ihan ykköset! :D ne on kanssa ihan huippuhyvät jalassa. Mulla löytyy kolmet "talvilegginsit" myös, joten ei tarvii ees paleltua. Pitäs kans noita sukkahousuja kokeilla :)
    Mammapaitoja en aio hommata, mulla on sen verran paitoja kaapissa, joihin mahdun varmasti isollakin mahalla, joten en niitä rupee hommailee :)
    Mammatakin löysin kirppikseltä ja se on kans ollu hyvä hankinta, alko omissa talvitakeissa jo vetskarit vähä kiristää, joten ajattelin olla niitä rikkomatta ja onneks tuo mammatakkiki sitten löytyi :)

    Minustaki jotku kaupat pitää ihan hirveitä hintoja noilla kamppeilla, juurikin kun ottaa huomioon että niitä ei pidetä kuin jokunen kuukausi vain....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin kyllä luulis noilla jo kesäkuuhun pärjäävän :) Mulla onneks talvitakkien suhteen on vielä masu mahtunut mut keväällä varmaan joku mammatakki pitää hommata..

      Poista
  2. Mama legginsejä ja tregginsejä h&m:ltä :) muutapa en ookaa hankkinut :)

    VastaaPoista
  3. Itse olen ostanut parit mammahousut H&M:ltä, mutta en muuta. Yllättävän paljon vaatteita olen saanut kavereilta ilmaiseksi ja samoin aion laittaa nämä omat sitten aikanaan kiertoon. Rahaa en halua äitiysvaatteisiin kovin paljon panostaa, koska käyttöaika on vain muutama hassu kuukausi. Omat suosikkini on ehdottomasti mammafarkut. Saa nähdä miten raaskin niistä joskus luopua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullahan on käyny hyvä tuuri kun oot saanu paljon. Ite mietin samaa et mammafarkkuja vois pitää ihan normaalitilassakin, ne on niin mukavat :D

      Poista
  4. Itse en raskausaikana ostanut yhtäkään raskausvaatetta, omilla vaatteilla menin :) Kaapista kuitenkin löytyy jonkinverran väljiä ja joustavia vaatteita, joten hyvin meni päällä! Muutamat farkut jäi kyllä pieniksi, mutta tregginssit/farkkulegginssit oli loppuviikoilla kovassa käytössä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Janina viel täälläkin puolella pikku typystä <3 Nyt pääsetkin sitten palautumaan ja käyttämään taas normi vaatteita !

      Poista
  5. IHANAA! Olen ettinyt jonkun nuoren naisen odotus/vauva blogia. Blogisi on aivan ihana <3. Täällä ruudun takana 21 vuotias tyttönen lukee mielellään teidän odotusaikaa! Laskettu aika täällä on syyskuussa!Blogin aloittamistakin olen harkinnut ja sinun blogisi lukemisen jälkeen innostus vain kasvoi! ihanaa! Jään seuraamaan! :) Mukavaa viikonalkua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ! Ihana kuulla että olet viihtynyt ja tykännyt. Tällänen positiivinen palaute piristää PALJON :) Suosittelen kyllä blogin aloittamista, tästä jää sitten kiva muisto odotusajaltakin ! .. tää on myös melko koukuttava harrastus ;) Onnea myös sinulle odotukseen ja tervetuloa mukaan ♥

      Poista
  6. Mä pääsin helpolla, kun oli kesä ja syksy. Ostin mä yhen kivan äitiystakin, jota voisin ehkä käyttää vieläki. Muutaman topin ja housut hankin myös, mutta niihin tais mennä yhteensä 20 euroa. Stockmannin outlet on hyvä paikka ;)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3