tiistai 19. helmikuuta 2013

Perheeksi valmentautumista !


Tänään meillä alkoi perhevalmennus. Aika jännää. 
Tämän ensimmäisen kerran aihe ei ollut ehkä sieltä mielenkiintoisimmasta
päästä, hammashoito & liikenneturva. Puolitoista tuntia tuo setti kesti, ja
 koostui aikalailla melkoisen itsestäänselvistä asioista, mutta tuli siellä myös 
juttuja mitä ei ole välttämättä tajunnut ajatella. Kuten se että miten
odottavan äidin täytyy turvavyötä käyttää, masun alla eikä päällä jne jne.
Hammashoitoon liittyvät asiat olivat kyllä ehkä melko turhia, mutta tulipahan 
nekin kerrattua. Meidän lisäksi oli 6 muuta pariskuntaa ja vähän odotetustikkin, me taidettiin 
selkeesti olla nuorin pari. Ilmeisesti Jyväskylässäkin riittää odottavia äitejä paljon, kun noita perhevalmennuksia ei ole yhdistetty muiden asuinalueiden kanssa vaan saa
käydä ihan oman alueen neuvolassa.

Ihan kivaa kun kevään aikana on nyt sitten muutakin odotettavaa kuin  pelkät
neuvolakäynnit, ja tosiaan aiheet muuttuvat tän ekan kerran jälkeen myös paljon
 mielenkiintoisemmiksi. Perhevalmennuksen aikataulut ja aiheet menevät meillä seuraavasti;
29.4, Muuttuva elämäntilanne
6.5, Elämää vauvaperheenä
15.5, Imetys
 ?, Synnytys
Eli tuo synnytys "luento" järjestetään joka lauantai Keskussairaalalla ja sinne kannattaa mennä
rv32 jälkeen, muuten ei ole väliä eli voi mennä omien aikataulujen mukaan.

Mitenhän näissä perhevalmennuksissa on eroavaisuuksia kunnittain ?
Miten muilla odottavilla, onko samoja aiheita ja ootteko päässet jo valmennettavaksi ? ;)

Yhdistän tähän postaukseen taas mamman asukuvaa. Oon nimittäin ihan innostunut
luomaan noita kuvakollaaseja kun tajusin hakea koneelleeni Picasan.
Ja mä muuten valehtelin teille, ettei mulla oo muita mamma vaatteita kun ne
parit farkut. Onhan mulla, tuo H&M mama farkkut-tunika, tää oli vielä aika hassu
sattuma miten tän sain jo aikoja sitten. Yksi mun kaveri oli viemässä vaatteita kirpparille,
ja antoi mun plärätä vaatteet läpi ja ottaa haluamani. No tää farkku-tunika lähti
mukaan ilman että edes sovitin tai kattelin kummemmin, sitten kotona huomasin
että jaahas täähän on äitiysvaate ja ei ihan istunu päälle ilman tuota vauvamahaa..
Aika jännä juttu sillä tää mun kaveri ei myöskään ole raskaana edes ollut ja
on varmaan mua puolet pienempi, ei ois ehkä odottanut että siltä löytyy joku äippävaate.



Kynnet sai myös tänään uutta väriä ja kuvioo. Mä oon vähän tykästyny
tekee aina jotain extraa kun lakkailen kynsiä, enää ei simppeli yksi
värinen tälle neidille riitä.


Tänään saatiin taas karvakamuja kotiin, ja oikein kaksin kappalein. Deny oli torstaista asti
 lomailemassa "mummolassa" ja Peku tuli myös tänään meille pitkästä aikaahoitoon
muutamaksi päiväksi. Saa nähdä miten noiden kanssa nyt pärjätään kun Denyllä on selkeesti
 kevättä rinnassa, sillä se on taas ruvennu hyppimään muiden koirien selkään. Pitää ihan
tosissaan viedä se nyt kevään aikana pallien leikkaukseen jos se vähän rauhoittais tota
 pikku-kaveria, se kun on joka tapauksessa tässä lähiaikoina edessä tuon
laskeutumattoman toisen kiveksen takia. Reppana.



Käytiin illalla noi dogit siis vielä hakemassa, Peku napattiin eka kyytiin ja sit mentiin
mun vanhempien luo kahville ja hakemaan Deny. Mun pikkuveljet
Atte ja Veeti oli ihan innoissaan Pekusta, huvittavaa poikien mielestä
oli se ettei Daisy alias Peku näytä kuulema yhtään tyttökoiralta. No lasten
suustahan se totuus tulee.

Nyt tuli melkoisen sekainen postaus ja ehkä vähän liikaakiin asiaa,
aina ei voi olla ihan johdonmukainen ja yksinkertainen..
Mutta huomenna mä postailen teille vähän Buzzador juttuja, mikä on mullekkin
vielä aika uus juttu mihin lähin mukaan pari viikkoa sitten.

Nyt mä katon nauhalta vielä Uuden päivän ja painun unille !

Kauniita unia myös teille kaikille ihanille ♥

♥Essi

4 kommenttia:

  1. Mulle ei ole mitään mainittu neuvolassakaan perhevalmennuksista, en tiedä, ehkä niitä ei ees järjestetä täällä. Pieni paikkakunta niin voi olla, että odottajia ei sitten ole tarpeeksi sellaisille... Joskin en tiedä oisinko mennykään, kuullu lähinnä vaan että itsestäänselvyyksiä kerrotaan :D Mut meillä kuitenkin on tulossa tutustuminen synnärille + jonkinlainen synnytysvalmennusluento tmv :)

    PS. Ihana tuo farkkutunika! Ja nuo kynnet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kummallista kyllä ! voihan se toki olla niin että teillä on myöhemmin noita valmennuksia tai sit tosiaan ettei järjestetä ollenkaan.. kannattaa kyllä kysästä neuvolassa seurvaan kerran että miten on :)

      Kiitos, mäkin tykkään nyt kun sille on käyttöä :)

      Poista
  2. Voi vitsi mitkä kynnet! Jos vaan itsekin jaksais, viittis ja osais väsätä :D

    http://fashiontipsy.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Harjoitus tekee mestarin ;) luppo aikaa voi kuluttaa kynsileikeillä kivasti, eikä noin yksinkertaiset vaikee oo tehä..

    Hei ihanan oloinen blogi sulla Sofia, pitää joku päivä lueskella tarkemmin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3