maanantai 18. helmikuuta 2013

Raskauden ei niin ihanat oireet...


Ajattelin kirjoitella vaihtelun vuoksi vähän negatiivis sävyisemmän postauksen, näiden yltiö
positiivisten ja lässynlässynlää tekstien vastapainoksi. Katotaanpa miten onnistun.
Aiheena on siis raskaus oireet, joita tällä mammalla on kyllä ollut yllin kyllin. Nikon sanoin,
 "Sä oot kyllä käyny kaikki raskauden oireet läpi, etkä minkään helpoimman kaavan kautta.". 

Ensinnäkin koko raskaus kävi ilmi näiden alkavien oireiden takia.
Epäilykset heräsi 24/7 pahoinvoinnin ja lämmön nousun vuoksi.
Testi tehtiin ja raskaana oltiin jo raskausviikolla 5, pari päivää testin tekemisestä paras
kaveri olikin jo vessanpönttö. Uhh, kropassa menee ihan kylmiä väreitä kun mietinkin
tuota aikaa kun mikään ei pysynyt sisällä. Noina viikkoina pilattiin moni lempi ruoka..
 Tätä puklailua mulla kesti lähes rv14 saakka, ja se alkoi jo rv6, joten muutama viikko
siinä tuli voitua melko huonosti. Huhhu, onneksi tuo on taakse jäänyttä elämää,
tosin silloin se tuntui ihan loputtomalta...

Jatkuvan pahoinvoinnin myötä tuli hyvin äkkiä kuvioihin myös aivan lamaannuttava
väsymys, joka on kyllä jäänyt kuvioihin oksentelun loppumisen jälkeenkin..
Ei tosin aivan niin voimakkaana. Edelleenkin voisin nukkua lähes kellon ympäri, johtuen
varmasti nykyään myös unettomuudesta sillä öisin on entistä vaikeampi löytää nukkuma
asentoa jo kasvaneen mahan kanssa.. Onneksi kuitenkin pikkuhiljaa ollaan päästy jo
paljon energisempään keskiraskauteen ! Tuo ensimmäinen kolmannes meni ihan
kuin jossain sumussa, nyt jälkikäteen ajateltuna..

Viime kuukausien aikana Niko on varmasti useaan otteeseen miettinyt
millaisen hormoonihirviön kanssa elää nykyään. Mielialan vaihtelut ei paljon aikaa
ja paikkaa katso. Välillä kyllä  ihan sääliksi käy toista kun tää neiti saattaa ruveta mököttämään
täysin syyttä suotta. Toisaalta positiivistä on se että mitään itkupotkuraivareita ei meillä oo
kertaakaan vielä nähty ja toivottavasti jää näkemättäkin. Mökötys ja itku ovat vain
normaalia herkempiä esiintymään tässä taloudessa, tosin niitä tasoittaa myös ylenpalttiset
rakkaudentunnustukset ja onnellisuuspuuskat.

Ensimmäisten kuukausien aikana astui myös iho-ongelmat peliin.
Minulla on aina ollut tosi hyvä kuntoinen iho, teini-ikä selvittiin finneittä ja ensimmäinen
kunnon finni tuli vasta 20-vuotiaana ja senkään jälkeen ei ole naama näpyillä kummemmin ollut.
No tähän asiaan saatinkin muutos raskauden myötä, naama kukki kuin kukkaketo ja talven
pakkasten myötä siihen yhdistyi kuiva ja hilseilevä iho. Jes. Aikamoinen kombinaatio.
Marraskuussa luovutinkin jo meikkien osalta, sillä ne eivät ainakaan hyvää tälle
naamarille tehneet. Nyt on ollut käytössä ainoastaan ripsiväri, kulmakynä ja huulikiille.
Kaiken maailman voiteita, kuorinta-aineita ja öljyjä on kokeiltu ja laihoin tuloksin.
Joulukuussa saatiin vielä kaupan päälle raskauden puhkaisema atooppinen ihottuma, jota
löytyy jo vähän sieltä sun täältä ympäri kroppaa. Tää ihon huononeminen on ollu kyllä kova
kolaus mun itsetunnolle, mistään raskauskiloista tai muista ulkonäöllisistä asioista en oo mieltäni
pahoittanut tai kummemmin vaivannut, mutta tää on kyllä ollut aika kova kolaus,
 kun iho on aina ennen ollut hyvän näköinen ja pehmeä kuin vauvan pylly.

Atooppista ihottumaa, käsissä poskissa ja muuaalla kropassa.

Onko kellään hyviä niksejä saada tuo atooppinen ihottuma kuriin ? Anyone ?

Mä nyt kerron asioista ihan niiden oikeilla nimillä, toivottavasti te lukijat ette ole ihan herkkähipiäisiä.
Yks lemppari oire on myös ollut tää aivan ihana ummetus. Tätä oiretta tuskin tarvii
avata tän enempää vaan kaikki jotka siitä on itse kärsineet ja muutkin varmasti tietää
tasan mistä on kyse. Levolac ja sääntö "älä kulje vesihanan ohi juomatta" on onneksi
tuoneet pientä apua tähän vaivaan.

Nivelten löystyminen ja selkävaivat ovat nyt uusimpia oireita. Kasvava maha
ja huonot uniasennot ovat varmasti suurimmat syyt näihin. Olen harkinnut imetystyynyn
hommaamista jo nyt raskausajalle, sillä monella on kuulema ollut siitä apua hyvien uniasentojen
löytämiseen. Toki olen jo perus tyynyillä yrittänyt saada apua asetoon mutta eihän siitä oikein
 mitään tule kun ne lentelee yön aikana mihin sattuu ja jatkuvasti herää korjaamaan asentoa.
Lantion löystymisen vuoksi on paikat ruvennu naksumaan, kuten nivuset ja lonkat.
Viime viikolla tunsin itseni kyllä kuin eläkelläis mummoksi kun lonkka oli parina aamuna niin kipeä
ettei pystynyt edes kunnolla kävelemään.. Onneks sentään oon säästyny vielä housuun pissaamiselta ! :D

Normaali tilassa kärsin lähes kuukausittaisesta migreenistä, joskus sitä on useamminkin.
Tää raskaus on vienyt kyllä tuon sairauden hetkellisesti pois,
päänsärkyä kyllä on edelleen ja usein, mutta onneksi migreenikohtaukset
ovat pysyneet poissa. En tiedä miten niistä selviäisi ilman lääkitystä, sillä raskaana
ei paljon Panadolia vahvempaa saa vetää.

Oudot unet ja painajaiset, on mielestäni myös aika ikävä "oire". Uni on niin
mielettömän levotonta ja painajais öinä tulee usein herättyä. Tosin onneks
en oo meidän taloudessa ainut joka kärsii näistä, sillä Niko kärsii tästä raskaus
oireesta myös. Ei kuitenkaan niin voimakkaasti kun minä, mua on jouduttu herätteleenkin
usein kun olen ollut niin vaikeana, pyöriny sängyssä, ähissy ja puhissu ja jopa itkenyt unissaan.
Kyllä tuo raskaus voi vaan vaikuttaa niin moniin asioihin, jännää.

Tässä nyt suurimmat ja ikävimmät oireet, tulihan niitä aikamoinen lista ja jotain
varmasti jäi mainitsemattakin. Saa nähdä saako nää oireet jatkoa vielä
tulevien kuukausien aikana. Toivottavasti ei, tässä on jo ihan riittämiin.

 Oi jospa viimeinen kolmannes toisi sen kaivatun,
raskaushehkun ?  ♥ ..vai onkohan sitä edes olemassa..

Essi





15 kommenttia:

  1. Mulla ihan samat oireet lukuunottamatta tuota atooppista ihoa :/ Se raskauden hehku tulee poikavauvojen aikana ainoastaan :D nimimerkillä edellisessä raskaudessa ei mitään oireita ja olin ehket kauneimmillani ikinä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi, tsemppiä siis sinnekkin suuntaan oireiden kanssa ! :/ Onneks voi lohduttautua sillä että tää tosiaan on vain hetkittäistä, tai ainakin toivottavasti saa sen oman hehkun takasin sit raskauden jälkeen !

      Poista
  2. Itsellä atooppinen exeema käsissä ja ainoa keino taltuttaa se on Ceridal Lipogeeli! Kokeile! Se on täysin öljypohjainen eli ei siis sisällä ollenkaan vettä. Paksua, tahmaista mutta auttaa. Yöksi vaan koko kropalle ja vaikka legginsit sekä pitkähihainen suojaamaan petivaatteita. Maksaa apteekissa reilu 12€. Nykyään ei saa reseptillä, ei ole kelakorvattava:))

    VastaaPoista
  3. Sulla on ollut ikävän kuuloinen pahoinvointi :/ Itsellä ei tartennu onneksi halailla vessanpönttöä, vaikka paha olo välillä olikin ihan karmea. Ja se väsymys yhdessä välin.... Välillä tuntu että ei jaksa silmiä auki pitää millään tavalla :D

    Mulle muutama on sanonu, että sen raskaushehkun huomaa minulta, mutta itsestä ei valitettavasti siltä tunnu :D Ehkä hyvinä päivinä pikkuisen, mutta yleensä kyllä ei.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu toi oli kyllä ihan kamalaa, rehellisesti sanottuna en kyllä toivo tollasta pahoinvointia kenellekkään tai tulevissa raskauksissa säästyis tollaselta :/ Oo onnellinen että sä et joutunut puklailemaan 24/7, se on yllättävän rankkaa !

      Poista
  4. ps. Dermosilin tuotteet (esim tämä: https://www.dermoshop.com/fi/products/3007-extra?r=/intent/moist) on kans hyviä atooppisen ihottuman hoitoon :)

    VastaaPoista
  5. Uuh...Ei kuule auta vaikka oottas poikavauvaa niinku joku tossa ylhällä mainitsi että se antais hehkua.

    Mä oon kans jo luovuttanut ton raskaushehkun suhteen :D Ei sitä varmaan tule minullekaan ollenkaan.

    Atooppiseen ihottumaan kokeileppa kylmäpuristettua kookosöljyä esim cocovin merkkistä...On ainakin itellä auttanut.

    Voin allekirjottaa kaikki nää samat oireet ja vaivat mitä sullakin on ollut (paitsi pahoinvoinnin) ja lisätä niihin vielä:
    -Nännien arkuus
    -Valkovuoto
    -Virtsaumpi
    -Alavatsan kouristelut
    -Aloitekyvyttömyys
    -Jalkojen ja lonkkien särky
    -Hajuherkkyys
    -Masennus
    -Alaselän, häntäluun kivut
    -Muistamattomuus
    -Närästys
    -Nenäverenvuodot
    -Hengästyminen
    -Rytmihäiriöt
    -Hb:n lasku
    -Verenpaineen lasku
    -Jatkuva flunssa
    -Matkapahoinvointi
    -Pistävää alavatsa kipua rasituksessa
    -Selkäsärkyä lapaluiden ympärillä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuota kookosöljyä on pitänytkin ostaa ihan masunkin öljyämistä varten, pitää siis kokeilla myös ihottumaan. No jos rehellisiä ollaan niin kärsin mäkin vielä oman listan lisäksi suuresta osasta sun ekstralistankin oireista :D

      Poista
    2. :D Voi meitä! Raskaana on toisaalta ihan kiva olla mutta kyllä mä niin ootan sitä aikaa että oon taas ihan normaalitilassa. :)

      Poista
  6. Mulla ollut aina atooppinen iho ja siihen ei oikein auta muu kun laittaa pahmpiin ihottuma kohtiin Hydrocortisonia ja sitten tietenkin päivittäinen rasvaus jollain paksulla rasvalla esim. Novalan tms. Ja rasvaa kannattaa kysyä myös apteekista, sielä osaa neuvoa kanssa.
    Vesi ja kylmä ilma on tosi pahaksi iholle, joten kannattaa välttää turhaa läträämistä suihkussa.
    Ja sitten ihohan tykkää auringosta, hapesta ja lämmöstä niin ulkomaan matka johonkin lämpimään ois kans aika hyvä ;) heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou nou. Miten mä pärjään ilman lähes päivittäisiä kuumia suihkuhetkiä jotka auttaa selkä- ja masusärkyihin :D Cortisonia oonkin jo koklaillu mut siitä ei oikein hirmusti ollu apua.. Oi tuo etelän reissu olis kyllä ihan ehottomasti kaikista paras vaihtoehto, voi vaan olla että ennen pienen syntymää ei reissuun pääse :/

      Poista
  7. Mulla taas raskaus toi migreenin, ja tosiaan monta viikkoa särki pää tosi paljon, ja monta päivää tulikin vain maattua pimeässä huoneessa, kun ei kestänyt kävellä pyörtymättä, eikä silmätkään tykänneet valosta ollenkaan. Panadol ei auttanut myöskään yhtään. :/ helpottivat sitten puolivälin jälkeen. Nyt seurana vaan ikävät lonkkasäryt,selkäkivut,kylkisäryt, turvotus, väsymys(yöt hankalia ison masun kanssa)ja mikä pahin niin kipeät supistelut :DD Sulla on kiva blogi, käy tsekkaamassa myös täällä mun kirjotuksia :)(jos kaipaat lukemista)

    http://pienenihmeenmatkamaailmaan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, aika ihmeellistä. Mä kun oon kuullut että raskaus on ainut toimiva 9kk migreenilääke. :D Ikävää kyllä että oot noin kovista säryistä joutunu kärsii.. mä en tosiaan tiiä miten kestäis ne kohtaukset pelkkien panadolien voimalla.. Kiitos, kävin lueskelemassa sunkin juttuja ! kiva blogi myös sulla siis ja aivan ihana teidän vauvanhuone !

      Poista
  8. Hei! Eksyin ensimmäistä kertaa blogiisi ja toivottavasti saat tämän viestin :) Atooppiseen ihottumaan auttaa joillakin rasvan ja ruokasoodan sekoitus. Varmaan turvallinen vauvallekin, kun ei mitään myrkkyjä imeydy.. Eli jotain perusrasvaa ja siihen sekaan ruokasoodaa. Kannattaa ainakin kokeilla. Tsemppiä viimeisiin hetkiin odotukseen! :) -Laura

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3