tiistai 23. syyskuuta 2014

FITMOM 3/26


Itseluottamus kasvaa kohisten, kolmannen viikon jälkeen oon viimein varma siitä että musta on tähän. Toki suuri syy siihen on viime viikon painokehitys, vaaka nimittäin näytti vihdoin sitä ratkaisevaa yli kilon, melkein kahden pudotusta viikossa.

VIIKKO #3
Paino / -1,8kg (-2,9kg)
Sali / 3/3
Lenkki / 4/3
Treeni/ 7/6
Ruokailut / reilassa

Luulen että merkittävä tekijä hyvään pudotukseen on aerobisen merkittävä lisäys kahteen ensimmäiseen viikkoon verrattuna. Toivottavasti tälläsiä aktiiviviikkoja ehdin taas pian vetämään. Ihan ärsyttää kun tällä viikolla on niin paljon menoja, että lenkit jää jälleen vajaiksi. Ensi viikolla on sitten kiinni otettavaa!





Mulla oli aikeissa kirjoitella oikea syväanalyysi mun viime lauantaisesta herkkuhimoromahduksesta, joka ei onneksi päättynyt repsahdukseen. Nyt kuitenkin kävi niin että bloggailuaikaa verotti huomattavasti uuteen työvälineeseen tutustuminen, meille nimittäin kotiutui vihdoin tänään uusi kone tuon aatamin aikaisen läppärin kaveriksi. Kello alkaa olemaan sen verran paljon että tän viikon katsaus jää väkisin näin tyngäksi. Palataan kuitenkin tähän aiheeseen hyvin pian! 

Loppuviikosta on tän projektin ekat vapaammat päivät tiedossa. Jipii! Perjantaina roadtrip Helsinkiin ystävän kanssa ja lauantaina perheen kera Tampereen kylpylään, KELPAA! Tulevan viikon jälkeen onkin sitten jo ensimmäinen kuukausi painettu. Sitten ENÄÄ viisi jäljellä ;)

Energistä viikkoa ihanat!

11 kommenttia:

  1. 1,8 KILOO VIIKOSSA! Vautsi, jatka samaan malliin Essi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks lähti, tää kulunut viikko ei oo mennyt kovin hohdokkaasti :D

      Poista
  2. Sä oot kyl tosi hyvin päässy taas vauhtiin:). Mäki ootan hirveesti pääsyä taas kunnolla treenaamaan. Tammikuussa sitten:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti on kyllä taas lähtenyt, vaikka vaikeuksiakin on ollut :) Malttia vaan, kyllä sä kerkeet !

      Poista
  3. ..Oih, ihan törkeen hyvä tulos 1,8kg viikossa :O Wow! :D Mulla vielä 1kg tavoitteeseen ja se on muuten tiukassa!:D Ei sillä, en ole sitä ihan tosissaan edes yrittänyt nyt tiputtaakkaan, eiköhän se siitä lähde.. :D (ja kohta kaikki tuplana takaisin, HAH no ei ) Mua kiinnostas sun syömiset, että mitä sä syöt päivän aikana!Mä niin kaipaan jotain vinkkejä , alkaa oikeesti jo tympäseen perus kanapihvi ja samat kasvikset. Yök. Mä todellakin nostan sulle hattua, että pystyt oleen herkuttelematta niin kauan. Mä oli sillon ihan aluks kun alotin painonpudotuksen niin n. kuukauden syömättä yhtään mitään herkkuja ja se teki aluks tiukkaa, mutta sitten sallin taas itselleni karkkipäivän viikkoon ja nyt tuntuu että ois mahdoton olla ilman sitä. :D Pläääh..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tasottaa tätä tän tulevan viikon nihkeetä tulosta :D Voi ei, no mut ne vikat kilot on aina tiukimmassa. Tsemppiä Mia <3 Ja hei, aika perus juttuja meilläkin syödään suurimmaksi osaksi, pitäs alkaa vähän panostamaan ja käyttää mielikuvitusta. Tosin oon suunnitellut jo juttusarjaa dieettiruoista, joten kyllä niitä tulee vielä ;)

      Poista
  4. .. ja jos lähetin ton kommentin miljoonatuhatta kertaa niin voi poistaa :``D Hitto tätä konettaa...

    VastaaPoista
  5. Minkälaisia lenkkejä ohjelmaasi kuuluu? Kävely, juoksu? Jokin tietty aika vai kilometri määrä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 45-60min per lenkki, reipasta kävelyä, intervallia, mitä nyt ite tykkään milläkin kerralla tehdä. Juosta en pysty pitkiä matkoja penikkataudin vuoksi. Kilometreinä lenkit vaihtelee paljon 5-10kilsan välissä.

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3