maanantai 29. huhtikuuta 2013

Viikonloppu & Lapsimessut


Viikonloppu oli muuten hyvin onnistunut, lukuunottamatta tuota auto farssia. 
Perjantaina kotoiltiin, tehtiin hyvää ruokaa ja katsottiin VOF:in finaali.
Aikaisin oli mentävä myös nukkumaan sillä suunnitteilla oli lähteä lauantai 
aamuna ajoissa ajamaan kohti Helsinkiä ja Lapsimessuja.

Lauantai aamuna heräiltiinkin jo ennen 7, tarkoitus oli lähteä 8 tien päälle, mutta
kappas vain tällä neidillä vähän aamutoimet kesti ja matkaan päästiin vasta lähempänä 9.
Hups.. Toinen puolisko sai taas vähän kiristellä hampaitaan tämän hitaan tapauksen kanssa.

Mama ja masu aamulla pirtskkana lähdössä messuilemaan.

Matka meni mutkattomasti ja reilun parin tunnin ajelun jälkeen oltiin Helsingissä. Messukeskuksen
huudeille kun päästiin huomattiin pian kuinka isoista messuista olikaan kyse, 
väkeä oli järjettömästi liikkeellä. Lapsimessujen lisäksi samaan aikaan oli mm. OutletExpo, 
PetExpo, Luomu- ja Lähiruokamessut sekä Kädentaitomessut. 

Pienoisen pettymyksen kieltämättä koin messujen suhteen, olin taas ladannut odotukset liian 
korkealle ja ehkä unohtanut sen että messut olivat suunnattu enimmäkseen jo lapsellisille. 
Luentoja ei suunnitelmien mukaan seurattu lähes lainkaan, missattiin esimerkiksi isä-miehille 
suunnattu synnytysluento joka olisi meille ehkä ollut hyödyllisin.. Lastenvaatteita messuilla oli mielin 
määrin, kaikilta ihanilta merkeiltä ja niihin olisikin voinut tuhlata vaikka pienen omaisuuden. 
Varmasti tulevaisuudessa tullaan käymään vastaavilla messuilla kun Nuppu on jo vuoden parin 
ikäinen, jolloin tuollaisesta tapahtumasta saa enemmän irti. Nyt on ainakin vertauspohjaa 
ensi viikonlopun Vauvamessuille jotka järjestetään Jyväskylän Pavilijongissa.

Jotain pientä kivaa meille kuitenkin tarttui mukaan messuilta; tuttinauha, tutti, body, housut, 
hoitotuotteita, ja pieni hoitolaukku. Muumivaippoja saatiin myös pari testeri pakkausta mukaan.



Messuilta en tajunnut räpsiä oikeastaan kuvia lainkaan, kumma juttu että havahduin tälläisestä
kojusta kuitenkin pari kuvaa näppäämään.. 



Messuilun jälkeen käytiin Nikon veljen kanssa syömässä kiinalaista, sekä vielä pika visiitillä 
missäs muualla kuin Ikeassa, tällä kertaa Vantaalla ! Messuilta saatin hyvä tarjouslipuke 
lastentarvikkeisiin, joten päätettiin sitten käydä hakemassa pinnasängyn reunapehmusteet, 
vauvanpeitto, lakanat pinnikseen ja muuta pientä tarpeellista mitä meiltä vielä uupui. Täytyisi taas 
päivitellä tuota BabyCheck-listaa kun muistaa ja kerkeää, kun on useampi hankinta jäänyt 
merkitsemättä.

Helsingistä kun kotiuduttiin illalla 8 jälkeen, Niko lähti viettämään vielä viimeistä poikien-iltaa 
ennen isäksi tuloa ja minä suuntasin Amandan luo missä oli monia muitakin tyttöjä. Oli mukavaa 
viettää aikaa pitkästä aikaa ihan vaan tyttöjen kesken, vaikka iltaan mahtuikin yksi kappale 
kolareita ! Vaiherikas ilta ainakin.

Eilinen menikin aika ohi, Niko veteli railakkaan yön jälkeen unia 3 asti iltapäivällä ja sen 
jälkeen päivä menikin lähes tulkoon manaillessa meidän huonoa tuuria ja pohtiessa että 
mitenhän hommat etenee.

Sellainen suht vaiherikas viikonloppu on nyt täällä takana päin. Huomenna on ohjelmassa TAAS 
neuvola ja päästään näkemään miten on Nuppu kasvanut parissa viikossa ja sen jälkeen vapun 
viettoon. Saa nähdä mitä kivaa sitä huomenna keksisi kun luvassa on rauhallisin vappu 
sitten miesmuistiin. Ideoita ? Mitä vappu suunnitelmia muilla on ?


Essi

7 kommenttia:

  1. Raskaus kyllä pukee sua, kaunis oot! Itekin haluaisin mennä tuonne Jyväskylän vauvamessuille mutta kun meillä tuo vauva on vasta yritysasteella niin en tiedä uskaltaako :D Jos tuttuja tulee vastaan niin on turha ees ruveta selittelemään mitään kun ne kuitenkin arvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria !! Saa nähä iskeekö nyt vielä viime metreillä kuinkakin paha raskauspöhö ja turvotus, aika tuuri käy jos ei :)

      Ei muuta ku joku valeasu päälle ettei tutut tunnista ;) hitsi, jos sulta löytyis joku kaveri messiin niin voisit laittaa sen piikkiin jos joku tuttu näkee ? Innolla kyllä odotan jo lauantaita ja sitä millaiset nuo messut ovat :)

      Poista
  2. Oletpas tehnyt ihania löytöjä! Me oltiin myös tuolla messuilla su kaverini ja 1 kk vanhan tyttäreni kanssa (hän on itse rauhallisuus). Voisi olla isommankin lapsen kanssa mukava mennä sitten tulevina vuosina vaikka sainkin pariin otteeseen potkumopokuskin varpaille. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin oon tyytyväinen kyllä löytöihin, vaikka olishan sieltä tarttunut mukaan enemmänkin vaikka mitä.. Yllätävän paljon siellä olikin ihan pikku pirpanoitakin vanhempien mukana messuilemassa, ja hyvin näyttivät viihtyvän suuresta hälinästä huolimatta.. :)

      Poista
  3. Ja taas niin tyylikkäänä! :) Mulle tuli aina kauhee raskauskuume ku näin just sun tyylisiä upeita mom-to-be:tä jossain ja tulis nytkin ellen ite olis raskaana ;) ihania löytöjä!!!! Tekis mieli lähteä shoppailee bebeille jotain! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Nanna, olet ihana :) Helppoo olla tyylikäs kun enää on vaan pari asukokonaisuutta mistä valita kun rupee masu olee sen kokoinen että vaihtoehdot käy vähiin..

      Pääset sä sieltä sairaalasta käsin hyödyntämään edes verkkokauppoja ? sun pitää pistää mies ostoksille ;) voin kyllä vain kuvitella mikä hinku sulla on.. paljon jaksamisia sinne <3

      Poista
    2. Samoin! :) haha nojoo varmasti tuntuu siltä, ku mullakin vielä viime viikolla kotona ollessa tuntui ettei enää mee ku mama leggarit ja pari tunikaa :D

      Tänään sain läppärin tänne ja nyt pääsen verkkokauppoihin, jee! Ja muutenkin paremmin päivittää blogia ja kattoo Täykkäreit yms. Kyl tää tästä :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3