torstai 4. heinäkuuta 2013

Mihin tää aika menee ?

Ensinnäkin pahoittelut hiljaiselosta, ja siitä että menin lupaamaan synnytyskertomuksen jo maanantaiksi. Meidät on yllättänyt täysin se että vauvan kotiin tulon jälkeen aika on saanut siivet ! Herätään porukalla aamuisin 8-10 välillä ja yks kaks aamusta on hypättykin taas jo iltaan. Päivät menee tissitellen, seurustellen vauvan kanssa, muissa hoitotoimenpiteissä ja onhan sitä kyläilty jo mummoloissa ja tutut käyneet ihastelemassa Nuppua. Aika ei yksinkertaisesti ole riittänyt blogille. Niin ja synnytyskertomus on aloitettu, mutta se on vielä kesken, haluan kirjoittaa sen ajan kanssa, kunnolla ja tarkasti. Itse synnytys kesti 15,5h joten kerrottavaa on PALJON ! Tänään tultiin ensimmäistä kertaa mökille perheenä. Aika ihanaa, heti kun saavuttiin tuli jotenkin rauhallinen fiilis. Ei kiire minnekkään, saadaan olla ihan rauhassa kolmestaan. <3 Pyrin elvyttämään blogin mahdollisimman pian, varmasti ensi viikolla palataan jo suht normaaliin postailu rytmiin kun Niko palaa töihin ja me jäädään Nupun kanssa kaksin kotiin päiviksi. Synnytyskertomus tulee mahdollisimman pian kunhan saadaan se valmiiksi ! Malttia sinne ruudun toiselle puolelle. ;)

7 kommenttia:

  1. No kyllä sulla olisikin prioriteetit vinossa, jos vauvan kanssa ensimmäisinä päivinä olisi vain bloggaaminen mielessä :) Ihania rauhallisia hetkiä vauvan kanssa teille sinne! Kyllä me lukijat täällä jaksetaan odotella kuulumisia :)

    VastaaPoista
  2. tiedän tunteen, tämän meidänkin 3viikkoisen kanssa päivät vaan menee! monesti ollaan ihmetelty että miten voi olla taas jo ilta vaikkei mitään "järkevää" olla edes saatu aikaiseksi koko päivänä :D eli älä nyt mitään stressiä tästä blogista ota, kirjoittelet kun ehdit :) kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  3. Äläpä sinä nyt tätä blogia mieti vaan nauttikaa nyt toisistanne. <3 <3 Kyllä me odotellaan!:)

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä kuin muut kommentoijat! Palaa blogin ääreen vasta silloin, kun aikaa tuntuu taas olevan muuhunkin kuin vauvan ihasteluun. Ensimmäiset viikot ovat varmasti kultaakin arvokkaampia. Täällä kans jännityksellä odotellaan milloin poksahtaa! :)

    VastaaPoista
  5. Mun on pakko sanoo, että tämä sun blogis on aivan mahtava! Olen jäänyt tähän koukkuun heti siitä hetkestä lähtien kun tämä vastaan tuli tuolta internetin syövereistä, ja luin sitten yhdessä illassa/yössä tämän läpi... Tuntuu, että tätä vaan janoaa lisää ja lisää ja lisää, oon jopa yrittänyt etsiä samantyylisiä blogeja, mutta tässä vaan on kaikki paikallaan... kuvat, mielenkiintoiset kirjoitukset jne... :D Älä ikinä lopeta tätä blogia... :DDD

    VastaaPoista
  6. Kyllä se vauva saa nyt viedäkkin kaiken ajan ja blogi jäädä kakkossijalle. Ei me vauvalliset ehditä lukemaankaan kaikkea :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3