Näytetään tekstit, joissa on tunniste lifestyle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lifestyle. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Uutta Suomessa - Black Swan Fashion





Viime viikolla sain viettää normaalia enemmän omaa aikaa (muuallakin kuin salilla ja lenkkipolulla) ja tehdä omia juttuja. Näihin omiin hetkiin kuului myös ihana ilta, ihanien naisten ja ihanien vaatteiden parissa. Evelina emännöi meille muille Black Swan -kutsuja. Tanskalaista naisille suunnattua uutta vaatemerkkiä meille oli saapunut esittelemään itse Black Swanin Suomen maavastaava, hurmaava Hennariikka. Hän piti meille lyhyen ja ytimekkään esittelyn vasta Suomeen rantautuneesta vaatemerkistä, yrityksestä ja tarinasta sen takana, tämän jälkeen päästinkin itse asiaan - sovitteluun, hypistelyyn ja ihasteluun.





Vaatteet veivät meidän koko blogiporukan täysin mennessään, ja jokainen meistä olisi voinut kotiuttaa koko malliston. Ihanan simppeleitä, mutta todella tyylikkäitä vaatteita pienillä kekseliäillä yksityiskohdilla. Kun tähän komboon lisätään vielä laadukkaat materiaalit ja loistava istuvuus melkein kropalle kuin kropalle on Black Swanin vaatteet miltein vastustamattomia.







Mulla on kroppaprojektin ohella kytemässä myös toinen missio, nimittäin oman tyylin muokkaaminen tai pikemminkin sen löytäminen. Tähän hankkeeseen sain myös apua kutsuilta, sillä saimme valita mallistosta kolme omaa lempparia, joista kaksi saadaan itsellemme. Mun valinnat kohdistui ajattomaan collaritakkiin, laskoshameeseen sekä neulemekkoon. Saa nähdä mitkä kaksi sieltä kotitutuvat, jännää! Esittelen vaatteet teille heti kun saapuvat, luvassa on blogin ensimmäiset asukuvat myös mamista ;)

Ilta oli kokonaisuudessaan mahtava, itseasiassa entistä spesiaalimman siitä teki se, että näimme ensimmäistä kertaa tällä porukalla ilman lapsia. Kaikki saivat keskittyä oleelliseen, tyttöjenjuttuihin, vaatteisiin, herkkuihin (paitsi tietty mä....) ja kuvaamiseen, eikä kenenkään tarvinnut samaan aikaan sinkoilla kullannuppujen perässä paikasta toiseen. Kiitos jälleen Paula, Laura, Melina ja etenkin Evelina ja Hennariikka! Toivottavasti vastaavanlainen ilta järjestyy uudelleen.


- Essi





tiistai 30. syyskuuta 2014

Miniloma + alekoodi syyslomalle



Meidät kutsuttiin Tampereen kylpylähotelliin miniloman viettoon Holiday Clubin toimesta. Irtiotto arjesta ei voinut tulla parempaan saumaan, sillä dieettielämä alkoi tuntua jo ylitsepääsemättömän raskaalta. Akkujen latausta tarvittiin kipeästi, eikä puitteet siihen tarkoitukseen olisi voineet olla tämän paremmat. Nyt on levännyt olo, virtaa riittää kuin pienessä kylässä! Tälläinen kylpyläloma kerran vuodessa on ihan MUST.







Holiday Club - Tampereen kylpylä on mulle ollut aina Lapinniemen kylpylä. About 15vuotta sitten lomailtiin perheen kanssa kylpylässä viimeksi. Odotukset oli kovat, sillä tuo kylpyläloma on jäänyt mieleen lapsuudesta vahvasti yhtenä parhaimmista perhelomista! Kylpylän miljöö on aivan ihanan mahtava, se henkii 1800-lukua jolloin kylpylähotellin rakennus on rakennettu alunperin puuvillakehräämöksi. Historian havinaa voi edelleen aistia, vaikka rakennusta onkin restauroitu ja ympärille rakennettu uusia rakennuksia. Hotellihuoneet ovat myös todella siistejä ja viihtyisiä, etenkin tuo meidän 4hh perhesuite oli todella mukava. Tilaa oli riittämiin, huoneistosta löytyi oma sauna suurella pesuhuoneella, "keittiönurkkaus", olohuone, parveke ja makuuhuone. Illalla Milan sai laittaa makuuhuoneen rauhaan nukkumaan ja me saatiin Nikon kanssa vielä viettää iltaa ihan rauhassa olkkarin puolella. Kieltämättä aika luxusta! Normaali hotskuhuoneissa ollaan kuitenkin samassa huoneessa koko ajan, joten tää oli ehdottomasti mukavampi vaihtoehto.





Illalla suunnattiin päivälliselle Tampereen keskustaan, ja jo vähän naurettavan perinteiseen paikkaan syömään. Koskarin Amarilloon. No mutta, perusvarma valinta, aina hyvää ruokaa ja hyvä palvelu. Kyllä oli muuten kiva ton mässäyksen jälkeen vetää uikkari päälle ja suunnata hotellin kylpyläosastolle...

Mä olin jopa vähän yllättynyt kun astuttiin kylpyläosastolle, että se oli lähestulkoon samanlainen edelleen kuin 15vuotta sitten. Aika ihanaa että se on pyritty säilyttämään mahdollisimman alkuperäisessä kunnossa. Tuli tosi nostalginen fiilis. Viihdyttiin reilu tunti pulikoimassa, Mila oli melko ihmeissään kaikesta. Täähän oli eka kerta neidillä kylpylässä/uimahallissa, kun meillä toi vauvauinti jäi välistä. Niin innoissaan kuitenkin pikku tyyppi oli, että ei varmasti jää viimeiseksi kylpylälomaksi meidän perheellä. Niin ja hei, sain mä ylipuhuttua ton "pissiallas"kammoisen miehenkin vihdoin altaaseen!







Ilta päätettiin skumpalla, ja aamu aloitettiin tietty hotelliaamiaisella. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi - vedettiin kyllä aika antaumuksella sattuneesta syystä. Pöydät notkui perinteisistä aamiaisbuffan herkuista ja kaiken kruunasi vastapaistetut vohvelit. NAM. Kieltämättä oli melko karu paluu arkeen heti iltapäivällä kun palattiin kotiin ja takaisin tiukkoihin ruokavalioihin. Mutta kyllä, yhden yön miniloma tuli todella tarpeen!





Nyt teillä lukijoilla on mahtava tsäänssi päästä myös lomailemaan syyslomien kunniaksi loppuvuonna edullisesti. Me Holiday Clubin kanssa tehtiin yhteistyödiili ja koodilla MIRACLESBLOGI saatte -20 % majoituksesta Tampereen Kylpylässä kylpylähotellissa tai loma-asunnossa. Koodi on voimassa 6.10.2014 asti, matkustusaika 20.12.2014 asti. Aika huippu juttu, eikö? 

Tee varaus kipin kapin TÄSTÄ!

Löytyykö muita Holiday Clubia suosivia lomailijoita ? Musta olis kiva kuulla suosituksia muista heidän paikoistaan, esim. talvea varten. Ensi vuoden puolella olisi suunnitteilla pieni talviloma, ja sitä silmälläpitäen olisi kiva kuulla muiden lomaideoita?


- Essi

maanantai 29. syyskuuta 2014

Instaweek #39


Vika instapostaus bloggerin puolelle, jänskää. Viime viikolla palattiin jälleen normirytmiin instassa, kun kuvia tuli nappailtua päivittäin. Mä tykkään niin paljon tosta sovelluksesta, saa helposti säilöttyä niitä ihan arkisiakin juttuja ja näkee muiden otoksia reaaliajassa. Mä oon ihan koukussa, tuskin tuli kellekkään enää yllätyksenä.



1. Lounas kohdillaan, nam! 2. Laiskat aamut.♥ 3. I FEEL GOOD! 4. Herkkuhimot kuriin protskuvanukkaalla.




5. Tilasin ekaa kertaa Fitnessgurulta, ja ei voi kun olla tyytyväinen palveluun. Paketti saapui 3päivässä. Nyt meillä on samis treenikalenterit Nikon kans, eikö oo söpöt?




6. Röyhelöpylly lähdössä ensimmäiselle kylpylälomalleen.



7. #carfie - lähdössä tyttöjeniltaan. 8. Vain elämää, pakko ainakin kuulla vaikka tien päällä! 9. Minilomalla - kyllä teki höpöniä! 10. Äiti ja tytär Tampereella.



11. Onnellinen SUSTA!


Seuraa Instagramissa, @essipieces !


-Essi


maanantai 22. syyskuuta 2014

Instaweek #38


Tää vuosi menee kyllä hurjaa vauhtia, nyt vuorossa jo 38.Instaweek -postaus! Se tietää myös sitä että tätä viikottaista haastetta on jäljellä enää 14viikkoa, samoin kun tätä vuotta. Aika kreisiä, kohta juhlitaan taas uutta vuotta!



1. Vesien "skumppa" Voss testissä. 2. Aamupala kohdillaan. 3. Suklaata, lakua, jädeä, toffeeta... mitä teemakuja! 4. Pikku sumu, mihin katosi puolet Kuokkalan sillasta? 


5. On se hotti, mun oma duunari!


6. #happymom shoppailupäivän jälkeen. 7. TÄTÄ ON OOTETTU - VAIN ELÄMÄÄ. 8. Milan talvi näyttää... öö aika pinkiltä! 9. Makrulootaa pikkupimulle. Ihan pikkasen teki myös äipän mieli!!!


10. Kauppajonossa ei ollut taas kellään tylsää, kun meidän mimmillä oli show päällä.


Seuraa Instagramissa, @essipieces !

Mamalifellä on myös tapahtunut tänään. Milalla oli aamulla ensimmäinen hammastarkastus, siitä enemmän juttua TÄSSÄ postauksessa. Muutenkin kommenttiboxissa keskustelua lasten hampaiden hoidosta, liity messiin ;)






keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Houkutuksia & itsekuria







 Herkullistakin herkullisemman näköiset tarjoilut, eikö? Ja arvatkaa vaan kuka koski pelkkään salaattiin ja ruistikkuihin? No meitsi, mutta voitte vaan kuvitella kuinka mietin mielessäni eilen Evelinan luona kuinka suussa sulavalta kakut muiden naisten ja lapsien suissa maistuivatkaan. En voi sanoa etteikö tekisi tiukkaa, koska todellakin tekee, mutta itsekuri on rautaa (ainakin vielä) ja sillä porskutellaan eteenpäin. Nää naiset on suorastaan huonoa seuraa dieettiläiselle. Deittaillaan kerran pari viikossa toistemme luona ja aina pöydät notkuu mahtavista tarjoiluista - joka kerta mä tyydyn nykyään vain kuolaamaan vierestä kun muut nautiskelee. Tosi hauskaa olla ainut porukan tyyppi, jolle pelkkä suklaakakun ajatteleminen tuo pari senttiä lisää jenkkiksiin. Aina ei nallekarkit mee tasan, no can do! Tervetuloa vaan seuraavan kerran meille tytöt, tarjolla on salaattia ja maitorahkaa :D






Mä muuten tiedän ihmisiä jotka laihduttaessaan, tai dieetillä ollessaan välttelee kaikenlaisia illanistujaisia ja kahvitteluja, musta se on vähän kummaa. Vaikka houkutuksia tottakai tulee nenän eteen niin ei se oo mun mielestä sen arvoista että jää vain kotiin nyhväämään. Itse en tän elämänvaiheen ajaksi osaisi, enkä kyllä pystyisikään jäämään vain kotiin ja skippailla kavereiden näkemisiä. Seinät siinä kaatuisi päälle. Kuinka muilla? Kyläilettekö ihan normaalisti vaikka herkut ovatkin pannassa?

Eilen tosiaan kokoonnuttiin jo toista kertaa tällä viikolla yhteen Paulan, Melinan, Katriinan ja Evelinan kanssa, ajatuksena vähän inspiroida ja opettaa toisillemme valokuvausniksejä. Eipä sitä valokuvaamisesta ehdittyy oikeastaan sanallakaan keskustella, kun normi tyttöjenjutut oltiin saatu käsiteltyä oli taas kolme tuntia hurahtanut kuin siivillä. Vaikka sanoin että nää naiset on huonoa seuraa dieettajalle, on ne parasta seuraa äidin ja bloggaajan näkökulmasta. Joka kerta saa yllättyä miten sitä juttua tällä porukalla riittää ja miten kaikki menee yks yhteen. Samoin lapsilla, ne viihtyy niin hyvin yhdessä, tosin aina lopputreffeistä into ja vauhti tuntuu vähän menevän yli. Se taitaa olla aika ominaista tuon ikäisillä pienillä.

Ensi viikolla suunniteltiin uusi valokuvausilta - tällä kertaa kaupungille salaatti-illallisen merkeissä ja vielä ilman lapsia. Jospa tällä kertaa pääsisimme jopa vähän kuvailemaan ja oppimaan toisiltamme uutta. Toivottavasti ilta tuottaa valaistumisia oman kuvailuräpellyksen kanssa, olisi ihana saada blogiin vähän laadukkaampaa kuvamateriaalia tulevaisuudessa aikaan!







tiistai 16. syyskuuta 2014

FITMOM - 2/26 & KUVAKILPAILU


2. viikko - johan helpottaa! Ekan viikon taistelun jälkeen tää alkaa vaikuttaa jo ihan normisetiltä. Tosin en voi valehdella etteikö yksi herkkupäivä viikossa himottaisi. No sen aika on sitten joskus, mutta ei vielä. Vielä pitää taltuttaa makeanhimo iltaisin mustikkarahkalla jonkin aikaa. Tosin elämä ilman sokeria on ihanasti paljon energisempää, joten sen puolesta ei voi valittaa.




Aikataulujen kanssa on vielä tekemistä, kuinka löytää juuri ne sopivat treeni- ja lenkkihetket vuorokaudesta ja VIIKOSTA? Mun treeniohjelmaan kuuluu 6 harjoitusta, kolme salia ja kolme lenkkiä, mikä jättää viikkoon yhden välipäivän. Ekalla viikolla oltiin 2päivää flunssassa ja viime viikkokin jäi yhden lenkin vajaaksi, tähän kolmanteen viikkoon parannettavaa siis löytyy.

VIIKKO #2
Paino / -0,6kg (-1,1kg)
Sali / 3/3
Lenkki / 2/3
Treeni / 5/6
Ruokailut / OK

Salilla alan saada taas homman jujusta kiinni, treeni kulkee päivä päivältä paremmin ja se lisää rutkasti motivaatiota. Parasta on päästä treenaamaan Nikon piiskan alle, vaikka siltä se ei varmasti ulkopuolisen silmään näytä, mulla taitaa olla vähän auktoriteettiongelmia treenatessa Nikoa kohtaan :D Mutta kuitenkin kun toinen piiskaa ja tsemppaa vieressä saa itsestä parhaiten mitattua kaiken ulos. Esimerkiksi voisi nostaa sen että yksin olen vetänyt jalkaprässiä 70kilolla ja nyt N kasasi mulle työsarjoissa kelkkaan hurjat 110kiloa viime treenissä, mikä on hullu kehitys niihin vuoden takaisiin treeneihin kun lähtötaso oli nolla. Tuo kertoo myös siitä millainen ongelma mulla on luottaa ja uskoa itseeni, mutta kyllä sekin puoli tässä projektin mittaan varmasti paranee. Tästä on hyvä jatkaa uutta viikkoa!




Postauksen teemaan sopien ja kuten otsikkokin kertoo, on aika pyöräyttää käyntiin motivoiva kuvaskaba! Eli nyt TE saatte räpsiä niitä motivaatiokuvia jotka saa juuri sut ja meidät muut inspiroitumaan liikkumaan ja elämään terveellisesti. Kilpailun pääsen järkkäämään yhteistyössä CupoNationin kanssa ja voittajalle jaetaan 50euron lahjakortti Zalandolle. Tällä voi sitten vaikka tehdä hankintoja sinne omaan treenivaatekaappiin!

Näin osallistut kilpailuun;

1. Julkaise omassa blogissasi ottamasi treeni/motivaatiokuva.
2. Liitä kilpailukuvan yhteyteen tämä teksti postaukseen - ”Osallistun tällä postauksella kilpailuun jonka ovat järjestäneetPieces of Miracles –blogi ja CupoNation.”.
3. Linkitä blogipostauksesi tämän postauksen kommenttikenttään, jotta tiedän että olet mukana.

Kilpailu alkaa NYT ja osallistumisaikaa on ruhtinaalliset kaksi viikkoa, eli 30.9 saakka. Nyt niitä energisiä, motivoivia ja inspiroivia treeni- ja ruokakuvia ottamaan! Ainiin, ja voittajan muuten valitsee meikä ;)

ONNEA KISAAN!

PSST! Jos Zalandolta tulee muuten shoppailtua usein, kannattaa hyödyntää tämä Zalando-alennuskoodi ja muutenkin tsekkailla CupoNationin tarjoamia alennuksia. Sivuilta löytyvillä koodeilla tekee oikeasti rahanarvoisia säästöjä. Itse ihan yllätyin kuinka moneen paikkaan ja miten hyviä alennuksia sivuilta löytyy! 



Jos itse osallistuisin kilpailuun, kuvani voisi olla esimerkiksi tämä, treenin jälkeinen voittajafiilis on niin parhautta! ...pikku tärinäkin taitaa olla käsissä, sen verran heilahtaneita kuvia! Haha, mutta ei anneta sen haitata, idea tuli varmaan kuitenkin selväksi.





maanantai 15. syyskuuta 2014

Instaweek #37




1. Mom & daughter ♥ Royaltit kuvasta @minishowblogille.




2. #saliselfie 3. Maailman söpöin töhöttäjä merinovillavaatteissaan.




4. Perjantaifiilis. 5. Vähän erilaiset treffit, ehkä romanttisimmat ikinä - fitnesskisoissa :D


6. Kesän kuvauksia - nyt syksyllä kuvataan pian lisää tätä neitiä ja mm. perhepotretteja myös.


Seuraa Instagramissa, @essipieces !