Sitä on ollut liikkeellä nyt monen monituisessa blogissa, etenkin näissä perhe painoitteisissa versioissa. Vaikeroidaan muutamien samojen kysymysten äärellä. Mihin vetää yksityisyyden raja ? Näyttääkö lapsien kasvokuvia blogissa vai ei ? Antaako itsestään enemmän kuin pelkän pintaraapaisun ? Eli kätännössä ollakko vai eikö olla ? Kirjoittaako blogia vai lopettaisiko koko touhun ? - Tää buumi on saanut mut jopa vähän huvittuneeksi. Ymmärrän kyllä että näitä asioita pohditaan, niin pohdin minäkin, mutta oman pääni sisällä. En vain ihan ymmärrä asian pointtia, että miksi se pitää tuoda julki, sillä siinä voi lukijalle tulla jopa vähän hämmentynyt, tai jopa syyllinen fiilis. Miksi tuo sitten ylipäätään kirjoittaa jos bloggaus ahdistaa ? No muutama lukulistani lemppariblogi loppuikin hiljattain tähän ahdistukseen.
Ja ei, mun ei ole tarkoitus astua kenenkään pottuvarpaalle tai saada aikaan mielipahaa. Tää ei oo henkilökohtaisesti hyökkäys ketään bloggaajaa kohtaan, vaan ihan mun omaa pohdintaa asiasta. Se on ihmeellistä miten näitä kausia tulee tietyin väliajoin, kaikkia ahdistaa samaan aikaan.

Mä oon itse tässä asiassa sitä mieltä että se on vähän niin kuin joko tai. Tykkään lukea blogeja joissa "päähenkilöillä" on kasvot, ihmiset tulevat näin tutuiksi ja kirjoitustyylikin on arkisen aitoa. Suoraan sanottuna on melkoisen nihkeää lukea blogia jossa henkilöiden kasvot eivät näy, sellainen ei vaan saa mua otteeseensa ja mielenkiintoa on turha edes yrittää herätellä. Blogien lukijana olen kuitenkin suuri kuvien ystävä, ne merkkaa melkein enemmän kuin itse teksti. Toki ymmärrän bloggaajia jotka ovat tehneet päätöksen kasvottomista lapsista, se palo on niin suuri tähän hommaan ettei sitä tahdo kokonaan kuitenkaan lopettaa. Itse en jotenkin osaisi antaa teille vain "puolta", eli jos mulle joskus ahdistus iskee niin se on menoa sitten. Siihen loppuisi Pieces of Miracles -blogin tarina.
Mä oon kauan sitten tehnyt sen päätöksen etten missään nimessä halua ottaa blogista mitään stressiä, en vain kertakaikkiaan halua sotkea tähän niin rakkaaseen harrastukseen mitään negatiivistä. Tämän touhun pimeän puolen miettimisellä pilaisin vain suuren ilon mitä blogista saan. Tässäkin asiassa taas huomaa sen piirteen mussa, että en osaa pelätä asioita ennen kuin ne osuu omalle kohdalle, kaikki pitää aina oppia kantapään kautta. Niin kauan kun ei ole murehdittavaa, on turha murehtia. Netti, blogit, some... mitä näitä nyt on ? - Ne on nykypäivää. Milan kasvaessa blogit arkipäiväistyy jatkuvasti ja olen aivan varma ettei pikkumimmiä vaivaa se että äiti kirjoittaa elämästään nettiin ja siinä sivussa hän esiintyy kuvissa. En vain jaksa uskoa siihen. Toki se on mahdollista, ja jos Mila joskus ilmaisee ettei halua tulla kuvatuksi blogiin niin se loppuu siihen. Ja sillä siisti.
Siitä ettei ahdistuksen pilkahdustakaan ole tämän bloggaajan päässä vielä käynyt saan kiittää varmasti myös teitä lukijoita. Kiitos kun ootte olleet mulle niin armollisia ja jättäneet ne ilkeät kommentit minimiin. Onhan mun kommenttiboxiin eksynyt myös niitä ilkeitä elämättömiä *askiaisia jotka anonyymi-nimen takaa uskaltavat kettuilla, näsäviisastella ja vähän yrittää loukatakin, mutta onneksi ne kommentit saan laskea vielä yhden käden sormilla. Oon mielettömän onnellinen siitä miten huippuja tyyppejä siellä ruudun toisella puolella lymyää !

Tästä tulikin aikamoinen sillisalaatti, mutta pointti on se että älkää kanssasisaret ressatko niin lujaa.. Ei tää oo niin vakavaa. Luovat tauot on aina välillä paikallaan ja siinä samalla kannattaakin aina miettiä että mitä blogiltaan haluaa, mutta ei siitä kannata ahdistua. Ei näin mielettömän antoisaa hommaa kannata pilata turhalla negistelyllä. Meitä on moneen junaan, joten antaa kaikkien kukkia !
Onko siellä sielunsiskoja, samoja fiiliksiä aiheesta ? Vai ahdistaako sielläkin ? Toivottavasti kukaan nyt ei vetänyt poroja nokkaan tästä pilke silmäkulmassa kirjoitetusta mielipiteestä.
Peace & Love.