Tasan vuosi sitten tähän aikaan tiistai yönä odoteltiin epiduraalipökkyrässä hitaasti sitä hetkeä milloin pikku mimmi päättäisi vihdoin haluta pois masun valtakunnasta. Vuosi sitten tulevana yönä, keskiviikon puolella kello 4:00 se tapahtui, maailman suurin rakkaus syntyi. Tänä vuonna syntymäpäivä on torstai, sen kunniaksi palataan vuoden takaiseen ja julkaisen Milan synnytyskertomuksen uudelleen teille höystettynä ennen näkemättömillä kuvilla, olkaa hyvä !
The synnytyskertomus
"Ensimmäinen viite lähenevään synnytykseen koettiin perjantaina 21.6.13 kun olimme lähdössä mökille viettämään juhannusta. Auto oli jo pakattu ja mä pinkaisin vielä vikaa kertaa pissille ennen lähtöä, siinähän ihan säikähti sillä THE TULPPA oli vihdoin irronnut ! Innostuneina lähdettiin kuitenkin kohti mökkiä, jospa meille tulisikin juhannusvauva ?
Me lasketaan meidän synnytysmaratooni alkaneeksi juhannuslauantaina 22.6.13. Olimme mökillä Toivakassa ja heräsin aamulla ennen 7 ekaa kertaa kipakoihin supistuksiin, niitä tuli jo 3-5minuutin välein, mutta teho ei ollut vielä tarpeeksi kova vaikkakin aikalailla lamaannuttava. Supistuksen tullessa oli pakko pysähtyä ja puuskuttaa. Soitin synnärille josta tuli neuvo "Nauti kesäpäivästä rauhassa mökillä parhaasi mukaan, ota gramma panadolia ja kuuma suihku. Kun supistukset on kertakaikkiaan sietämättömiä voitte tulla tänne !". Tarkoitus oli olla mökillä sunnuntaihin asti ja viettää rauhassa juhannusta, mutta päätimme lähteä takaisin kaupunkiin. Jos tulee lähtö synnyttämään niin eipähän tarvitse kärvistellä autossa 40km laitokselle. Kotimatkalla aloin olla jo melko kipeä, supistuksien teho voimistui mutta väli kasvoi 7-10minuuttiin. Kotiin kun päästiin jännitys vain kasvoi, joko lähtö alkaa olla lähellä ? Supistuksien väli kuitenkin pysyi koko illan noin. 10minuutissa joten pettyneinä kävimme nukkumaan. Ei vieläkään, pelkkiä kipeitä supistuksia. Yökin nukuttiin suht hyvin, oikeastaan jopa paremmin kuin edellinen.
Sunnuntaiaamu meni supistuksia odotellessa, tai niiden säännöllisyyttä. Supistuksia tippui silloin tällöin, ei edes jaksettu kellottaa. Fiilis rupesi olemaan jo melko tuskainen. Särkylääkettä meni ja olin tosi väsynyt, yritinkin nukkua aina supistuksien välissä jotta voimia olisi h-hetkellä mahdollisimman paljon. Kuuma suihku oli kova sana myös ! Iltaa kohti kun mentiin niin supistukset alkoi taas selkeästi voimistumaan ja välillä nousi ihan vesi silmiin. Tässä vaiheessa jumppapallo oli kullan arvoinen. Ilman sitä olisi ollut todella vaikeaa selvitä kotona kun supistukset alkoi olla jo tappo kipeitä. Väli lyheni yhtäkkiä ensin 7minuuttiin jonka jälkeen illalla 10 aikaan väli oli enää 3minuuttia. Päätettiin ottaa tavoitteeksi että handlaisin supistukset 12 asti jonka jälkeen lähdetään käymään ainakin laitoksella tsekkaamassa tilanne. Supistuksien kanssa en nimittäin saisi silmäystäkään unta tulevana yönä. Supistuksia kellotellessa ja kivun sietämisen lomassa kello tulikin jo 12 yllätävän nopeasti. Sairaalakassi Nikon olalle ja operaatio mamma autoon käyntiin ! Kävely teki niin tuskaa, ja pieni masokisti mussa ilmeisesti asuu sillä sairaalalla vietiin auto parkkihalliin josta oli n.500m synnytyslaitoksen ovelle. Tää mamma taisteli ja käveli ihan omin jaloin koko matkan ! Sisälle kun päästiin meidät otti vastaan iäkkäämpi kätilö joka teki sisätutkimuksen, 2cm auki ! No on sekin jo jotain mutta ei tarpeeksi. Käyrillä oltiin tunti ja supistuksia tuli 5-3min välein. Selvisi että synnytysaliin on mielettömät ruuhkat, joten sinne ei ole asiaa ellei vedet mene vaikkakin kalvot voitaisiinkin jo puhkaista. Meille sitten annettin kaksi vaihtoehtoa, joko jään osastolle ja saan kipulääkettä suoraan lihakseen tai sitten lähden kotiin Nikon kanssa. Valitsin kodin, ajatus osastolla olosta yksin kipujen kanssa ei houkuttanut. Tultiin kotiin 2 jälkeen, menin kuumaan suihkuun jossa supistuksien kipu helpottui. Samantien sänkyyn mentyä kivut alkoi yltymään supistus supistukselta. Melko kauan taistelin kunnes ennen 5 mun piti herättää Niko ja luovuttaa. Lähdettiin takaisin laitokselle, jossa edelleen 2cm auki ja jäin osastolle missä sain Oxanestia suoraan lihakseen. Sen jälkeen sain torkuttua noin puolisen tuntia kunnes osastolla alkoi jo aamupala.
Maanantai 24.6. Hain aamupalaa ihan omin jaloin, vaikkakin Oxanesti pisti pään melko sekaisin ja kädet tärräsi sen verran kovaa että joudun pyytämään hoitajaa kantamaan tarjottimen huoneeseen. Aamupalan syötyäni tie veikin melko nopeasti vessaan halaamaan pönttöä, tuttua hommaa alkuraskaudesta ! Samalla tein varmasti heti lähtemättömän vaikutuksen huonekavereihini kun laatta meinasi lentää jo keskelle huonetta. Niko saapui mua tsemppaamaan heti 9 sillä silloin alkoi myös lääkärinkierto. Yllättäen me jouduttiin odottamaan vuoroa kuitenkin lähes 11 asti. Mukava naislääkäri otti meidän vastaan ja ensimmäisenä oli taas vuorossa sisätutkimus. Siinä selvisi että edistystä oli tapahtunut, HUIKEA SENTTI ! siis 3cm auki. Sen jälkeen lääkäri avasi meille hieman synnärin tilannetta, odottamaton ruuhka jonka takia
mahdollinen kalvojen puhkaisu EI ole mahdollista vielä ! Siinä vaiheessa tuli jo kyyneleet silmiin, edessä siis vielä vuorokausi AINAKIN tuskaa ja supistuksia. Käsittämätöntä että sairaalan resurssien ja säästöjen takia synnyttämäänkin jaetaan vuoronumeroita !!! Tästä mulla jäi niin paska maku suuhun että tekisi mieli olla yhteydessä sairaalan johtokuntaan tai kirjoittaa vaikka edes Keskisuomalaisen yleisöosastolle... Sisätutkimuksen jälkeen ultrattiin vielä vauvan vointia, mikä näytti tilanteeseen nähden ihan hyvältä vaikkakin lapsivettä oli jo melko vähän ja lääkäri arvioi Nupun kokoa jopa alle 3kiloiseksi. Siitä mulle aiheutu jo pieni huoli, miten se voi olla muka niin pieni kun ollaan jo lähes 2viikkoa yli? Sekaisin ja turhautunein fiiliksin palattiin Nikon kanssa huoneeseen. Päivä meni aikamoisessa sumussa, käyrillä oltiin aamulla, päivällä ja illalla. Iltapäivällä/illalla sain uuden annoksen kipulääkettä, tällä kertaa jotain toista valmistetta kun Oxanest aiheutti pahoinvointia. Tämä lääke piikitettiin molempiin reisiin ja se teki jaloista kipeät, mua kadutti että pyysin lääkkeen vaihtoa. Tuo oli paljon pahempi ja en uskaltanut kävellä edes kun jalat tuntui niin oudoilta. 7 aikaan mut pistettiin taas käyrille ja supistuksia sateli tasaiseen tahtiin. Mä aloin olla ihan loppu, olin maailman väsynein kivusta, särystä ja lääkkeistä. Koskaan mulla ei oo ollut niin epätoivoinen fiilis kuin tuona iltana. 8 loppui vierailuaika ja juuri ennen kuin Nikon täytyi lähteä alkoi turhautunut itku josta ei tullut loppua. Nikon kasvoilta näki huolen mun jaksamisesta ja pienen epätoivon kun ei voinut tehdä mitään mikä helpottais mun oloa. Kätilö ehti tulla vielä ottamaan mut käyriltä pois ennen kuin Niko lähti, ja siinä kyllä meidän isimies antoi hieman palautetta synnärin tilanteesta ja siitä miten väärin on laittaa ihmiset odottamaan ja tuskailemaan. Tilanne ei tietenkään ole kätilöiden tai henkilökunnan vika mutta kenelle muullekkaan siinä tilanteessa antaa palautetta kuin paikalla olevalle sairaalan edustajalle ? Niko lähti kotiin nukkumaan ja mä sain vahvat dropit yöksi, nukahtamis- ja kipulääkettä. Onneksi uni tuli ja sain nukuttua 8h ilman katkoja.
Tiistai 25.6. Aamulla heräsin automaattisesti 7.30 aamupalalle. Olin tyrmistynyt kuinka hyvin olin nukkunutkaan ! Aikamoisen pillericoctailin olin ilmeisesti illalla saanut. Olo oli paljon parempi kuin illalla, niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Olin saanut levätä kunnolla ensimmäistä kertaa sitten lähes 2viikkoon ! Lääkärinkierto alkoi taas tuttuun tapaan 9 ja tällä kertaa meidät otettiin sisään jo 10 aikaan. Samalla kaavalla mentiin, sisätutkimus alkuun jossa selvisi että alhaalla oli edelleen sama tilanne, auki 3cm. Seuraavaksi saatiin kuitenkin kuulla helpottavat sanat, "Laitetaan teidät ensimmäiseksi jonoon. Heti kun sali vapautuu pääsette synnärin puolelle!". Olo oli epätodellinen mutta helpottunut, nyt päästään hommiin! Niko oli unohtanut puhelimen laturin kotiin joten hän lähti sitä hakemaan. Onneksi lähti tarpeeksi ajoissa sillä 11 aikaan tuli käsky pakata kamppeet ja alkaa siirtyä salin puolelle...
Synnytysaliin päästiin 11.30, ja yllätyin todella positiivisesti, huone ei ollut kliininen sali vaan kotoisa iso huone jota oli jopa hieman sisustettu. Isälle löytyi myös makuuasentoon taittuva nojatuoli ! Heti meille tuli jännä fiilis, tähän huoneeseen meidän Nuppu syntyisi. Pian hoitava kätilö saapuikin esittelemään itsensä meille ja kertomaan miten lähdetään etenemään.
Lääkäri saapui pian paikalle tekemään sisätutkimuksen ja puhkaisemaan kalvot. Kalvot puhkaistiin n. klo.12 ja lapsivesi oli kyllä tosissaan ollut jo hyvin vähissä, sillä minkäänlaista lorausta ei tullut. Puhkaisun jälkeen odotettiin tunti jotta supistukset lähtisivät voimistumaan, mutta ei. Oxitosiini-tippa laitettiin klo.13 menemään ensin pienellä annoksella jonka jälkeen melko pian annosta nostettin sillä supistukset eivät vieläkään lähteneet voimistumaan. Kahden aikaan supistuksia rupesi tippumaan vihdoin tiheään tahtiin ja melko nopeasti niistä alkoi tulla jo todella ärhäköitä. Samoihin aikoihin kätilöillä vaihtui vuoro ja uusi kätilö pääsi hoitamaan jo melko tuskaista synnyttäjää.
Tipan annosta nostettiin taas, sillä sisätutkimuksessa selvisi ettei supistukset olleet aukaissut paikkoja vielä sen enempää. Siinä vaiheessa mulle tuli sellainen fiilis että tää itse synnytyskin tulee menemään pitkän kaavan kautta, eikä mua tultais päästämään helpolla. Aika meni kuitenkin melko rivakasti jumppapallon päällä istuskellessa ja supistukset pistivät mut kyllä jo melko äänekkääksi. Ärräpäitä lenteli, jonkinlaista synnytyslauluakin harrastin ilmeisesti ja Nikokin sai osansa mun tuskasta ja kivusta kun silitti liian nopeasti tai lämpötyyny oli väärässä kohtaa selkää. 4 aikaan mulla rupes olemaan sen verran voimat loppu että oli pakko saada jotain helpotusta kipuihin, pyysin oxanestia vaikka osastolla olinkin siitä voinut pahoin. Tässä vaiheessa kun ei vielä epiduraali tullut kysymykseenkään kun kohdunsuu oli sen verran vähän auki. Loppupeleissä tuo oxanest ei auttanut kovinkaan paljon, teki taas vain vähän höntin olon.
Supistukset tulivat välillä jo lähes tauotta, mutta onneksi aika kului suhteellisen nopeaa. Epätoivokin kävi useaan otteeseen kylässä, ja jossain vaiheessa iltaa mulla laattakin lensi kivusta. Melkosta hommaa. Puoli 8 aikaan sisätutkimuksen jälkeen saatiin helpotus, maaginen sentti oltiin auettu lisää eli 4cm auki ! Jes, tämä tarkoitti myös sitä että epiduraali oli nyt mahdollinen. Tilattiin anestesialääkäri paikalle ja noin klo.8 pääsin taivaaseen !!! Mikä suuren suuri helpotus tuo epiduraali oli. Lisäksi koin sen olevan jo puolivoittoa että edes uskalsin epiduraalin ottaa, sillä se oli yksi suurimmista peloista mulla liittyen synnytykseen. Niko piti mua kokoajan kädestä kiinni kun toimenpidettä tehtiin, tsemppasi ja silitteli. Se tiesi tasan tarkkaan kuinka pelkäsin sitä.
Supistus kivut lähtivät lähes kokonaan pois, ainoastaan paineen tunteesta tiesi milloin supistus oli päällä. Nuppu sen sijaan möyräsi mahassa ihan hillittömästi. Vauvan päähän pistettävää anturia jouduttiin tämän takia fixaamaan varmaan 5kertaa synnytyksen aikana, kun se pääsi irtoamaan Nupun möyrätessä. Puoli 10 aikaan vaihtui taas kätilö, vitsailtiinkin jo Nikon kanssa että kuinkahan monta kätilöä ehditään kierrättää. Oxitosiini-tippaa lähdettiin illan aikana taas nostamaan jotta supistuksiin saataisiin lisää potkua jotta kohdunsuu rupeisi aukeamaan pikkuhiljaa nopeammin ja kyllähän se rupesi sitten puolen yön aikaan tehoamaan. Puoli 1 aikaan lääkäri tuli laittamaan kohdun sisälle anturia jotta nähtäisiin miten vauva kestää supistuksia, tämä sen takia että tiedettäisiin kuinka tiheään tipan uskallettaisiin antaa oxitosiinia. Sisätutkimuksessa lääkäri sitten ihan äimistyi, tunnissa kohdunsuu oli auennut 6-7cm !!! Tilanne oli kuulema loistava ja lääkäri sanoikin että tuskin tässä aamuun menee. Kuinka helpottavaa oli kuulla sillä olimmehan viettäneet salissa jo 13h. Tästä hetkestä alkoikin sitten vihdoin oikesti tapahtumaan..
Tunnin päästä oltiin taas menty sentti eteenpäin, puoli 2 oltiin jo 8cm auki. Tässä vaiheessa sain syödä jogurtin ja pullon jaffaa jotta mulla olis virtaa kun pian päästäisiin tosi toimiin. Mut käskettiin myös pissalle, mikä oli todella härskin tuntuista kun tuntui että vauva voi tipahtaa sinne ämpäriin ihan minä hetkenä hyvänsä. Mä en uskaltanu enää lähteä vessaan joten kätilö toi mulle sellaisen metallisen pöntön sängyn viereen missä piti homma hoitaa. Puoli 3 aikaan mulla alkoi jo tuntua ihan selkeää ponnistamisen tarvetta, se oli ihan kamala tunne kun piti ns. pidätellä niitä ponnistuksia. Onneksi kätilö opetti mulle hyvän "ähkäisy"tekniikan miten supistuksen sai pienellä pienellä ponnistuksella pois. 3 aikaan kätilö sitten katetroi virtsarakon sillä epäili etten ollut saanut pissattua aikaisemmin, sillä epiduraali vie sen "hädän"tunteen pois ja pönttöön oli tod.näk. tullut vain lapsivettä.
Katetroinnin jälkeen tehtiin myös sisätutkimus jossa selvisi että ollaan täydet 10cm auki ! Kätilö kuitenkin toppuutteli ettei vielä alettaisi ponnistamaan sillä reunaa oli jälellä hieman ja se oli melko tiukka. No siinä sitten vielä ähkittiin supistuksia pois ja epätodellisin fiiliksin Nikon kanssa katseltiin toisiamme, kohta meitä on KOLME !! Kätilö rupesi valmistelemaan kaikkea ponnistusvaihetta silmällä pitäen. Pian kuitenkin mun oli sanottava etten enää voi enkä osaa pidättää ponnistuksen tarvetta, sain luvan alkaa ponnistelemaan omien tuntemuksien mukaan mutta en vielä täysillä.
Puoli 3 alettiin sitten vääntämään ihan tosissaan, se adrenaliinin määrä oli ihan käsittämätön. Mun pelot kaikkosi jonnekkin kaukaisuuteen ja Niko vieressä tukemassa, silittämässä ja tsemppaamassa mä tunsin pystyväni mihin vaan. Kätilö pyysi toisen kätilön mukaan jotta sain mahdollisimman hyvän ponnistusasennon puoli istualteen, kintut tuettuina molempiin kätilöihin ja ite sain vauhtia pitämällä käsillä takareisistä kiinni. Ponnistus ponnistukselta tunsin miten lähellä aletaan olemaan ja pian kätilö sanoikin jo että meidän vauvalla ei ole hirmusesti tukkaa. Siinä vaiheessa mä taisin pari kyyneltä vuodattaa ja Nikon kanssa hymyiltiin toisillemme. Viereisestä salista rupesi myös kuulumaan vauvan itkua, siellä oli juuri synnytty. Siitä sain hirmu määrän lisää boostia ja ei enää kuin 2 tai 3 supistusta niin Nupun pää oli ulkona. En ollut uskoa kun kätilö sen sanoi, ja olisin kuulema voinut ihan itsekkin katsoa mutta en mä pystynyt, Niko sitten vahvisti mulle asian, pienen pää oli jo syntynyt. Seuraava supistus tulikin pian ja Nuppu syntyi keskiviikkona 26.6.13 klo.4.00. Niko näki kun pieni putkahti maailmaan ja putosi miltein polvilleen, se oli mun tähän astisen elämän hienoin hetki. Mua alkaa itkettää aina kun käyn sen hetken mielessäni taas läpi. Meistä tuli perhe, meille syntyi terve 9/9pisteen täydellinen pieni tyttö. Täyttä rakkautta 3595g, 51cm ja pipo 36cm.
♥
Synnytyksen viralliseksi pituudeksi on merkattu 13tuntia ja 30minuuttia, ponnistusvaihe kesti 35minuuttia. Synnytyskertomukseen oli kirjoitettu yhteenvedoksi näin, "Käyntiin lähdettyään hyvin eteni. Essi ponnisti upeasti tytön maailmaan. Hyvä ja kaunis synnytys". Mulle tehtiin myös episiotomia, tuli toisen asteen repeämä ja tää kaikki vaati alakertaan 11tikkiä. Mutta nyt tällä emolla onkin vain aikaa nuolla haavojaan oman pikku pentunsa kanssa. ♥
Synnytys kokemuksena oli hieno, en vaihtaisi sitä mihinkään. Se oli niin ainutlaatuinen kokemus myös mulle ja Nikolle parina, se vahvisti meidän rakkautta toisiamme kohtaan entistä enemmän. Hienoin asia mitä voit toisen ihmisen kanssa kokea ja saavuttaa, oma lapsi ja hänen syntymänsä. Kaikki nuo kivut, vuodatetut hikipisarat ja veri on kyllä tuon pienen paketin arvosia ! "
Sen pituinen se, toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun saakka ! Melko sekava kirjoitus on ollut tuohon aikaan, mutta en halunnut lähteä sitä muokkaamaan jälkikäteen sen suuremmin. Itkuhan tätä lukiessa taas tuli, voi toivottavasti pääsen kokemaan synnytyksen vielä joskus uudelleen !
Millainen fiilis lukijoille jäi meidän synnytystarinasta ?
