Voi haikeus...

Juhannus on ohi, ja niistä fiiliksistä lisää huomenna, mutta nyt palataan viime vuoden juhannuksen aikoihin. Mun on pakko purkautua, koska mua itkettää ! Nou hätä, nää on haikeuden, onnen ja helpotuksen sekaisia kyyneleitä, mutta apua, miksei kukaan kertonut että tää on NÄIN haikeaa ? 

Vuosi sitten, ihan päivälleen tähän aikaan hytkyttelin kotona jumppapallon päällä, ulisin, hikoilin ja kellottelin supistuksia. Tappokipeitä suppareita olin kestänyt jo reilun vuorokauden ja meidän mökkijuhannus oli jäänyt vain yhden yön mittaiseksi tämän takia. Supistuksien tahti oli edelleen liian hidas, joskin jo kiihtyvä ja mulla oli tunne että pian on lähdettävä. Juurikin tähän kellon aikaan sovittiin Nikon kanssa että kellon lyötyä kaksitoista startataan auto kohti Jyväskylän Keskus-Sairaalaa ja synnytysosastoa, sillä en kestäisi enää tulevaa yötä kotioloissa. Kun pääsimme sairaalaan minut otettiin vastaan ja tehtiin sisätutkimus, olin vasta 2cm auki ja tie vei vielä kotiin sillä synnytyssaleissa ei ollut tilaa. Taistelin kotona muutaman tunnin kunnes voimat oli jo ihan loppu ja herätin Nikon että nyt on lähdettävä. Laitoksella minut tutkittiin jälleen ja edelleen olin vain 2cm auki vaikka supistuksien väli oli ainoastaan minuutin luokkaa. Mut laitettiin osastolle odottelemaan, kipupiikkiä reiteen ja unilääkettä naamariin, sain nukuttua ehkä tunnin.

Sitten odoteltiinkin supistuksien ja kipupiikkien avulla osastolla tiistai aamupäivään saakka että synnytyssalien ruuhka laantuisi ja pääsisin vihdoin synnyttämään. 4cm auki, kalvot puhkaistiin ja alettiin hommiin, reilu 13 tuntia myöhemmin, keskiviikko aamuna 4.00 meidän pieni prinsessa parkaisi ensi kertaa. Sinä aamuna paistoi aurinko ! Ja nyt mua taas itkettää... MUN PIENI TÄYTTÄÄ ENSI VIIKOLLA VUODEN ! Mihin tää aika on kiitänyt, vastahan sinä maailman rakkain ja kaunein lapsi synnyit ? 

Nää haikeuden tunteet yllätti mut täysin, kun ajattelen vuoden takaisia tapahtumia, silmät kostuu samantien. Ja äsken kun Nikon kanssa muisteltiin noita pitkiä "synnytyspäiviä" sain kunnon itkukohtauksen, eikä siitä meinannut tulla loppua. Tottakai on ihanaa että lapsi kasvaa ja kehittyy omaksi uniikiksi yksilöksi, MUTTA... mulla ei oo enää vauvaa !

Oonko mä vähän hölmö herkkis vai onko muut kokeneet lapsen ensimmäisen vuoden täyttymisen näin haikeaksi ?

Tosiaan huomenna sitten starttaa Milan  1-vuotis viikko, se tulee näkymään myös täällä blogin puolella suuresti. Luvassa on mm. 1v-neuvola, 1-vuotiskuvaukset, Milan 1v kuulumisia, paljon juhlafiilistelyjä, synnytyskertomus ja tietysti viikonloppuna viikko huipentuu kaksi päiväisiin juhliin. Niin kivaa ja jännää (ja niin haikeaa! nyyh..) että maltan tuskin odottaa ensi viikonloppua !