Mitä kuuluu unikoululle ?

Vajaa kaksi viikkoa unikoulua takana, viimeiset kaksi yötä nukuttu putkeen ilta kahdeksasta aamu kuuteen jonka jälkeen aamutorkuttu äidin vieressä tunti tai pari. Vihdoin alkaa näkyä tuloksia ja olen enemmän kuin tyytyväinen miten hyvin ollan vedetty ja jaksettu ja kuinka hienosti Mila on alkanut sopeutua uusiin unitapoihin !

Ensimmäisenä iltana Mila huusi lähemmäs tunnin, heräsi yöllä pari kertaa ja molemmilla kerroilla protestoi voimakkaasti huomatessaan että yöpalveluita ei enää tipukkaan ja olisi nukahdettava äidin kainlon sijaan uudelleen omaan sänkyyn. Seuravaat yöt helpottuivat pikkuhiljaa tasaisesti, mutta reilu viikko siihen meni että heräily tissin toivossa loppui. Toivottavasti yöt ovat nyt rauhoittuneet pysyvästi.

Ensimmäiset illat ja yöt olivat rankimpia myös meille vanhemmille ja erityisesti minulle. Lapsen lohduton itku on jotain niin raastavaa kuunneltavaa, etenkin kun tietää että sen saisi ihan pienillä jutuilla loppumaan. Mutta minkäs teet, mielessä on kuitenkin pakko pitää se että Mila ei voi kouluikään saakka nukkua meidän vieressä saatika sitten roikkua rinnalla. Jo nyt huomaan haikeudella ajattelevani öitä jolloin sain nostaa pienen viereen rinnalle ja nukkua aamuun asti tuhisevan prinsessan vieressä, ne ajat ovat kuitenkin nyt ohi. En voi uskoa että vauvavuosi on parin viikon päästä täynnä, se meni yhdessä hujauksessa...

Meidän unikoulu tuskin on vielä ohi mutta kerron miten ollaan tähän pisteeseen asti toimittu. Soveltaen ollaan pääsääntöisesti vedetty ilman mitään opaskirjojen unikouluja, kuitenkin johdonmukaisesti. Iltarutiinit hoidetaan säntillisesti niin kuin aina ennenkin, syödään puuro, otetaan hörppy maitoa päälle, iltapesut, yökkäri päälle ja hammaspesun kautta sänkyyn. Sänkyyn typy jää itsekseen hakemaan unta, tosin tämä ei vielä onnistu ilman pientä huutokonserttia mutta esim. eilen Mila rauhottui jo ihan parissa minuutissa ja painoi silmät kiinni. Jos kuitenkaan huuto ei lopu itsekseen mennään huoneeseen, silitellään ja tassutellaan ja uni tulee yleensä hyvin nopeasti. Sama taktiikka pidettiin yöllä, Milaa ei nostettu syliin vaikka huutoa riittäisi, päättäväisesti tassuteltiin ja silitettiin. Aikaisemmin Mila nousi herätessään jatkuvasti seisomaan sängyssä ja neitiä sai laskea makuuasentoon about 10 kertaa ennen kuin tajuttiin että nouseminen ei auta mihinkään, mutta onneksi tuo tapa on myös karsiutunut pois hiljakseen unikoulun aikana.

Jännityksellä odotellaan kuinka yöt tästä jatkuvat, toivottavasti kehitys on saman suuntainen kun tähän asti !