maanantai 1. huhtikuuta 2013

Maman asu kastejuhlaan ?


Juu tiedän, olen tosi tosi ajoissa tän asian kanssa.
Mutta tää on vasta pohdintaa ja haaveilua tulevasta.
Tajusin juuri että olen viime aikoina haaveillut monistakin vaatteista,
 mutta en suinkaan itselleni vaan pikku Toukalle.
Nyt eksyinkin pitkästä aikaa katselemaan myös ihania mekkoja
itselleni, ja mieleni tekisi jo suunnitella mitä puen päälle Minin ristiäisiin.

Mekko on turha ostaa etukäteen. Asu on varmasti paras hankkia aikaisintaan
pari viikkoa ennen juhlaa, sillä on mahdoton tietää miten synnytyksen jälkeen 
kroppa palautuu ja kilot karisee. Mitään makkarankuorta en ikimaailmassa 
tule pukemaan päälleni ja mekon täytyy myös olla säädyllisen pitkä.

Tässä muutamia lemppari mekkoja jotka bongailin Nellyn sivuilta.


 
Viime viikolla näin unen itseasiassa ristiäisistä, ja mun asusta.
Unessa minulla oli päällä valkea mekko, jossa takaosan helma oli selkeästi pidempi 
kuin etuosan, turkoosit suuret korvakorut ja konjakinruskeat remmi korkokengät.
Hmm.. se on siis synnytyksen jälkeen ruettava opettelemaan kävelemään
taas koroilla.. tosin luulen että aika pitkään mennään pukeutumisessa
teemalla "mukavuus & käytännöllisyys ennen kaikkea" ja tuo valkea mekko 
parin kuukauden ikäisen vauvan kanssa tuskin on mikään fiksuin valinta..


Essi

P.s. Toivottavasti kukaan ei ottanut nokkiinsa tuosta mun melko kömpelöstä
yrityksestä jekuttaa näin aprillipäivänä ! ;) 


9 kommenttia:

  1. Täällä on kans alettu katselee mekkoa ristiäisiin :)) ja haluaisin kyl mini me:lle samantyyppisen kun itselleni, toki kastemekko meillä kulkee suvussa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mulla on sama käynyt mielessä että jos meidän mimmi-veikkaus pitää kutinsa niin olis ihanaa kun löytyis äitille ja tyttärelle mätsäävät mekot. ♥ Kastemekko tulee toki meilläkin perintönä, ite oon ks. mekossa ollut ensimmäinen käyttäjä :)

      Poista
  2. Oletko ajatellut imettää? Se kannattaa huomioida myös omaa mekkoasi ajatellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä imetys kuuluu suunnitelmiin, ja tuo kyllä kävi myös mielessä.. mutta tosin en kyllä mikään julki-imettäjä varmaan ole joten se ei haittaa vaikka joutuisi mekkoa riisumaan vähän enemmän koska syöttö ei tapahdu kuitenkaan ihmispaljouden seassa :D mutta tosiaan hyvä pointti !!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eikö olekkin, olis siel ollu vaikka ja mitä muitakin ihanuuksia mutten viittiny kovin pitkää postausta tehdä :D

      Poista
  4. Hain tänään postista tuon valkoisen kukkamekon ja voin kertoa, että se on IHANA! :) Suosittelen! -Reeta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, oon vähän kade ;) voin vaan kuvitella että ihana on, pitäisiköhän siis itsekkin laittaa tilaukseen.. varmasti tulis käyttöön vaikka ei ristiäismekoksi soveltuisikaan.. :)

      Poista
  5. Uskon, että löytyy käyttöä muutenkin, oli se sen verran mukava päällä :) ja hei halpa, 34,95e! :)

    -R

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3