sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Raskaus & Äitiys = etuoikeus ♥


Täällä ollaan melko syvällisissä fiiliksissä, jopa järkyttävän onnellisissa sellaisissa.
Niko lähti ulkojäille kaverinsa kanssa, ja mä olen viettänyt sen ajan haaveillen ja kuvitellen tulevaa.
Tää raskaus ja tuleva äitiys tekee mut mielettömän onnelliseksi, tällästä onnea en aiemmin
tiennyt olevan edes olemassa. Kaikkien pitäisi saada kokea tälläiset tunteet.


 Olen oppinut arvostamaan äitiyttä ihan eritavalla nyt raskausaikana. Jokainen raskaus on etuoikeus,
 ja ennen kaikkea lapsi. Se on lähes jokaisen ihmisen haave jossain vaiheessa elämää ja moni pitää
 omaa lastaan elämän tarkoituksenaan. Sitähän se on. Aina olen ollut varma että omia lapsia joskus
 haluan ja maailma lähes tulkoon romuttuisi jos minulle tultaisiin kertomaan etten omaa lasta voi saada. Tottakai adoptio olisi myös vaihtoehto ja uskon että adoptoitua lasta voi rakastaa  täysin kuin omaa,
 mutta myös raskaus ja odotus on ollut sellasia asioita jotka ehdottomasti haluan elämässäni kokea
 ja myös se kovin pelätty synnytys...joka muuten alkaa pelottamaan ja jännittämään päivä päivältä enemmän mitä lähemmäs se tulee.. Joillain ihmisillä tämä suurin haave jää ikävä kyllä täyttymättä kokonaan, pahimmassa
  tapauksessa mitkään hoidot ja pitkä yritys eivät tuo toivottua tulosta ja raskaaksi ei tulla 
vaikka kuinka yritetään syystä tai toisesta. Olen lukenut monia sydäntä raastavia juttuja tälläisistä
pareista, mutta siinä vaiheessa se asia on vain käsiteltävä ja keksittävä uusi täyttävä asia elämään,
vaikka siinä vaiheessa se varmasti tuntuu täysin mahdottomalta. Juuri näitä tarinoita luettuani
olen tajunnut sen kuinka suuri lahja ja etuoikeus tämä tuleva pieni ihminen on.


Meidän tuleva vauvantuoksuinen kesä ei tosiaan ollut millään tavalla suunniteltu, mutta
nyt en vaihtaisi tätä tilannetta mistään hinnasta mihinkään. Nyyttiä odotetaan kuin kuuta nousevaa
ja tää pieni on halutuin asia mitä me ollaan koskaan osattu edes haaveilla. Sitä odottaa niin suuri määrä rakkautta ja rakastavia ihmisiä. Pieni ruttuinen, ihanan tuoksuinen pienen pieni ihmisen alku jolle kaikki maailman asiat ovat ihan uutta saapuu todella mullistamaan ja täydentämään meidän maailman kesällä. Keskiviikkona arvioituun saapumis aikaan on enää tasan 4 kuukautta. Maltan tuskin odottaa. 



Tiedän että vanhemmuus ja äitiys ei ole aina, ei edes lähes aina välttämättä ruusuilla tanssimista vaan 
todella rankkaakin ajoittain. Mutta se maailman suurin rakkaus, äidin rakkaus on asia mitä odotan eniten.
Mun sydän pakahtuu jo nyt ajatuksesta kun saan oman pienen ensimmäistä kertaa rinnalleni.




Tuota videoo oon fiilistelly jo parin kuukauden ajan, joka kerta se saa mut kyyneliin kun mietin että
melko pian Niko saa jo kuvailla näitä hetkiä meidän pienestä.


 Mä jään herkkistelemään näitä vauvavideoita ja kuvia, teille muille toivotan ihanaa sunnuntaita !

Essi


4 kommenttia:

  1. Se 4kk menee loppupeleissä ihan hirmuisen nopeaa! Muista ottaa kaikki ilo irti myös jäljellä olevasta raskaudesta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot Karo varmasti oikeassa, nyt kun tää raskaus on vauvan liikkeiden myötä muuttunut niin todelliseksi että vihdoin tajuaa että sieltä se on tulossa ihan tosissaan niin voi alkaa nauttimaan tästä odotuksesta loppu ajan. <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Sini ♥ mukava että löysit blogini, tervetuloa mukaan !

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3