lauantai 9. helmikuuta 2013

Vaunupäätös

Tänään käytiin siis vaunujen koeajo-reissulla Baby Stylessä.
Hieman meinas tälle pariskunnalle tulla kiire, sillä uni maistui vähän liiankin hyvin ja heräiltiin
vasta varttia vaille 1. Hups ! Niko kiskas sellaiset kevyet 14h yöunet, herralla
pienet univajeet vissiin päällä. Hyvin kuitenkin ehdittiin vaikka liike meni jo klo. 15 kiinni, 
tosin tarkoitus oli käydä myös Lastentarvikkeella mut se nyt skipattiin kun ei 
oltais millään keritty ku ne laittaa putiikin kiinni jo 14.30.

Baby Stylessä saatiin kyllä hyvää palvelua melkein heti, kun pieni hetki oltiin pyöritty siinä
vaunuosastolla. Vähän testailtiin vaunuja ja pian kyllä jo huomattiin että ainakaan ABC Desingin (399e)
vaunut eivät ole meitä varten. Olivat tosi kömpelön oloiset ja muutenkin vähän rimpulat kun vertasi
Brioihin. Jovi Airit (459e) myös luettiin pian pois vaihtoehdoista sillä kankaat olivat Nikon sanoin vähän "telttamaiset", vaikka olikin kivoja värivaihtoehtoja ehkä eniten verraten muihin merkkeihin. Brion uusia
Kombeja siinä sitten pisimpään käytiin läpi, sillä tykästyin tuohon malliin jo käytettynä versiona. Baby 
Stylessä Kombit ovat nyt alessa 549e (norm. 695e) helmikuun ajan, ja tosiaan ihan -13 vuoden malli vielä !
Itse siis väärin aiemmin kirjoitin että nuo tarjous vaunut ovat -12 mallit mutta positiivisenä uutisenä ihan 
tuoreinta huutoa. Näihin siis saa myös lisävarusteena adapterin jolla voi liittää tietyt turvakaukalot 
vaunun runkoon kiinni, jolloin yhditelmistä tulee ns. "travel system". Tuo adapteri kustantaa 55e
ja edullisin turvakaukalo + jalusta paketti on Brion Primo kaukalo(169e). Eli koko
paketin hinnaksi tulisi 773e, joka on kyllä erittäin hyvä hinta kun se sisältää oikeastaan kaiken
tarvittavan ja vaunut kun ovat ovh. hinnaltaan jo 695e. Periaatteessa päätös on siis tehty, eli 
tän kuun aikana meille muuttaa ihka uudet Brion Kombit. Päädyttiin näihin uusiin myös sen takia että
tarkoitus ei ole heti näitä pistää eteenpäin yhden lapsen jälkeen vaan vaunut säilötään sitten mahdollista
kakkosta varten. Käytetyissä Brioissa mitä meille tarjottiin ei käytännössä ollut mitään vikaa, eli 
jos oltasiin päädytty käytetyt ostamaan niin nuo oltais ehdottomasti otettu. Iso vaikutus päätökseen
oli myös se että Brion vanhaan runkoon tuota adapteria turvakaukalolle ei saa.

Brio Kombi 2013

Brio Kombi, kova kantokoppa
Brio Kombi, Travel system (kuvat; www.babystyle.fi)

Väri vaihtoehtoja on kolme, harmaa-deep ocean (kuvissa), harmaa-violetti ja mustaharmaa limen värisillä tehosteilla. Värinkin puolesta tultiin jo aikalailla yhteisymmärrykseen ja se tulee olemaan tämä kuvissa
oleva Deep ocean. Turvakaukaloa saa kokomustana tai siten että tehostevärinä toimii kuvassa
oleva punainen, farkun sininen, harmaa tai deep ocean. Sen osalta ei vielä lyöty mitän lukkoon.

Mitäs mieltä olette tuosta tarjouksesta mikä Baby Stylestä ? Ja päätöksestä muuten ? 

Nyytin tulosta tulee todellisempaa päivä päivältä. Ihanaa !

Essi

12 kommenttia:

  1. Hyvät vaunut valitsitte! :) Itellä kun ois vaan varaa ni ostaisin kyllä uutena joko nuo brio kombit tai sitten emmaljungan, just sen takia että niihin sais sen adapterin kaukaloa varten :p baah. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu laatutavaraa ainakin ja kestää sitten varmasti kakkosenkin käytön. Mutta onhan Kombeja sitten jo melko uutenakin käytettynä myynnissä niin sellaset sit hommaatte jos sopivan hintaset löytyis, saa sitten helposti vielä hommattua "varaosia" jos käy vaunuille vahinkoja kun hirmu vanhoihinhan niitä ei saa oikein enää.. :) Ja mukava Honna että olet löytänyt tänne, ja onnea kovasti teidänkin tuoreesta odotuksesta :)

      Poista
    2. Juu hyvä ja siisti blogi niin hyvä vaan että löysin :)
      Jep, käytettynä aika paljon on tullu kateltua vähän kaikkea ja aika paljon löytyykin hyväkuntosina! :) Ja kiitos paljon ! :)

      Poista
  2. Hyvännäköiset vaunut :) varmasti hyvä päätös ostaa ihan uudet sitten, jos vielä se toinenkin joskus tulee niin on sitten hyvät vaunut sillekin käytettäväksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kivan näköset ja vielä ihan unelmat "ajaa" :D näin me kans järkeiltiin että jos kakkonen tulee muutaman vuoden sisällä niin parempi hommata uudet niin kestää varmasti !

      Poista
  3. Kuten aiemminkin sanoin, niin mun mielestä nää on ehdottomasti loistava valinta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt voi kyllä rauhallisin mielin nuo vaunut tilata kun sain sunkin siunauksen tälle kaupalle ;)

      Poista
  4. Uutena lukijana pakko kommentoida tähän keskusteluun. Meilläkin on käytössä Brio Primo turvakaukalo, mutta en ole ollut siihen kovin tyytyväinen. Malli on kapea vauvan kasvaessa, nyt 9 kk:n iässä toppavaatteet ja poika on tosi tukala yhdistelmä kaukalossa. Itselläni on isokokoinen poika, mikä tietysti vaikuttaa asiaan. Samaten materiaali on tosi hiostava, vauvan selkä on aina ihan hikimärkä, sama miten vähän vaatetta pukeekin. Mutta tuo adapterihomma on varmasti kätevä, helpottaa varmasti liikkumista. Päädyimme juuri noihin Jovi Aireihin. Mittasin liikkeessä, että Brion vaunuihin verrattuna vaunujen sisätilavuus on isompi. Tokikin Jovit ovat varmasti raskaammat ja hankalammat esim. kaupungilla.

    Briot tunnetaan aika kapoisena vaunu- ja kaukalomallina, mutta en nyt missään nimessä halua lannistaa sua! Teillehän voi tulla tosi siro neiti, jolla ei ole samoja ongelmia kuin meillä. :) Ihmisillä on niin erilaisia kokemuksia asioista!

    Mukavaa odotusta! Kivanoloinen blogi, löysin sen vasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun tulit kommentoimaan, osaa sitten varautua tälläisiin ongelmiin jos mini kasvattaa itsestään vielä kunnon jytkyn masussa vikojen kuukausien aikana :D

      Kiva kun olet löytänyt mukaan, toivottavasti viihdyt :)

      Poista
  5. Ootko ollut edelleen tyytyväinen rattaisiin? Nyt on harmaa-violetit Hobby Hallissa 549 €. Vieläkö suosittelet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan kyllä oltu tyytyväisiä, vaunut on ihanan keposet ja helposti ohjailtavat.. valittamista toiminnoissa ei oo :) kaukaloadapteria ei olla käytetty ikinä :D

      Poista
    2. Kiva tietää! :) kohta kyllä lähtee tilaukseen :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3