keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Uutta Suomessa - Black Swan Fashion





Viime viikolla sain viettää normaalia enemmän omaa aikaa (muuallakin kuin salilla ja lenkkipolulla) ja tehdä omia juttuja. Näihin omiin hetkiin kuului myös ihana ilta, ihanien naisten ja ihanien vaatteiden parissa. Evelina emännöi meille muille Black Swan -kutsuja. Tanskalaista naisille suunnattua uutta vaatemerkkiä meille oli saapunut esittelemään itse Black Swanin Suomen maavastaava, hurmaava Hennariikka. Hän piti meille lyhyen ja ytimekkään esittelyn vasta Suomeen rantautuneesta vaatemerkistä, yrityksestä ja tarinasta sen takana, tämän jälkeen päästinkin itse asiaan - sovitteluun, hypistelyyn ja ihasteluun.





Vaatteet veivät meidän koko blogiporukan täysin mennessään, ja jokainen meistä olisi voinut kotiuttaa koko malliston. Ihanan simppeleitä, mutta todella tyylikkäitä vaatteita pienillä kekseliäillä yksityiskohdilla. Kun tähän komboon lisätään vielä laadukkaat materiaalit ja loistava istuvuus melkein kropalle kuin kropalle on Black Swanin vaatteet miltein vastustamattomia.







Mulla on kroppaprojektin ohella kytemässä myös toinen missio, nimittäin oman tyylin muokkaaminen tai pikemminkin sen löytäminen. Tähän hankkeeseen sain myös apua kutsuilta, sillä saimme valita mallistosta kolme omaa lempparia, joista kaksi saadaan itsellemme. Mun valinnat kohdistui ajattomaan collaritakkiin, laskoshameeseen sekä neulemekkoon. Saa nähdä mitkä kaksi sieltä kotitutuvat, jännää! Esittelen vaatteet teille heti kun saapuvat, luvassa on blogin ensimmäiset asukuvat myös mamista ;)

Ilta oli kokonaisuudessaan mahtava, itseasiassa entistä spesiaalimman siitä teki se, että näimme ensimmäistä kertaa tällä porukalla ilman lapsia. Kaikki saivat keskittyä oleelliseen, tyttöjenjuttuihin, vaatteisiin, herkkuihin (paitsi tietty mä....) ja kuvaamiseen, eikä kenenkään tarvinnut samaan aikaan sinkoilla kullannuppujen perässä paikasta toiseen. Kiitos jälleen Paula, Laura, Melina ja etenkin Evelina ja Hennariikka! Toivottavasti vastaavanlainen ilta järjestyy uudelleen.


- Essi





7 kommenttia:

  1. Mun kommentti ei tainnut tulla edelliseen postaukseen niin kysyn nyt uudestaan. Tämä sivuuttaa vähän aihetta, mutta olen miettinyt, että käytkö siis ihan juoksulenkeillä niiden rattaiden kanssa vai käytkö kävelemässä? Voisin nimittäin kuvitella rattaiden lisäävän aika paljon tehoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli se, mutta en ollut ehtinyt vielä julkaista sitä :D Ei se mitään. Rattaiden kanssa pääosin reipastakävelyä saatan mä lenkeillä ottaa pari sykkeen nostattavaa spurttia ja mäet usein juoksen... sillä tekniikalla kalorit palaa hyvin. Penikkataudin takia en pitkiä matkoja edes pysty juoksemaan :/

      Poista
    2. Okei. Kiitos vastauksesta! Itsekin kärsin penikkataudista ja en aina pysty kunnolla edes kävelemään, mutta sellainen juoksijan vaiva se on yleisestikin.

      Poista
  2. ihania kuvia ja tosi kivan näköisiä vaatteita!! :) odottelen innolla asukuvia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookkin :) Hahaa, mäkin... saa nähdä miten osaan olla mallina :D

      Poista
  3. Mahtava kuva toi behind the scenes :))))) Huomenna nähään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D niitä oli monta, ja Evelinan asentoki on aivan mahtava, mille naurettiin silloin :D

      Jes, huomiseen <3

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3