perjantai 15. maaliskuuta 2013

Viikonloppu alkaa, ÄNN YY TEE NYTT !


Jes, yksin kotona olo alkaa olee loppu suoralla. Ihanaa, Niko tulee huomenna kotiin.
Samalla meille tulee myös uusi perheenjäsen. Niko lähti siis maanantaina isänsä ja veljensä
kanssa Saksaan auton haku reissulle. Talvi ajeltiin kolmiovisella mini Seatilla ja nyt ennen vauvan
syntymää on otollinen aika vaihtaa pirssikin perheystävällisempään farmariin, mahdutaan sitten
koko porukka vaunuineen kaikkineen reissaamaan näppärästi kesällä.

Tänään mulla on ohjelmassa kodin siivous viimesen päälle, on murun mukava huomenna tulla
puhtaaseen kotiin. Toisekseen saan illalla ystäviä kylään, ja on aivan ihana nähdä tyttöjä kunnolla pitkästä
aikaa. Mä oon selkeesti ruvennu erakoitumaan tän raskauden aikana, sillä ennen näin kavereita
vähintään pari kertaa viikossa. Viime aikoina en oo yksinkertaisesti hirveesti jaksanut liikkua ihmisten
ilmoilla ja en muutenkaan ole ollut ihan sellainen normaali sosiaalinen omaitseni. No ehkä tää asia muuttuu
kun synkkä pimeä talvi rupeaa olemaan voiton puolella ja kevät ja aurinko kirkastaa mielen noin
muutenkin. Anyway toivon että tytöillä ei oo tullu sellanen fiilis että oon unohtanut mun
ystävät kokonaan, koska asia ei todellakaan ole niin, ootte mun mielessä joka päivä. ♥

Meidän porukka Yyterin Beach Futiksessa 2010 ♥

Huomenna on luvassa sitten taas ihan suunnitellusti blogiton päivä, mä veikkaan että ei tuu pieneen
mieleenkään avata konetta koko päivänä kun herraseni aamupäivällä saapuu kotiin.
Joten palataan asiaan taas aikaisintaan sunnuntaina !

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille ! 

♥Essi

2 kommenttia:

Kiitos kun kommentoit <3