lauantai 13. syyskuuta 2014

Ensikengistä



Pari viikkoa sitten äitini oli kaivanut lapsuudenkotini kätköjä ja tehnyt aikamoisen löydön - mun ensimmäiset kengät. Melko pitkämatka ollaan tultu noista ajoista, ja vauvojenkin kenkämuoti on mennyt niistä päivistä paljon eteenpäin, vai onko? Hellyyttävät nuo valkeat nahkatossut kuitenkin ovat, vaikka enää en ehkä samanlaisia Milalle valitsisi tänä päivänä. Ihana muisto lapsuudesta, ihanaa että ovat tallessa, kiitos äiti! Ei epäilystäkään ettenkö säilyttäisi myös Milan ensiaskelpopoja, toivottavasti pimu osaa arvostaa niitä samanlailla kuin minä omiani.





Keväällä hankittiin Milalle ensimmäiset kengät joilla saisi turvallisesti ja varmasti harjoitella kävelemistä ulkona. Valintamme kohdistui Superfitin Bully tennareihin. Aikoinaan jollain Facebookin äitifoorumilla mut aivopestiin siihen uskoon, että Superfitit on parhautta pienimpiin jalkoihin. Myös kenkäkaupan myyjä möi popot meille niin rautaisella ammattimaisuudella ettei kengät sen jälkeen enää voineet jäädä liikkeen hyllylle. Ulkonäöltään Superfitit ei ehkä ole sieltä kauneimmasta päästä, mutta tää on sellainen hankinta missä pitää ajatella laatua ennen tyylikyyttä. Ainakin meillä juttu meni näin, pääasia on että pieni oppii askeltamaan oikein ensiaskeleisiin tarkoitetuilla kengillä, kuin se että popot olisivat hiekkalaatikon muodikkaimmat. Näin jälkikäteen mietittynä valinta osui oikeaan, kengät ovat olleet huiput! Hinta/laatusuhde kohdillaan, alle neljänkympin kengät, paljon käytetyt ja vieläkin kuin uudet. Niin ja nykysin Miltsu lähestulkoon juoksee näillä!




Millaisia ensikenkiä teillä on käytetty? Muita hyväksi todettuja merkkejä Superfitin lisäksi? Seuraavaksi hankintalistalla on ensimmäiset kumpparit ja talvikengät, ainakin Crocsia tulee näkymään meidän syksyssä ja talvessa, saa nähdä mitä muuta keksitään?








13 kommenttia:

  1. Omista kengistäni en tiedä kun ei ole kukaan niitä hamstrannut :D Mutta Aislalla on ollut nahkaiset Kavat (näkyy aika hyvin esim Britax -postauksessa: http://vuodenvihannes2005.blogspot.fi/2014/07/britax-rattaat.html) ja on ollut superhyvät ja tukevat, harkitsen myös samanlaisten ostoa jatkossa. Ne valikoitui meille alesta ja katselin että nytkin niitä saisi hyvin alesta taas! Viimeksi oli -50% joten hinnaksi jäi jotain alle 30€ :) Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Kavat -kengistä oon kuullu tosi paljon hyvää :) ne on myös siistejä ja tyylikkäitä laatunsa lisäksi. Pitääkin ruveta metsästämään !

      Poista
  2. Ensikengät HMn koripallokengät hintaan 10 euroa! :) Tosi hyvät ja pysyy jalassa ja tottakai tajuttoman suloiset :)

    VastaaPoista
  3. Meillä oli kans minillä Superfitin ensikengät ja niiden pieneksi jäätyä Bisgaardit. Ekoina talvikenkinä oli Crocsit ja ihan ne perinteiset Kuomat (lämpöiset kovallakin pakkasella, mutta kauniithan noi Kuomat ei ole).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo Bisgaardeja oon just katsellut meillekin talveksi :) vähän siisitimmiksi kengiksi siis.

      Poista
  4. Meillä on ensikengät jotkut vaaleanpunaiset nahkakengät stockalta (ei näy merkkiä).. Talveksi olen miettinyt kuomia:)

    VastaaPoista
  5. Meillä on kans superfitit, ei noi bullyt vaan ne toiset. Ja on olleet ihan mielettömän hyvät! Kävely tuntuu sujuvan helposti myös kengät jalassa, eikä ne ole pienelle liian painavat. Ihan huiput! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sama juttu, noi on niin ihanan kepeen oloset että ne on olleet kyllä kovassa käytössä :)

      Poista
  6. Mulle taottiin päähän, että nuo "viralliset" ensikengät on nou nou. Lääkäri ja fyssari suositteli consseja (hm tennareita) ja taipusia lenkkareita eniten. Talvella sit vaan valkkasin kivoimman näköset kengät mitä löysin :) Me mennään käytännöllisisyys, keveys ja taipuisuus edellä kenkäostoksille :)

    VastaaPoista
  7. Meillä pedipedin paljasjalkakengät ensi kenkinä. Joustavat ja ohuella tasaisella pohjalla olevat kengät, ilman korotettua kantaa, jolloin jalan kehitys on mahdollisimman luonnollista. Lapsi oppii kävelemään jaloilla ei kengillä. Monet aikuisiän jalkavaivat johtuu vääränlaisista kengistä esim. liian tuetuista kengistä.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3