torstai 9. toukokuuta 2013

Puolivuotias blogi !



MUN IKIOMA BLOGI TÄYTTI EILEN PUOLI VUOTTA ! 
 
Uskomatonta miten aika on mennyt siivillä ja kuinka
pitkällä jo ollaan niin raskauden kuin blogin kirjoittamisen kanssa !
 
Voin ylpeänä todeta että tässä hommassa voi kehittyä. Oon saanu niin
paljon positiivistä palautetta, läheisiltäni ja ihan tuntemattomiltakin ihmisiltä,
ja se jos joku lämmittää mun mieltä ! Blogia aloitellessa ajattelin että tästä tulee
mulle vain sellainen henkilökohtainen vuodatuspaikka, kaikelle raskaushormoni ja
vauvahömppä jutuille mitä Niko ja mun läheiset ei välttämättä jaksa kuunnella. Toki
halusin tästä myös sellaisen päiväkirjan raskaus- ja vauva-ajalta jonka saa sitten joku
päivä tulostettua paperille asti, muistoksi niin itselle kuin pikku Tirppanalle.
Mitään odotuksia mulla ei varsinaisesti blogin "suuruden" suhteen ollut alussa,
mutta kappas, niin se nälkä vaan äkkiä kasvaa syödessä ja innostun päivä päivältä
enemmän tästä blogi-touhusta !

On ihan huikeeta miten tän puolen vuoden aikana blogin on löytänyt jo niin monet ihmiset,
tottakai mun läheiset, ystävät, tutut ja kaverit, mutta että mikä määrä teitä ihan tuiki
tuntemattomiakin lukijoita on ! Bloggerin kautta kirjautuneita lukijoita jo lähes SATA !!!

Nyt jo bloggaaminen on tuonut myös muutaman hauskan
mahdollisuuden nenän eteen, Erilaisiin äiteihin on henkilökohtaisesti pyydetty hakemaan
ja nyt viimeisimpänä pääsy Blogirinkiin (joka on vielä vähän vaiheessa) !

En kadu sekuntiakaan sitä että puoli vuotta sitten avasin blogin, tästä on tullut mulle
hyvin rakas harrastus, ajanvietto tapa sekä paikka jakaa ajatuksia saman henkisten ihmisten kanssa.
Maltan tuskin odottaa mitä seuraava puoli vuotinen tuo tullessaan.. ainakin
blogi muuttuu odotusblogista vauvablogiksi !




KIITOS TEILLE LUKIJOILLE, TE OOTTE TÄN TOUHUN SUOLA JA SOKERI !


Essi


P.s. Tänään rv35+0 POKS POKS !

//Tämän viikon mahan kasvua ja raskausviikko höpinää luvassa poikkeuksellisesti huomenna ! //

kuva, http://weheartit.com
 

8 kommenttia:

  1. Jee onnea! Mahtava blogi! <3 hyvää uutta raskausviikkoa :)

    VastaaPoista
  2. Kiva, kun aloitit blogin pitämisen! Tästä on tullut yks mun lemppareista, jota täytyy käydä kurkkaamassa päivittäin :) On niin ihana lukea aina muidenkin odotus- ja vauvajuttuja! Onnea vielä blogin puolivuotisesta taipaleesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maria, ihana kuulla ! On kyllä mukavaa lukea muidenkin odottamisesta ja parashan meillä on vielä edessä kun tirppanat syntyy ;) Kiitos !

      Poista
  3. Jippii onnea puolivuotiaalle blogille! :)

    VastaaPoista
  4. Onnea puolivuotiaalle! Hurmaava blogi.

    Ja paras on vielä edessäpäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nikka ! Ja tosiaan parashan tässä on vielä edessä päin :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3