torstai 30. toukokuuta 2013

39. raskausviikko alkaa & neuvolakuulumisia !




Poks poks ! Tänään alkoi toka vika viikko ennen laskettua, TJ 14 tuohon suureen päämäärään. 
Mielelläni kyllä jakautuisin ennen 13.6, ihan vaikka jo tänään ! Pitkin päivää onkin supistellut, välillä ihan napakastikkin. Nuppu voisi jo lähtee tulemaan, äiti ja isi on ainakin jo ihan valmiita ! 




Ihan selkeesti tuo väsymys näkyy jo mun naamallakin, moneen viikkoon ei oo nukuttu enää hyviä, 
rauhallisia yöunia. Maha tuskastuttaa, toukka tuu ulos jo !

Seuraavalla viikolla Nupun elämässä on luvassa seuraavaa, käden otteet lujentuvat ja pieni reagoi entistä herkemmin valoon ja ääniin. Nupun kroppa rupee olemaan jo melkoisen pyöreän pullea. Suolistoon on kertynyt jo kunnollinenen määrä lapsenpihkaa eli KAKKAA. Luusto muuttuu myös entistä kovemmaksi. Nupun koko tällä viikolla, paino n. 3200g eli 3kilon rajapyykki on tod.näk ylitetty ! Koko pituus n.48cm ja päästä peppuun n.34cm. Iso tyttö (tai poika) jo. 



Tiistain neuvolakuulumiset on ihan unohtunut päivittää ! Kaikki oli siis kondiksessa ja nykyään nuo käynnit on melkoisen nopeita. Perus jutut vaan mittaillaan, kuunnellaan sydänäänet ja vähän höpötetään miten on mennyt. Masua tunnustellessa neukkutäti oli sitä mieltä että pieni on todella syvällä jo lantiossa sekä kiinnittynyt lähtökuoppiin. Eli matka mahan toiselle puolelle on periaatteessa alkanut, tai ainakin ensimmäinen askel siihen suuntaan otettu !

Neuvolakortin uudet merkinnät, suluissa edellis kerta; 

Raskausviikko - 37+5 (35+5)
Paino raskauden alusta - +8,6kg (+8,5kg)
Verenpaine - 117/84 (115/84)
HB - 138 (-)
Kohdunpohjan korkeus eli SF - 32cm (32cm)
Tarjonta - RT (RT)
Vauvan syke - 132+ (128+)
Liikkeet - ++ (++)

Paino oli siis 2 viikon aikana noussut VAAN 100g, eli ei mulla taidakkaan olla hirmusti turvotusta vaikka välillä siltä tuntuu. SF mitta ei ollut kasvanut, mutta ei kuulema ole mikään ihme sillä se voi jopa pienentyä kun vauva on laskeutunut. HBstä sain taas hirmuiset kehut kun on pysynyt koko raskauden noin hyvänä ilman mitään lisä rautoja. Se kyllä mua vähän ihmetyttää positiivisesti, kertaakaan HB ei oo ollut alle 130 ! 

Neuvolatädin sanoin: nyt sitten vain odotellaan että alkaa tapahtua !
Seuraava neuvola sovittiin 10.6, salaa kyllä toivon että sinne ei tarvitse enää yhtenä kappaleena mennä...


Essi

11 kommenttia:

  1. Aivan jäätävä ikävä tulee omaa mahaa kun näitä sun masukuvia kattelee, aaws!:)

    Mulla oli sf-mitta ihan raskauden lopussa 33cm. Ja mulla kans hb oli koko ajan jotain 140-150, neukkutäti sanoi mua aina rautanaiseksi. :-D Mitään lisiä ei siis tarvinnut syödä..

    Mulle tuli raskauden aikana kiloja 15!:D Tulikin kyllä herkuteltua ihan kivasti. Mutta nyt ne on jo tipotiessään, onneksi!:)

    Mä veikkaan että teidän toukka syntyy rv 39+5.!:D

    Tulipa sekava kommentti, mut ei se mittee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, mäkin niin jo pelkään sitä mahaikävää :D toisaalta nyt haluisin jo tästä eturepusta eroon !

      Rautanainen :D no joo todellinen ! Se on aika jännää miten pysyy näinki korkeella ilman mitään lisiä, kun niin monelta oon kuullu että joutuu rautaa syömään ku hemppa tippunu niin alas jo aikasessa vaiheessa..

      No eihän tuo 15kg oo niin paha ! kuitenkin suht hyvin jos palautuu ja pystyy imettää nii kai ne aika helposti kuitenki karisee :)

      Hei mulla on itellä sama veikkaus ollu alusta asti ! jos tuo 39+5 toteutuis niin sillon olis 11.6 ja itellä on ollu se päivä kanssa vahvasti veikkauksena :)

      Poista
  2. Paljon Tsemppiä loppu ajalle!!:) Sulla on kyllä niin ihana maha!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä varmasti tarvitaan ! Masu kiittää myös kehuista <3

      Poista
  3. Loppua viedään! Täälläkin aletaan olemaan ihan kypsiä jo! Toivottavasti päästää molemmat pian nuuskuttelemaan omaa nyyttiä :) ! Tsemppiä viimeisiksi viikoiksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näin on, saa nähdä millon meidän pallerot rupee olee kypsiä ! jännää aikaa :) Ja huisisti tsemppiä myös sinne !!!

      Poista
  4. Mun painon nousu on viikossa 1100g , kiitos turvotuksen .. -.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauhee ! ei oo kyllä varmaan kiva, mutta lohduttaudu sillä että ainakin meidän neukkutäti sano että nyt vikoina viikkoina kertyny paino jää sairaalaan kun on nimeomaa sitä turvotusta :) Tsemppiä Maiju !!

      Poista
  5. Olen tykästynyt sun blogiin tosi paljon! Tätä toivotonta romantikkoa kiinnostais tietää, kuinka teidän rakkaustarina alkoi. :) Ootko kirjottanu siitä joskus? Tsemiä loppuraskauteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Lilli ja mukava kuulla että oot tykänny :) Juu itseasiassa tällästä postausta on toivottu aiemminkin, nyt vaan on kummasti ollu kaikkea muutakin kirjoitettavaa että tätä meidän rakkaustarinaa en oo vielä ehtinyt aloittaa.. mutta nyt voisi ollakkin hyvä sauma lähipäivinä se tehdä sillä meillä on huomenna vuosipäivä ensitapaamisesta ! joten siitä luvassa ihan lähipäivinä lisää ! Kiitos <3

      Poista
  6. Pakko kommentoida, kun aika samoissa fiiliksissä mennään. Täällä la 12.6. :) Paljon tsemppiä vikoille metreille, täälläkin ollaan jo aika kärsimättömiä :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3