torstai 19. joulukuuta 2013

Vastaukset part.1 !


Hupsista. Nää vastaukset teidän kysymyksiin venähtikin tänne loppu viikkoon, suunnittelin julkaisevani kaikki kerralla tiistai-iltana mutta kuinkas taas kävi ? Nyt saatte vastaukset myöhässä ja vielä kahtena osana. Tää joulun aika vaan on entistä hektisempää meillä kuin normaasti, taitaa olla aika yleistä ? 

Mutta nyt niihin teidän kysymyksiin, niitä tuli tosi kivasti ja siksi vastaankin kahdessa osassa ettei teille tule informaatioähkyä ! Vastaukset eivät nyt tule missään järjestyksessä ja yritin hieman lokeroida kysymyksiä aihepiireittäin. Olkaapa hyvä !




Äitiys/Perhe

Mikä äitiydessä on yllättänyt sut eniten ? - Alussa yllätti kovasti se miten pieni vauva on äidissä kiinni 24/7, naivisti ennen synnytystä sitä ajatteli että lastenhoito menee sitten puoliksi Nikon kanssa. Mutta todellisuudessahan se ei niin mene, yllättävän rankkaakin se oli. Nyt jälkikäteen tuntuu ihan siltä että Milan ekat 2kuukautta meni ihan "sumussa". Kaikki muu on ollutkin lähes odotuksia vastaavaa, jos näin voi sanoa.

Koska haluaisit toisen lapsen ? - Tähän en osaa oikein vastata. Sitten kun olen saanut koulun käytyä ja vakkariduuni pitää olla pohjalla silloin kun toinen pieni saa luvan tulla.

Millainen äiti olet ? - Leijonaemo. Rakastava, läsnäoleva, leikkisä ja turvallinen äiti. Tulevaisuudessa aion olla myös rento-äiti, en halua motkottaa turhista, tietysti kuitenkin rajat tulee olemaan myös tässä huushollissa.

Kuinka kauan ajattelit olla kotona Milan kanssa ? - Päikkäriin me ei Milaa haluttais laittaa ennen kuin täyttää 2v. Ensi syksynä alan opiskelemaan taas joten jotenkin muuten yritetään Milan hoito hoitaa sillon kun mulla on läsnäolopakko koulussa.

Entäs synnytys, nyt kun siitä on aikaa, millä mielellä oot ? - Haluisin synnyttää jo uudelleen ! Tää fiilis mulla tuli kyllä jo tosi nopeasti synnytyksen jälkeen. Ihme kyllä, koska olin ekan kuukauden aika kipeä repeämien ja episiotomian takia. Mutta kyllä se yö jolloin Mila syntyi oli vain niin taianomainen, että ehdottomasti haluan kokea sen vielä kerran jos toisenkin uudelleen !

Ootko läheinen sun perheen kanssa ? - Kyllä ollaan todella läheisiä, esim. äidin kanssa soitellaan vähintään joka toinen päivä ja huolestun jo siitä jos äiti ei ole soittanut mulle pariin päivään.

Kuinka usein tapaatte sun perhettä, entä Nikon ? - Kyllä me kerran viikossa käydän molemmissa mummiloissa, joskus useamminkin.

Mikä on parasta äitiydessä ? - Tästä voisi kirjoittaa romaanin, ihan oikeasti mä rakastan äitiyttä ja jopa tuntuu siltä että se on mun elämäntarkoitus. Kuulostaako liian syvälliseltä ? Mutta ihan parasta on se kun joka päivä saa ihmetellä miten on saanut aikaan jotain noin kaunista ja ihanaa, oman lapsen. Kaikki ne hymyt ja naurut mitä typyltä irtoo on kullan arvoisia, ja se uuden oppiminen, kuinka siistiä on olla ylpeä omasta murustaan. Äitiys antaa todella paljon.

Toivoisitko saavasi toisen lapsen joskus tulevaisuudessa ? - Ehdottomasti toivon että meille joskus vielä siunaantuu toinen ihme. Kyllä Mila ansaitsee olla joskus vielä ylpeä isosisko !

Onko vielä iskenyt vauvakuumetta ? - ON ! Aina ihmettelin tätä raskaana, että kuinka nopeasti monet juuri synnyttäneet alkavat tästä kärsiä. Mutta totta se on, noi vauvat kasvaa niin nopeasti että äkkiä se pikkuvauva-ikävä iskee.

Onko äitiys ollut helpompaa tai vaikeampaa mitä oletit ? - Tietyllä tavalla helpompaa, ajattelin että musta tulee ihan zombi kun en saa nukkua ja syödä kun vauva huutaa ja pitää hereillä. Mila on kuitenkin ollut melko helppo lapsi tähän asti, vaikka heräileekin öisin vielä pari kertaa syömään niin huutokonserteilta on vältytty ja mamma on saanut nukkua ihan hyvin. Päivisin hetkittäin tuskastuttaa kun ei ole enää omaa aikaa lähes lainkaan, mutta siihen täytyy löytää sellainen oikea asenne. Nuo nappulat kun ovat vain hetken pieniä.

Kaipaatko jotain asioita joita teit ennen äitiyttä ? - Kavereita. Vaikka luulin että näin ei kävisi, kun kaikki kaverit olivat niin innoissaan vauvasta raskausaikana. Toisin kävi. Se on oikeasti aika "vaikeeta" olla kaveriporukan esimmäinen joka saa lapsen, jää jotenkin ulkopuoliseksi kaikesta missä on ennen ollut ihan mukana. Kaikille ei varmaan käy näin, mutta mä koen että mulle on näin käynyt ja välillä oon aika yksinäinen, niin harvoin nään muita aikuisia kuin Nikoa ja meidän molempien vanhempia. Mammakavereitakaan mulla ei ole täällä kuin muutama, ja siksi tää blogi on mulle nykyään tosi tärkeä.

Paraneeko synnytyksen repeämät ja tikit entiselleen ? - Kyllä mä uskon, koen kyllä että omat paikat on nykyään ihan samassa kondiksessa kuin ennen synnytystäkin.





Minä & Niko & Parisuhde

Millaisena näet tulevaisuutesi 2, 5 ja 10 vuoden kuluttua ? - Kahden vuoden päästä mulla on merkonomin paperit käsissä ja toivottavasti olen aloittanut jossain kivassa työpaikassa työt, Mila on syksyllä aloittanut luultavasti päiväkodissa. 5vuoden päästä meidän perheellä on toivottavasti sama sukunimi ja blogi on muuten edelleen elossa vielä silloinkin ! 10 vuoden päästä meillä on varmaan 2-3 lasta ja oma talo. Käydään molemmat töissä ja perhe on meille ykkönen, matkustellaan ja ollaan onnellisia. Apua ja mä oon silloin jo 33v !!!

Omasta mielestäsi sinun parhaimmat/arvokkaimmat piirteet ? Entä Nikon parhaimmat ? - Omat parhaat piirteet ovat varmastikkin se että rakastan suurella sydämmellä, mulle mun perhe, läheiset ja ystävät on mielettömän tärkeitä ja pidän aina niiden puolia. Olen myös hyvä kuuntelija, lojaali ja luotettava ystävä. Tsemppaan ja tuen mun ihmisiä kaikessa mihin he ikinä ryhtyvätkin. Jos Nikon parhaita puolia alkaisin listaamaan niin tästä tulis maratoonipostaus, joten kiteytettynä Niko on maailman paras mies ja isä, en muuttaisi hänessä mitään.

Koska haluaisit naimisiin ? - Heti ! No ei kai, ei meillä mikään kiire ole. Joskus sitten kun Mila on tarpeeksi iso toimimaan morsiusneitona. ;)

Uskotko olevasi loppuelämäsi Nikon kanssa yhdessä ? - Uskon, me molemmat halutaan uskoa siihen. Tullaan molemmat ehjistä perheistä joissa äiti ja isä ovat edelleenkin yhdessä. Halutaan antaa kaikkemme että myös Mila saa elää ja kasvaa kokonaisessa ja ehjässä perheessä. 

Millaiseksi kuvailisit tyyliäsi ? - Mulla ei taida oikein olla mitään "tyyliä". Aika semmonen casual, lemppari housut on edelleen leggingsit ja ensi vuoden teema onkin opetella käyttämään taas farkkuja. Mutta joo, mun tyyli on semmonen aika perus, suht tavallinen ja motto voisi olla "mukavuus ennen kaikkea". 

Millä 5 adjektiivillä kuvailisit itseäsi ? Entä Nikoa ? - Itseäni kuvailisin; sydämmelinen, spontaani, tulinen, lempeä ja hassu. Niko on; mahtava, rakastettava, komea, vahva ja hauska.

Onko sulla suunnitelmissa opiskella vielä jotain vai töitä ? - Mulla on siis merkonomitutkinto vielä kesken, ja ensi syksynä olisi tarkoitus lähteä jatkamaan se loppuun. Sen jälkeen toivottavasti löydän mieluisan työpaikan.

Mites se parisuhde nyt vauvan tultua, viekö pieni äidin kaiken ajan vai jääkö toisellekkin ? - Alkuun se yllätti kun Mila oli niin kiinni vain mussa ja silloin tuntui että "tätäkö tää nyt on". Mutta parin ekan kuukauden jälkeen helpotti selkeästi, tytölle tuli jonkilaiset rytmit ja meille jäi Nikon kanssa iltaisin aina pieni kahdenkeskinen hetki ennen kuin isimies painui myös unille. Aika hyvin me oltiin asennoiduttu siihen että se yhteinenaika jää melko vähiin tässä vauvavuoden aikana.

Millaisena näet elämäsi vuoden kuluttua ? - Oon maailman ihanimman puolitoistavuotiaan prinsessan onnellinen äiti. Olen palannut myös opiskelujen pariin mutta suurimman osan ajasta vietän edelleen kotona Milan kanssa. Niin ja sillon oon oikeesti FIT MOM. ;)

Mikä on sun haaveammatti ? - Rehellisesti sanottuna tällä hetkellä haaveilen siitä että bloggaus voisi olla joku päivä mun ammatti. Mutta sisustus- ja vaate-ala on aina kiehtonut mua, samoin yrittäjyys, joten ehkä joku kombo näistä olisi mun haaveammatti ?

Kerro kolme hyvää ja huonoa puolta Nikosta ! - Ahkera, rakastava ja ajattelevainen. "Huonot"; välillä vähän liiankin epäitsekäs, ei osaa suuttua ja se että kärsii suomalaisten miesten hyvin yleisestä vaivasta eli on hieman huono puhumaan asioista.

Miten teillä jaetaan kotityöt ? - Niko vastaa aika pitkälti imurin ja luutun heiluttelusta ja mulle jää pölyjen pyyhkiminen. Kaikki muu meneekin sitten aikalailla tasan.

Miten hemmottelet itseäsi ? - Tää on paha, en oo tainnut hemmotella itseäni ikuisuuksiin kunnolla ! Ennen hemmottelin hyvällä ruoalla, nyt viime aikoina olen hemmotellut itseäni muutamilla uusilla vaatteilla ja urheiluvaatteilla. Joku kauneushoito, hieronta ja etenkin KAMPAAJA olisi tällä hetkellä paikallaan.




Mila/lastenhoito

Onko Mila ollut ikinä yötä hoidossa ? - Ei ole vielä, saa nähdä milloin ensimmäinen mummolayö olisi edessä ? Ehkä joskus ensi keväänä/kesänä ?

Jos Mila olisi ollut poika, mikä hänestä olisi tullut nimeltään ? - En taida uskaltaa paljastaa, sillä tuo nimi jota kaavailtiin pojalle säästetään varmasti pikku kakkosta varten. ;)

Millainen lapsi Mila on ? - Utelias, päättäväinen ja aktiivinen. Suurimmaksi osaksi itse aurinko, ihmistenilmoillakin Mila vain hymyilee tuntemattomille ihmisille. Luulen että neiti tulee olemaan aika sosiaalista sorttia kasvaessaan. Söpö ja herttainen pieni pallero.

Muistaakseni puhuit joskus Manducan hankkimisesta, ja mua kiinnostaa miten sen kanssa on mennyt, onko ollut käyttöä ? Tykkääkö Mila ? - Juuri Niko kuittaili mulle tästä, kun Manduca oli PAKKO saada jo raskausaikana valmiiksi ja nyt sitä ei ollakkaan käytetty kuin ehkä oikeasti 5 kertaa kunnolla. Nyt talvella ei olla käytetty kertaakaan, ja kesällä Mila oli vielä niin pieni että aristelin sen käyttöä. Uskon että tullaan sitä vielä käyttämään reppua keväällä/kesällä lenkkeilessä. Mila viihtyi kyydissä lähes aina hyvin, kun pysyi liikkeessä niin nukku-matti vei hetkessä mennessään pikku neidin.

Hoitaako Niko yhtä paljon Milaa kuin sinä ? - Niko on päivät töissä joten se jo vie aika paljon aikaa että voisi hoitaa Milaa yhtä paljon kuin minä. Kyllä se edelleen menee niin että minä hoidan suurimman osan, kun on yösyötöt ja neiti muutenkin syö vielä tissiä. Mutta kyllä Niko osallistuu ja hoitaa Milaa mahdollisuuksien mukaan niin paljon kuin pystyy. Arki-iltoina isi hoitaa vaipanvaihdot ja iltapesut, äidin syliin neiti sitten nukahtaa.

Kolme sanaa jotka kuvaa Milan luonnetta ? - Aurinkoinen, päättäväinen ja äkkipikainen (hmm keneltäköhän on tämän piirteen perinyt ? ).

Mistä useimmiten ostat Milan vaatteet ? - Kappahlin Newbiet on tässä huushollissa kovaa kamaa, sen lisäksi ihan perus Hennesiä tulee osteltua ja jos netistä tilaan niin Next ja MiniMint ovat lemppareita.

Nukkuuko Mila yöt omassa sängyssä ? - Ensimmäisen pätkän nukkuu omassa ja kun herää syömään nostan typyn viereeni jossa meneekin sitten loppu yö.

Mikä on Milan lempilelu tällä hetkellä ? - Barbababa-pehmohelistin, sen ripustusosaa on kivaa imeskellä, neiti luulee sitä selkeästi maissinaksuksi kun yrittää purra siitä paloja. Myös Brion puinen helistin on kiva juttu.

Mitkä vauvahankinnat teillä on olleet hittejä (tarpeellisia) entä turhakkeet ? - Me ollaan oikeastaan pärjätty aika hyvin tälläisellä kombolla; yhdistelmävaunut, turvakaukalo, pinnasänky, amme, kylpytuki ja ammeen jalat. Sitteri ja leikkimatto on myöskin olleet oiva juttu Milan viihtymisen kannalta, syöttötuolia pikkuhiljaa nyt testaillaan testaamaan. Manducaa ei olla vielä käytetty paljoa, samoin ilman hoitopöytää ollaan pärjätty vallan mainiosti. Ostettiin vaunuihin turvakaukaloadapteri ja ollaan sitä kerran testattu, eli meillä ei oo ollut sille käyttöä.





PROJECT FIT MOM

Meinasitko jatkaa treenijakson jälkeen syömistä samalla tavalla vai otatko sitten mukaan muutakin tai enemmän ruokaa ja pidätkö herkkupäiviä ? - Treenijakson jälkeistä aikaa ei ole tullut vielä kauheasti mietittyä, mutta arki mennään meillä varmasti aika samalla linjalla mitä nyt treenijakson aikana. 1 herkkupäivä viikkoon tulee varmaan kuulumaan. Mutta katsotaan nyt jos tää mamma vaikka innostuisi aloittamaan uuden treenijakson heti helmikuun alussa kun tämä loppuu ?

Entäpä treenaaminen ajattelitko omaksi iloksi jatkaa tai tavoitteellisesti jonnekkin kisoihin jopa ? - Kyllä tätä tehdään nyt ihan itseä varten, 2014 vuonna aion olla elämäni parhaassa kunnossa. Saa nähdä sitten kuinka nälkä kasvaa syödessä ? Mutta tuskin mua koskaan nähdään kisalavoilla stringibikineissä keikkumassa, ainakaan tällä hetkellä en jaksa siihen uskoa. ;)

Millaiseksi koet kehosi nykyään ? Koetko sen muuttuneen negatiivisesti, positiivisesti, miten ? - Tämän projektin myötä koen kehoni päiväpäivältä positiivisemmin, aiemmin aristelin näyttää mahaani jopa Nikolle, nyt alan olla jo suht sinut venyneen vatsanahan ja arpien suhteen. Tosin tuskin mua saa yleiselle rannalle vielä ensi kesänäkään bikineissä ? Keho on muuttunut toki, paljonkin, raskauden jälkeen koin sen negatiivisenä mutta niihin ajatuksiin on alkanut tulla muutoksia sitä mukaan mitä kiloja on nyt tippunut.

Jäikö sinulle paljon raskausarpia ? Miltä ne näyttävät nyt ? - Jäi paljon. Masu oli viimeisillä raskausviikoilla kuin karttapallo, epäreilua miksei kaikille naisille voi niitä jäädä ? Itse kauhistelen niitä vieläkin, mutta Nikon mielestä suurentelen asiaa. Osa on jo mukavasti haalentunut mutta tuoreimmat punoittavat vieläkin aika kivasti.

Mistä saat voimia treenata niin ahkerasti ? - Peilistä :D Oon niin lopeen kyllästynyt kattelemaan löysää itseäni peilistä, ja niin kauan meni laiskotellessa että oli jo aikakin ottaa itseä niskasta kiinni. Niko antaa mulle myös paljon voimaa, en halua tuottaa sille pettymystä kun se antaa kaikkensa että mä saan treenata rauhassa ja muutenkin on niin vahvasti mukana tässä mun projektissa. Toki suuri haave on myös näyttää joskus hyvältä esim. lyhyissä farkkushortseissa !





BLOGGAUS

Parasta ja huonointa bloggauksessa ? - Parasta tässä on ylivoimaisesti TE lukijat, teiltä saan vertaistukea, neuvoja ja jokainen kommentti ilahduttaa valtavasti. Toki tästä on tullut myös ihan todella tärkeä harrastus ja itsensä ilmaisemisen paikka. Kurjinta on sellaiset piikittelevät ilkeät kommentit joita olen tosin saanut vasta kourallisen verran. Onneksi !

Voisitko ikinä kuvitella lopettavasi bloggaamista ? - Tuskin, ainakaan moneen vuoteen en usko luopuvani tästä. Ehkä sitten kun olen liian aikuinen höpöttelemään omasta elämästä kaikelle kansalle, saa nähdä !


SEKALAISTA

Miten saatte kaikki rahat riittämään, joudutteko elämään "kädestä suuhun"-periaatteella ? - No sanotaanko näin ettei jouduta ihan tuolla periaatteella elämään. Noilla äippärahoilla ei kuuhun lennettä mutta onneksi Niko on niin ahkera käymään töissä että pärjätään ihan jees.

Mitä oot tykännyt teidän Brion vaunuista ? Ovatko toimineet hyvin ? - Ollan oltu kyllä tyytyväisiä, vaunut on kevyet ja helppo työntöiset ja kantokoppa on kyllä meille ollut ihan must have, vaunuja nimittäin säilytetään vaunuvarastossa joten neidin saa kannettua kopassa ulos ja sisään. Miinuspuoleksi voin mainita suuren koon, meidän tilavan farmarin konttiin ei mahdu vaunujen lisäksi oikeastaan mitään. Voin lämpimästi suositella noita Brion Kombeja !


Tässä eka satsi, part.2 tulee viikonlopun aikana, joten pysykää kuulolla ! Ja hei, mulle saa aina heitellä kysymyksiä jos joku askaruttaa mieltä ja toivopostaus-ideoita otetaan myös mielellään vastaan.

Meillä oli kiva päivä tänään, isimies aloitti joululoman ja saadaan pitää Nikoa kotona seuraavat reilut kaksi viikkoa ainakin ! Jee, aivan mahtavaa kun saadaan ollaan kunnolla kolmisteen ekaa kertaa sitten kesäkuun. Lomaileeko muidenkin isit näin joulun aikaan ?









12 kommenttia:

  1. Meillä lomailee isimies myös koko ens viikon ja sama juttu kun teillä että saadaan olla kunnolla kolmistaan sitten kesän, huippua! Meillä tosiaan kesäkuussa syntynyt tytön tyllerö :) Tykkään sun blogista, sopivassa suhteessa juttua vauva-asioista ja treenauksesta. Onko tuollanen lämpöpussi muuten kätevä( mikä näkyy tuossa Milan kuvassa)? Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kun isit lomailee :) Kiva että tykkäät, toivottavasti jutut viihdyttää myös jatkossa ! On tuo pussia ollut kyllä todella kätevä, ei tarvii toppiksessa typyä änkeä istuimeen vaan riittää ohuempi haalari alle :)

      Kiitos, samoin, ihanaa joulua sinne <3

      Poista
  2. Minut kanssa yllätti se, kuinka vanhoista kavereista hieman ajautuu erilleen, kun tosiaan on kaveripiirissä ensimmäinen, joka saa lapsen. Ja jotenkin on myös huomannut sen, miten ajatusmaailma on muuttunut, koskien esimerkiksi raskautta ja äitiyttä. Lapsettomat kaverit ajattelevat asioista niin eri tavalla nyt. Ja se, että enää ei pyydetä mihinkään yhteisiin illan viettoihin, kun on lapsi. Mutta pari uuttakin mammakaveria olen tässä ajassa jo löytänyt, ehkäpä sinäkin pian? :) Vaikka ajattelin raskausaikana, etten edes kaipaisi äitikavereita, mutta kyllä niitä on vain alkanut kaipaamaan. Kun ei noita lapsettomia kavereitakaan haluaisi hukuttaa kaikkeen vauvajuttuun.. :D Ja tässä vauva-arjessa vain kaipaa vertaistukea. Asutaan muuten samalla paikkakunnalla, ehkä törmätään joskus jossain! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi niin helppoa kun joku omista läheisimmistä kavereista olisi saanut lapsen suht samaan aikaan :) olisi edes joku jolle aina kertoa kaikki tästä vauva-arjesta ja joka kävisi samoja asioita tismalleen samaan aikaan läpi !! Mukavaa että olet löytänyt mammakavereita, toivottavasti itsekkin löytäisi pari uutta ! Niitä kun tällä hetkellä tosiaan ei ole liikaa... Kiva kun mainitsit että olet täältä samoilta nurkilta, huippua olisi törmätä :)

      Poista
  3. Olisko mahdollista saada kuvaa tuosta tiikerinraita masusta? Itselläni on tullut hirmuisesti arpia ja mietinkin että minkähän näköinen se masu on sen jälkeen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan jos olisin jossain vaiheessa valmis julkaisemaan tiikeriraidoista kuvaa, ne on aika arkapaikka mulle edelleen :)

      Poista
  4. Meillä kanssa iskä kotona seuraavat 2 viikkoa kun jätskitehdas on kiinni :)
    Voin vaan ihailla tota sun motivaatiota tuossa fit mom projektissa, aivan mahtavaa!
    Yks negatiivinen juttu mikä mulla on ollu pitkään mielessä, on blogisi kuvat, saisivat olla vähän monipuolisempia vai miten sen nyt muotoilisi. Enkä tosiaan halua pahoittaa mieltäsi millään muotoa!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana työpaikka teidän isimiehellä !! jätskitehdas, huippua :D Kiitos, oon siitä kieltämättä ihan ylpeä itsekkin !

      Hei joo, kiva että mainitsit, tähän on ihan oikea syykin ! Meillä ei oo ollut kovin hyvää kameraa, tai on ihan ok, mutta tollanen iso mötikkä järkkäri ei oo kovin motivoinut mua kuvailemaan kauheasti :) Nyt kuitenkin uusi kamera ja uusi motivaatio kuvata, joten parannusta varmasti on luvassa kuviin :))

      Poista
  5. Joo meilläkin on nyt isi kotona 2 viikkoa mun ja 7kk tytön kans! :)

    VastaaPoista
  6. Itselläki maha oli kuin karttapallo.. ja nyt aivan järkyttävässö kunnossa.. miten joillekki tulee vaan pari viivaa mahaan.. ja mulla roikkuu maha todella paljon.. synnytyksen jälkeen maha näytti ku sinne olis jääny toinen viellä :D on kiva tietää että ehkä minullaki on viellä toivoa ja saan mahani edes jokseenki kuntoon :)

    VastaaPoista
  7. Hei älä huoli tiikerinraita masusta! Meinaa mulla on synnytyksestä 1v4kk ja vielä näkyy arpia, mutta kovasti on vaalentuneet! Mun masu oli raskausaikana ihan raadellun näkönen ja nyt voi jo huokasta kun huomaa, että kyllä ne siitä katoaa ajallaan. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3