tiistai 13. elokuuta 2013

Ekaa kertaa mamalle "omaa aikaa" !

 
Tänään on ollut merkittävä päivä ! Nuppu jäi ensimmäistä kertaa mummilaan pariksi tunniksi "hoitoon", eli päiväunille. Sillä aikaa tää mama lähestulkoon hurjistui ja uskaltauduin ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen irtaantumaan tuosta pienestä. Lähdin kaupungille metsästämään mekkoa, tällä kertaa itselleni. Mekkoja löytyikin monenmoisia, mutta yksi oli ylitse muiden. Hieman samantyylinen kuin Nupun mekko, valkea kotelomekko jossa pitsinen kuosi. Nyt toteutuu siis myös se haave että juhlissa äiti ja tytär pukeutuvat saman värisiin mekkoihin. Jee ! Omaa mekkoa en ala erikseen kuvailemaan tänne, mun asun näette sitten juhlakuvissa.
 
Pakollinen sovituskoppikuva
 
Vähän kyllä kieltämättä teki tiukkaa lähteä ekaa kertaa liikenteeseen ilman Nuppua, vaikka kyse olikin vain parista tunnista. Mutta kai se eka kerta tässäkin tapauksessa saa jännittää ? Apua, mitenhän pärjään joskus tulevaisuudessa pidempiä aikoja erossa tuosta nappulasta. Ehkä vielä joku kaunis päivä osaa omasta ajasta taas nauttia täysillä, eikä joka hetki vain keskity huolehtimaan siitä että sillä pienellä on kaikki varmasti hyvin ? Tuskinpa vain... eikös se äidiksi tulo tarkoittanut sitä että saa koko loppuelämän huolehtia sen oman lapsen puolesta ! Anyway, ensimmäinen erossa olo on nyt selätetty, joten eiköhän se kynnys pikkuhiljaa pienene kun tulee tarve omille menoille ja hoitoavulle.
 
Mummolassa on niiin mukavaa !
 
Meidän loppuviikko on melkoisen täyteen buukattu. Huomenna ohjelmaan kuuluu mm. kyläilyä mun serkkujen ja kummitytön luona, sekä illalla vielä lähdetään metsästämään Nikolle täydellistä pukua. Torstaina onkin sitten kauan odotettu jälkitarkastus ja Nupun eka lääkärineuvola. Perjantaina pitääkin sitten tosissaa järkkäillä juhlia jo hikihatussa, hakea kakut ja hoitaa kaupparundi tarjoiltavien osalta. Tulispa lauantai jo ! En malta odottaa että meidän pieni saa nimen !
 
 
 
Essi
 
 
P.S. Anteeksi kun en ole vastaillut parin edellisen postauksen kommentteihin vielä ! Nyt korjataan tämä vääryys, eli vastauksia satelee pian !
 
P.p.s. Huomenna alkaa virallinen nimi-skaba ! Oikein arvanneelle luvassa kiva palkinto ;)
 


10 kommenttia:

  1. Täällä ei malteta oottaa postausta teidän juhlista! Suloinen pikkuinen <3 pitäkää ihana viikonloppu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii lauantaihin ei oo enää pitkä aika ! Ei tahdo mullakaan maltti riittää että pääsen julkistamaan meidän neidin nimen ja jakamaan kuvia ja juttuja meidän juhlista <3 Kiitos Annika, pidetään varmasti !

      Poista
  2. Muistui elävästi mieleen, kun esikoinen jäi pariviikkoisena ekaa kertaa pariksi tunniksi mummilaan, kun piti aatonaattona tehdä pikaiset jouluostokset. Ja eka yökyläily 2kk ikäisenä..Voi, silloin itkin parkkipaikalla ja vilkuttelin ja hain lapsen heti aamulla yhdeksältä takaisin kotiin :`)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vaan kuvitella että kun meillä on ekan yökyläilyn aika niin menee ihan identtisesti tuon sun kokemuksen kaltaisesti :D

      Poista
  3. Meillä mennyt nyt noin vuosi kun poika oli ekaa kertaa mummilassa hoidossa, nyt alkaa pikkuhiljaa vasta osata kunnolla nauttia niistä hetkistä ja luottaa siihen että kyllä siellä pärjätään:)! Se on se äidin huoli vaan niin suuri ja aikaa menee ennenkö "luottaa" että toisetki osaa tehdä kaiken "oikein":) Tsemppiä viikonloppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuo on ihan totta varmasti ! Helpottavaa kuulla että joskus siitä osaa sitten edes vähän nauttia :) Kiitos !

      Poista
  4. En malta oottaa et nään sun mekon! Ootte varmasti tosi kauniit äiti ja tytär <3 mulla on edessä tänään samanlainen ilta: Jesse jää poikien kanssa ja mä lähen ettimään mulle ristiäisiin mekkoa äitin kanssa. Hakusessa on just joku vaalea pitsinen :)
    Ihana kuva susta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä oo paljon odottamista, se on kuitenkin aika perus ;) Ihana oot Nanna <3 Toivottavasti löysit säkin mieluisan mekon !

      Poista
  5. Heii mun mies löyti täydellisen puvun urhevasta sokkarin vierestä! Ne muokkaa sen sit sopivaksi että se istuu juuri täydellisesti! Mun mies ainakin tykkäää siitä puvusta ihan hirveesti ja sanoi että istuu paljon paremmin kun sen dressmannin puku. Toki ne on vähän hintavampia mutta hyvästä kannattaa maksaa niin se säilyy pidempää!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai voi hitsi kun luin tän kommentin vasta nyt :o Me kerittiin hakea tänään Nikolle housut juurikin Dressmannilta, mutta istuivat kyllä hyvin.. Takkia ei sittenkään ostettu kun talvella jo tilattiin tummansininen pikkutakki joka sopii hyvin noiden housujen kanssa :) Kiitti vinkistä, tietää sitten jatkossa että siellä on hyviä pukuja !

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3